Inger Christensenin alfabet on tanskalaisen modernistin huipputyö

19.05.2021
Alfabet

Kuva: Poesia & Gregers Nielsen / Gyldendal

KIRJAT | Tanskalaisen Inger Christensenin neljänkymmenen vuoden takainen runokokoelma oli nostamassa tekijäänsä sukupolvensa johtavien euroooppalaisten modernistien joukkoon. Viimein suomeksi julkaistava teos on taidonnäyte myös kääntäjältään.

”Alfabetin taustalla piilevä eetos ei ole hävinnyt kollektiivisesta muistista.”

ARVOSTELU

4 out of 5 stars

Inger Christensen: alfabet

  • Suomentanut Oscar Rossi.
  • Poesia, 2021.
  • 89 sivua.

Tanskalaisen Inger Christensenin (1935–2009) alfabet (teoksen nimi kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella) on alun perin vuonna 1981 julkaistu runokokoelma, joka oli osaltaan tekemässä tekijästään sukupolvensa johtavia moderneja, eurooppalaisia runoilijanimiä.

Poesia on jälleen päättänyt edistää suomalaista kulttuuria aavistuksen lähemmäs kansainvälisyyttä: teos ilmestyy kauan odotettuna käännöksenä. Suomentaja on Oscar Rossi, joka on aiemmin kääntänyt muun muassa Pentti Saarikosken Tiarnia-sarjan ruotsiksi.

Alfabet ei ole helppo suomennettava. Teksti on jaoteltu Fibonaccin lukujonon mukaan. Fibonacci eli Leonardo Pisalainen (1170–1250) oli myöhäiskeskiajan matemaatikko, joka teki arabialaiset numerot tutuiksi Euroopassa. Lukujonossa taas on kyse kahden edellisen luvun ynnäämisestä seuraavan luvun saamiseksi. Jono alkaa siis 0, 1, 1, 2, 3, 5, 8, 13, 21…

Jonossa kahden luvun välinen suhde niitä seuraavaan lukuun muistuttaa kultaista leikkausta. Lukujono ilmenee luonnossa esimerkiksi auringonkukkien mykeröissä, romanesco-kaalissa, useiden puiden lehtien muodostamissa kuvioissa ja tiettyjen kukkien terälehdissä. Jonkinlainen mykerö, tai voikukan siemeniä, tuntuisi komeilevan myös Olli-Pekka Tennilän suunnittelemassa kannessa.

Christensen on jakanut teoksensa niin, että jokaisessa osastossa on sen verran säkeitä kuin jonossa lukuja. Kyse on siis jonkin tietyn kirjoitukseen asetetun säännön tai rajoitteen puitteessa tehdystä eli proseduraalisesta kirjallisuudesta. Viimeisessä osastossa numero 14 säkeet jäävät kesken.

Teos alkaa pienestä: ”aprikoosipuut ovat, aprikoosipuut ovat” on koko ensimmäinen osasto. Kasvu on kuitenkin jatkuvaa ja suurempaa kuin edes Björn Wahlroosin kosteissa päiväunissa.

Koska kultainen leikkaus on tunnetuin kauneuden ja estetiikan mittakaava, vaikuttaa siltä, että Christensen pyrkii teoksellaan toisintamaan klassista esteettistä kauneutta, esittämään luonnolle tyypillistä harmoniaa tekstissä, jonka tunnelma on haikean apokalyptinen. Kyse on ihmiselle sopivan elinympäristön katoamisesta, sodan ja katastrofien etenemisestä.

Olemisen aakkoset

Lukujono ei kuitenkaan ole ainut proseduraalinen piirre teoksessa. Alfabet on nimensä mukaisesti eräänlainen aapinen, jossa toistetaan tietyillä aakkosilla alkavia sanoja n-kirjaimeen asti: jokaisen osaston ensimmäinen runo alkaa seuraavana vuorossa olevalla aakkosten kirjaimella. Kuten lukujono viimeisessä osastossa, myös aakkoset jäävät siis kesken.

Ensimmäisten runojen ainoa verbi on ”olla”. Christensen tiivistää, mitä maailmassa on ja yksinkertaisilla vastakkainasetteluilla onnistuu luomaan runoa mitä yksinkertaisimmista elementeistä:

”ensilumi on; entisajat; emmintä on; / ja erilläänoloa on; enkelit ja elohiiret / ja epäusko ovat; erityispiirteet ovat; / elonkorjuu, elämän ehtoo; ja elovalkeat / ovat, etelänpihlaja, euroopanlehtikuusi ovat / olemassa, ja eebeniä on, ja elintilaa ja eripuraa / on, ja emokarhut ja erakkoravut ovat, / ja etikkaa on, ja enteet, enteet”

Kuten suomentaja Rossi havainnollistavissa jälkisanoissaan kirjoittaa, Christensen rikkoo kuitenkin omia sääntöjään vastaan jatkuvasti ja rikkomusten ja samalla kaaoksen määrä kasvaa eksponentiaalisesti. Jo kolmannessa osastossa koolla kirjoitettava kromi muuttuukin chromiksi.

Rossi taas rikkoo sääntöjä perustellusti suomennoksessaan ja vaihtelee surutta joitain Christensenin käyttämiä sanoja toisiin. Koska suomesta on mahdotonta löytää erityisesti aakkosellisia vastaavuuksia tietyille, on Rossi käyttänyt apunaan assosiaatioita ja rytmiä löytääkseen sopivia vastinpareja. Näin cerebellum on cesium, brombær puolestaan boysenmarja.

Litaniat muuttuvat myös runojen edetessä. Aluksi olla-verbin ulkopuoliset verbit ilmaantuvat ehkä kerran pari tekstin lomaan. Kun osastojen pituus kasvaa ja niihin ilmestyy enemmän runoja, toiset verbit hiipivät mukaan kuvaamaan olemista, toimintaa. Samalla runot asettuvat selkeämmin runosäkeistöiksi, ne ottavat muotoja, niihin ilmestyy paikka paikoin jopa riimejä.

Pommin pelko ja ympäristömyrkyt

Vähitellen osastot alkavat muodostaa kokonaisuuksia, koska kaikkea sanottavaa ei voi enää mahduttaa yhteen ainoaan runoon. Nopeasti laajenevan tekstin massa muistuttaa alkuräjähdystä tai atomipommia, jonka uhka elää teoksen yllä: kaikki teoksessa lueteltu voidaan pyyhkäistä pois kerralla. Toisaalta huolta herättävät myös muut ihmisen maailmaa kuluttavat toimet kuten ympäristömyrkyt, joista puhutaan äkkiä leikillisestikin esiin nousevissa riimeissä:

”päivän tämänkin koitto / kuin surujen soitto / kun muuten olis valoisaa niin / maasta ruoho jo puuttuu / ja myrkkyä uuttuu / ilmojen kerroksiin / ylle metsien piirien / ylle ihmisten, hiirien”

Aluksi hallinnassa ollut karkaa kauniiksi kaaokseksi. Onko se elämän kliseinen metafora vaiko kuitenkin vertauskuva ihmisestä, joka luulee johtavansa, mutta rikkoo omiakin sääntöjään, kunnes kaikkeus vyöryy päälle vastaansanomattomasti, asioille annetuista nimistä piittaamatta?

Christensenin teksti tuntuu toki aikansa tuotteelta. Kylmä sota loppui ”virallisesti”, vaikka tosiasiassa jatkuu edelleen sekavampana kuin koskaan. Harva enää pelkää atomipommia – voi jopa olla, että ydinaseet ovat varmistaneet olemassaolollaan, ettei liian suuria konflikteja pääse syntymään.

Rauhansymboli kyyhkyn käyttäminen eräässä runossa on vuorostaan vähän vaivaannuttavaa, mutta toisaalta se johtuu siitä, että teksti on muilta osin riisuttu tällaisesta krumeluurista kyseenalaistaen subjektin ylivoimaisuuden:

”niin kuin tähtien / sisimmäisin vety / muuttuisi täällä maan / päällä valkoiseksi, / voivat aivotkin näyttää // valkoisilta / kuin joku olisi / haalinut ajan / kasaan ja työntänyt / sen ovesta huoneeseen”

Silti tunnumme jälleen olevan suuren konfliktin partaalla. Haikean maailmanlopun tunnelma ei ole kadonnut. Proxy-sodat, monien länsimaiden sisäpoliittinen kaaos ja hellittämättä etenevä luonnon tuhoutuminen ympärillämme pitävät huolen siitä, ettei alfabetin taustalla piilevä eetos ole menettänyt voimaansa.

Mikko Lamberg

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua