Ihminen sairastaa, koska ei ole sopeutunut luomaansa ympäristöön, opettaa evoluutiobiologi Daniel E. Lieberman

Kuva: Wiki Commons / Into Kustannus

Ihmiskeho on miljoonia vuosia kestäneen luonnonvalinnan lopputulos. Biologisen evoluution merkitys väheni parisataa tuhatta vuotta sitten, kun ihminen keksi keinoja selvitä muuttuvissa olosuhteissa. Kulttuurievoluutio johti reilut 10 000 vuotta sitten suureen mullistukseen: metsästäjä-keräilijät asettuivat aloilleen viljelemään maata.

Evoluution kannalta maanviljelys on tuore ilmiö, sillä muutos tapahtui reilut 500 sukupolvea sitten. Pari sataa vuotta sitten käynnistynyt teollistumisen vallankumous on muuttanut elinoloja vielä nopeammin ja rajummin. Ihmiskeholla on ollut korkeintaan kymmenen sukupolven verran aikaa sopeutua mullistukseen.

Daniel E. Lieberman listaa Ihmiskehon lyhyt historia – Evoluutio, hyvinvointi ja sairaudet –teoksessaan (Into, 2021) puolen sataa sopeumasairautta, jotka johtuvat muuttuneesta ruokavaliosta ja vähentyneestä liikunnasta. Hän ei puhu elintaso- vaan sopeumasairauksista: keho ei ole sopeutunut joutilaisuuteen, liian runsaaseen ravintoon, ylenpalttiseen mukavuuteen ja liialliseen puhtauteen.

”Luonnonvalinta on miljoonien viime vuosien aikana sopeuttanut ihmisen elimistön erilaisista hedelmistä, mukulakasveista, riistasta, siemenistä, pähkinöistä ja muusta runsaasti kuitua ja niukasti sokereita sisältävästä ravinnosta koostuvaan ruokavalioon, joten ei pitäisi olla yllättävää, että syömällä jatkuvasti sokerilla kyllästettyä ja kuidusta puhdistettua ravintoa ihminen saattaa kehittää kakkostyypin diabeteksen tai sydäntaudin”, Lieberman kirjoittaa.

Terveellisiin valintoihin pitää patistaa

Kroonisia sairauksia ei tartuteta eteenpäin, vaan seuraaville sukupolville välitetään niitä aiheuttavat ympäristötekijät ja käyttäytymismallit.

”Kulttuurinen evoluutio on syössyt meidät tähän kaaokseen, eikö sen pitäisi kyetä myös auttamaan meidät ulos siitä”, Lieberman kysyy.

Hän ei etsi ratkaisua tulevaisuuden teknologioista, vaan kannustaa korjaamaan sairauksien syyt.

”Ihminen ei ole kehittynyt valitsemaan terveellisiä elintapoja. Useimmat eivät sairastu omaa syytään vaan saavat kroonisia sairauksia ikääntyessään, koska he ovat varttuneet ympäristöissä, jotka kannustavat, houkuttelevat ja joskus jopa pakottavat ihmisiä sairastumaan.”

Lieberman huomauttaa, että geeneihimme emme voi vaikuttaa, mutta ympäristöön voimme. Elämäntavan ja ympäristön muuttaminen terveellisemmäksi ei kuitenkaan ole helppoa. Lapsia voidaan suojella tuhoisilta elintavoilta, esimerkiksi alkoholilta, mutta aikuisilla on oikeus sairastuttaa itsensä.

Liebermanin mielestä valtiolla on velvollisuus patistaa ja painostaa järkevämpiin elämäntapoihin. Haitallisen tuotannon tukeminen pitäisi lopettaa ja ihmisten valintoja ohjailla säätelyn ja verotuksen avulla.

Suomessa vuoden 2014 virvoitusjuomavero oli varovainen askel tähän suuntaan. Lisäksi on ehdotettu terveysperusteista sokeriveroa. Sen ohjausvaikutus olisi voimakkain vähävaraisten keskuudessa. Juuri he kuuluvat sopeumasairauksien riskiryhmään, koska helpoin ja halvin ruokavaihtoehto on usein myös epäterveellisin.

Keho on pitkän evoluution tulos

Tuhdin teoksen laajin ja paras osuus kuvaa ihmislajin kehitystä. Evoluutiobiologi kiteyttää, että elämä on energian käyttämistä uuden elämän luomiseen. Geenejään eteenpäin siirtävät vain sellaiset yksilöt, jotka saavat kasvatettua jälkeläisensä lisääntymiskykyisiksi.

Ihmisen tarina alkoi kuusi miljoonaa vuotta sitten, kun Afrikassa eläneet esivanhemmat laskeutuivat puista. Laji alkoi eriytyä apinoista ja liikkua kahdella jalalla, sillä niin pystyi kuljettamaan enemmän hedelmiä sylissään.

Luonnonvalinta on tehokkainta niukkuuden aikana. Kun ilmasto viileni ja kuivui, hedelmiä oli entistä harvemmassa. Parhaiten selvisivät ne, jotka pystyivät hyödyntämään sitkeää ja kuituista ravintoa. Ne alkoivat tonkia maasta ravinteikkaita mukuloita ja juuria. Ruokaa piti kerätä entistä laajemmalta alueelta, mikä suosi kestäviä yksilöitä.

Pystyihminen kehittyi Afrikassa pari miljoonaa vuotta sitten. Haaskoilta ravinteikasta lisäravintoa kalunneet esi-isät ryhtyivät jahtaamaan eläviä eläimiä, mikä vaati hitaalta ja heikolta lajilta älyä, yhteistyötä ja kestävyyttä. Kun saalis laukkasi karkuun, se hätisteltiin yhä uudelleen liikkeelle, kunnes nääntynyt eläin voitiin nuijia hengiltä. Uuvutusmetsästyksessä auttoi poikkeuksellinen ominaisuus: hikoileva keho kesti paahdetta paremmin kuin muilla eläimillä.

Pari miljoonaa vuotta sitten metsästäjä-keräilijäksi kehittynyt laji oppi paikkaamaan fyysiset puutteensa. Saaliin jäljittämisessä hyödynnettiin kommunikointia, kasvien keräilyssä ja käsittelyssä järkeilyä. Ravinto suli nopeammin ja keho hyödynsi ravintoaineet tehokkaammin, kun ruokaa paloiteltiin. Ravinnon keräilyyn ja metsästämiseen jäi enemmän aikaa, kun koko päivä ei kulunut juurien jäystämiseen.

Ihminen sopeutui viileisiin oloihin

Ilmasto viileni ja lämpeni kymmenien tuhansien vuosien sykleissä. Erityisen tehokasta luonnonvalinta oli jääkausien aikaan. Leudon ilmaston aikaan ihmisen esi-isät levittäytyivät uusille asuinalueille. Pohjoisemmissa ja viileämmissä oloissa selvisivät parhaiten pienet ja rotevat yksilöt. Myös vaaleasta ihosta oli hyötyä, sillä se pystyi valmistamaan tehokkaammin D-vitamiinia. Tulentekotaito tarjosi lämpöä ja suojaa pedoilta, ruuan kypsentäminen lisäsi energian määrää sekä vähensi sairauksia.

Neandertalinihmiset ja nykyihmiset irtaantuivat omiksi lajeikseen runsaat 400 000 vuotta sitten. Molemmat olivat yhteisistä esivanhemmista polveutuneita suuriaivoisia metsästäjä-keräilijöitä.

Nykyihminen levittäytyi Eurooppaan noin 40 000 vuotta sitten. Pohjoiseen uskaltautuneet metsästäjä-keräilijät kehittelivät kulttuurisia sopeumia, joiden avulla he selviytyivät jäätävässä ilmanalassa. Ne hyödynsivät esimerkiksi neuloja ja ompelivat vaatteita. Neandertalinihmiset jäivät alakynteen, koska niiltä puuttui nykyihmisen taipumus keksiä uusia työvälineitä ja omaksua uusia käyttäytymistapoja. Kulttuurisesti kekseliäämmät esivanhempamme osasivat välittää uusia ideoita eteenpäin.

Maanviljely toi uudet ongelmat

Viimeisten 200 000 vuoden ajan kulttuurievoluutio on vaikuttanut ihmisen kehitykseen voimakkaammin kuin biologinen evoluutio. Ihmiselle kehittyi kielen, kulttuurin ja yhteistyön kykyjä, joiden ansiosta hidas ja heikko laji pärjäsi.

50 000 vuotta sitten käynnistyi kulttuurinen ja tekninen vallankumous, jonka seurauksena ihmiset asuttivat koko planeetan. Siitä lähtien kulttuurinen kehitys on toiminut muutoksen nopeana, ensisijaisena ja tehokkaana moottorina.

Suurin mullistus oli maanviljely, jonka mahdollisti viimeisten 11 700 vuoden ajan vallinnut lämmin ja vakaa ilmasto. Maanviljely kehittyi monessa eri maailmankolkassa muutaman tuhannen vuoden aikana. Kasvien viljely korvasi niiden keräilyn ja karja otti riistan paikan.

Miljoonia vuosia tapahtuneen evoluution näkökulmasta maanviljely on uusi elämäntapa. Parinkymmenen ryhmissä metsästäneet ja keräilleet esi-isät asettuivat paikalleen entistä suuremmissa yhteisöissä. Ravinnonsaanti tehostui – paitsi katovuosina, jotka saattoivat niittää laajaa tuhoa. Ravinto myös yksipuolistui, sillä usein syötiin vain muutamaa viljelykasvia.

Viljelijöiden ruokavalio oli tärkkelyspitoisempaa ja sisälsi entistä vähemmän kuitua, proteiinia, vitamiineja ja mineraaleja. Metsästäjä-keräilijät säilyttivät ruokaa korkeintaan muutamia päiviä, mutta maanviljelijät varastoivat satojaan kuukausien, jopa vuosien ajaksi. Viljelijät olivat suuremmassa vaarassa nauttia pilaantunutta ruokaa ja altistuvat säännöllisemmin aliravitsemukselle ja nälänhädälle kuin metsästäjä-keräilijät. Lisäksi kulkutaudit alkoivat levitä, kun suuremmissa laumoissa ja heikoissa sanitaatio-olosuhteissa eläneet ihmiset olivat kosketuksissa tuotantoeläimien kanssa.

Ravinnonsaanti ja entistä varhaisempi vieroitus rintaruokinnasta käänsivät väkiluvun kasvuun. Metsästäjä-keräilijät imettivät lapsia vuosien ajan ja saivat siksi vähemmän jälkeläisiä. Viljelijöille jälkikasvu tarkoitti lisätyövoimaa raskaaseen peltotyöhön.

Väkiluvun kasvu kiihdytti evoluutiota, sillä se tarjosi enemmän mahdollisuuksia mutaatioille, joihin luonnonvalinta voi vaikuttaa. Monet mutaatioista ovat kuitenkin olleet terveyden kannalta haitallisia.

Uusissa olosuhteissa alkoi ilmaantua uusia ongelmia, sillä vuosimiljoonien aikana kehittynyt ihmiskeho ei sopeutunut evoluution kannalta nopeaan muutokseen.

Fossiiliset polttoaineet korvasivat lihastyön

Suuri osa nykyisistä sopeumasairauksista juontaa juurensa metsästäjä-keräilijän siirtymisestä maanviljelyyn. Yhteiskunnalliset ja teknologiset muutokset ovat parantaneet tai ratkaisseet maanviljelyn aiheuttamia sopeumasairauksia, mutta aiheuttaneet samalla uusia.

Teollinen vallankumous korvasi lihastyön fossiilisiin polttoaineisiin perustuvalla konevoimalla. Ihminen alkoi käyttää oman energian sijaan muinaisten eliöiden mukana maan uumeniin varastoitunutta energiaa.

Viljelyyn siirtyminen käänsi väkiluvun kasvuun, teollinen vallankumous räjäytti sen. Kivikauden jälkeen populaatio on tuhatkertaistunut ja parin vuosisadan aikana ihmiset ovat muuttaneet maalta kaupunkeihin.

Ihmisen elämäntapa ja ympäristön tila ovat muuttuneet kymmenen sukupolven aikana nopeammin ja perusteellisemmin kuin missään aikaisemmassa kulttuurisessa mullistuksessa. Teollinen vallankumous muutti tavat syödä, työskennellä, pitää kehon viileänä tai lämpimänä, synnyttää, sairastaa, kasvaa, lisääntyä ja vanheta.

Hyvinvoinnin ja terveyden kannalta olennaisia ovat muutokset ravinnossa ja kulkemisessa. Teollinen vallankumous on tuottanut halpoja ja tehokkaita tapoja tuottaa rasvaisia ja sokeripitoisia ruokia, joita ihminen on himoinnut miljoonien vuosien ajan. Metsästäjä-keräilijä on tottunut taivaltamaan 9–15 kilometriä päivässä, mutta nykyihminen liikkuu lähinnä konevoimalla.

Alhainen kuolleisuus on korvautumassa korkealla sairastavuudella eli huonolla terveydellä. Elämäntavan nopeasta muutoksesta johtuvat sopeumasairaudet yleistyvät sitä mukaa kun länsimainen elämäntapa leviää.

Kakkostyypin diabetes oli ennen harvinainen sairaus. Vuodesta 1975 alkaneella 30-vuotisjaksolla sitä sairastavien määrä seitsenkertaistui, ja sen jälkeen vauhti on vain kiihtynyt. Lieberman syyttää siitä ennen kaikkea glukoosipitoista ravintoa, kuten virvoitusjuomia ja leivonnaisia.

Keho ei pysty käsittelemään sokeriryöppyjä

Daniel E. Lieberman johdattelee paitsi vuosimiljoonien taakse, myös ihmiskehon sisälle. Kehon polttoaineena toimii ravinnosta saatava sokeri. Ylimääräinen sokeri varastoituu rasvana, jonka turvin keräilijä-metsästäjä selvisi päivistä, jolloin ei ollut metsästysonnea eikä syötäviä kasveja löytynyt riittävästi.

Nykyihmisen ongelma on sisäelinten ympärille varastoituva rasva. Se siirtyy lähes suoraan maksaan, mikä heikentää kehon kykyä säädellä sokerin vapautumista vereen.

”Pääasiallinen syy keskivartalolihavuuden yleistymiselle ovat prosessoiduista elintarvikkeista saamamme ylimääräiset kalorit, joista suuri osa tulee sokereista, ja joiden liian suuria ja nopeita ryöppyjä esi-isiltä peritty elimistömme ei kykene käsittelemään”, Lieberman kirjoittaa.

Liian suuret sokeriannokset ovat myrkyllisiä kaikille kehon kudoksille. Aivot ja haima valvovat ja tasoittavat veren sokeripitoisuutta insuliinihormonitasoja säätelemällä. Suuri sokeriannos erittää suuren määrän insuliinia, jolloin veren sokeripitoisuus laskee nopeasti ja aiheuttaa nälän tunnetta.

Rasvoista terveyshaittaa aiheuttavat etenkin teollisesti, korkeassa lämpötilassa ja paineessa muunnetut rasvat.

”Keinotekoiset transrasvat eivät härskiinny lainkaan (siksi niitä käytetään monissa pakatuissa elintarvikkeissa), mutta ne saavat aikaan tuhoa maksassa. Transrasvat ovatkin pohjimmiltaan hidasvaikutteista myrkkyä”, Lieberman kirjoittaa.

Ravinnosta saadaan myös aiempaa enemmän tyydyttyneitä rasvoja, joista aiheutuu terveyshaittoja. Esimerkiksi maissilla ja viljalla lihotettavien lehmien lihassa on jopa kymmenen kertaa enemmän tyydyttyneitä rasvoja kuin eläimillä, jotka syövät ruohoa – johon niiden ruuansulatuselimistö on sopeutunut.

Kuitu antaa keholle aikaa reagoida

Maanviljely kasvatti ruoan määrää ja laski sen laatua. Ruokateollisuus on moninkertaistanut ongelman. Pitkälle jalostettu ruoka pienentää ruoansulatuksen vaatimaa energiamäärää yli kymmenellä prosentilla. Prosessoitu ruoka hajoaa helposti ja nopeasti, mutta ruoansulatusjärjestelmä ei ole sopeutunut sen aiheuttamaan verensokerin nopeaan heittelyyn.

Kuidun puute saa kalorit imeytymään nopeammin kuin maksa ja haima ehtivät käsitellä niitä. Kuitu päällystää ravintoa ja suoliston seinämiä toimien esteenä, joka hidastaa sokereiden pääsyä suolistosta verenkiertoon ja sisäelimiin. Elimistölle jää runsaasti aikaa selvittää, kuinka paljon se tarvitsee insuliinia pitääkseen veren sokeritason tasaisena.

Ravinnon lisäksi myös moni muu muutos elämäntavoissa uhkaa terveyttä. Unen määrä on vähentynyt, stressi, ahdistus ja masennus lisääntyneet. Liian vähäinen uni ja stressi kohottavat kortisolitasoa, mikä aiheuttaa häiriöitä immuunijärjestelmään. Kortisoli saa maksan ja rasvasolut vapauttamaan sokeria verenkiertoon, mikä nostaa sykettä ja verenpainetta sekä terästää valppautta.

Mukavuus ja hyvinvointi menneet sekaisin

Terveellinen ravinto ja riittävä liikunta ehkäisee sopeumasairauksia. Jopa syöpäriskiä voi alentaa ravinnon ja liikunnan avulla.

Myös elämäntapojen ja ympäristön muutos on lisännyt syöpiä. Naisten todennäköisyys sairastua rinta-, munasarja- tai kohtusyöpään kasvaa merkittävästi suhteessa kuukautiskiertojen määrään ja pienenee suhteessa synnytysten määrään. Nykynaisilla on yli kaksi kertaa metsästäjä-keräilijöitä enemmän kuukautiskiertoja, koska he tulevat aiemmin sukukypsiksi ja imettävät lapsia vain vähän aikaa.

Liikkumaan tottunut ihminen istuu itsensä sairaaksi. Istuma-asennossa lyhentyneet ja kiristyneet lihakset aiheuttavat selkävaivoja.

Keho tykkää kun sitä käytetään. Kaikkein tärkeintä monipuolinen liikunta ja riittävä rasitus on kasvuiässä, kun luusto, hermosto ja immuniteetti kehittyvät.

Lapset eivät tarvitse ainoastaan sopivaa ravintoa ja riittävästi liikuntaa, vaan heidän suolistossaan ja hengityselimissään on lisäksi oltava oikeanlaisia pieneliöitä. Liebermanin mukaan mikrobeille altistuminen kehittää immuunijärjestelmää ja vähentää allergioita.

”Allergiat ovat haitallisia tulehdusreaktioita, jotka johtuvat immuunijärjestelmän ylireagoinnista tavallisesti vaarattomiin aineisiin, kuten pähkinöihin, siitepölyyn tai villaan”, hän kirjoittaa.

Sopeumaongelmat kehittyvät usein elämän varhaisvaiheessa ja muuttuvat sairauksiksi vasta vuosien päästä, kun tilanteen korjaaminen on jo liian myöhäistä. Luonnonvalinta ei vähennä sopeumasairauksia, koska niillä ei ole vaikutusta hedelmällisyyteen. Esimerkiksi kakkostyypin diabetes kehittyy usein vasta keski-iällä.

Teollisesti tuotetun ruoan, sokerin ja vähäisen liikunnan haitat ovat vaikuttaneet pisimpään Yhdysvalloissa. Siellä seuraavasta sukupolvesta on tulossa ensimmäinen, joka kuolee vanhempiaan nuorempana. Myös muualla maailmassa ylipaino lisääntyy nopeasti.

Omat intohimot paistavat läpi

Lieberman kertoo laajan maailmanselityksensä ymmärrettävästi ja havainnollistaa ihmiskehon toimintaa sekä siinä vuosimiljoonien aikana tapahtuneita muutoksia kuvilla.

Pohjimmiltaan kirja tarjoaa 400 sivua perusteluita sille, miksi pitää liikkua enemmän ja syödä terveemmin. Lieberman tekee sen vastaansanomattomasti, mutta tekstistä paistaa hieman häiritsevästi läpi kirjoittajan intohimo. Hölkkäävä professori näkee kestävyysjuoksun eräänlaisena evoluution huipennuksena: metsästäjä-keräilijän menestys perustui siihen, että siitä kehittyi ainoa laji, joka jaksaa juosta maratonin paahteessa.

Lieberman on myös innokas paljasjalkajuoksija. Niinpä hän paneutuu latuskajalan ongelmiin samalla perusteellisuudella kuin diabetekseen tai syöpään. Jalkaterä on kuin kaareva jousi, jonka lihaksia pitää rasittaa, eikä tukea; eihän venähtänyttä olkapäätäkään pidetä loppuelämän ajan tuettuna.

Evoluutiobiologi antaa rohkeita neuvoja jopa likinäön torjuntaan. Hänen mukaansa se on seurausta siitä, että liian pitkään lähellä olevaa kirjan sivua tai ruutua katsovan lapsen silmämunat venyvät. Siltä vältytään, kun lapset touhuavat riittävästi ulkona, jossa silmät saavat monipuolisesti voimakkaita ärsykkeitä.

Oman alansa asiantuntija saattaa pitää Liebermania puoskarina, joka vetää mutkia suoraksi selittäessään monimutkaiset ilmiöt nopeasti muuttuneen elinympäristön tuottamina sopeumasairauksina.

Ulla Lempisen, Kirsimarja Tielisen ja Laura Kalmukosken käännös tarjoaa suomalaislukijoille virheetöntä ja ymmärrettävää tekstiä.

Tommi Liljedahl

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua