Kuvat: Into Kustannus
KIRJAT | Syrjäseuduille vetäytyvä nainen löytää paikkansa ja ystävyyttä rajamaiden kummallisten olentojen parista.
”Tendenssiromaani kauhistelee ihmisen julmuutta ja väkivaltaisuutta ja piirtää rauhanomaista utopiaa.”
ARVOSTELU
Aura Koivisto: Harhamat
- Into, 2023.
- 255 sivua.
Harhamat (Into, 2023) kiinnosti, sillä Aura Koiviston vuonna 2019 ilmestynyt Mies ja merilehmä oli hieno tarinallinen tietokirja Georg Stelleristä ja tämän löytöretkistä. Sen pohjalta olin kiinnostunut tutustumaan Koivistoon myös romaanikirjailijana. Harhamien lupailtu monilajisuus oli myös aiheena houkutteleva.
Romaanin asetelmassa on jotain maaritverrosmaista. Nimetön kertoja on työ- ja kaupunkielämän paineita syrjäseuduille paennut nainen, joka löytää uuden kodin Aberraniasta, unohdetuilta rajamailta. Sieltä häntä vetää kaupunkiin vain satunnaiset vierailut terapiassa, jossa nainen pyrkii lähinnä todistelemaan omaa työkyvyttömyyttään, jotta ei joutuisi enää imetyksi työelämän kurimukseen.
Aberraniassa kertojan naapurissa asuu vanha, noita-akkamainen Eulalia, jonka elämänmeno vaikuttaa alkuun vähän vinolta, sitten aika lailla enemmän kummalliselta ja lopulta täysin omituiselta: kertoja nimittäin äkkää eräänä päivänä mummon munimasta.
”Ja nyt puhun nimenomaan linnun munasta. Valkoisesta kalkkikuorisesta munasta, jollaisessa linnun sikiö kehittyy. Eulalia pullautti munan peräpäästään, ja se oli varsin kookas, suunnilleen hanhen munan kokoinen.”
Käy ilmi, että Eulalia on puoliksi lintu. Tällaisiksi sekoituksiksi paljastuvat Aberranian muutkin asukkaat. He ovat kimeerejä, joiden kummallisuutta kertoja pääsee ihmettelemään. Kimeerit suhtautuvat ihmisiin hyvin varautuneesti, eikä kertojankaan ole helppo päästä heidän luottamuksensa piiriin, mutta lopulta hän löytää paikkansa paikallisessa yhteisössä ihmisyydestään huolimatta. Kimeerien elämä on sopuisaa ja rauhallista – paljon sopuisampaa, itse asiassa, kuin elämä luonnossa noin yleisesti ottaen.
* *
Ihmisyys ei nimittäin Harhamien maailmassa ole korkeassa kurssissa. Jo toisessa luvussa kertoja kauhistelee ihmiselon synkkyyttä ja ihmisten pahuutta siihen tapaan, ettei ihmiskunnan kurjuudesta jää mitään epäilystä.
Harhamat voisi hyvin laskea tendenssiromaaniksi: sellaisen tarkoitus on tieteen termipankin mukaan ”ohjata lukijan mielipiteitä tiettyyn suuntaan ja sitä kautta vaikuttaa moraalisiin arvoihin tai yhteiskunnallisiin oloihin”. Tämä kuvaus sopii Harhamiin erinomaisesti.
Tämä tuntuu valitettavasti romaanin suurimmalta heikkoudelta. Olen itse asiasta samaa mieltä, mutta romaanina Harhamat ei ole lopulta kovin vetävä. Ihmiskunnan pahuutta alleviivataan raskaalla kädellä. Lukijalle, joka on valmiiksi samaa mieltä, se on vähän tarpeetonta, ja näinköhän Koiviston tylytys kääntää erimielisten päitä.
Vertailukohtana tulee mieleen esimerkiksi Elisa Aaltolan tiukka eläinoikeusasia, joka esseemuotoisena toimii erittäin hyvin. Romaanimuodossa faktapitoinen saarnaus tulee tarinankerronnan tielle. Tässä tapauksessa tarinakaan ei ihan onnistunut vetämään mukaansa tarpeeksi.
Mikko Saari
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
”Tällainen elämä sattuu” – Jere Vartiaisen kokoelmassa ovat sosiaalisuuden konseptit sekaisin
KIRJAT | Joillakin Etäisyys, leikki -teoksen sivuilla on vain yksi säe, esimerkiksi se, jonka luin istuessani tamperelaisella terassilla seuranani vain lasi valkoviiniä ja tonnikalaleipä: ”mitä jos ei tarvitsisi aina olla ihan yksin?”
Veera Antsalon runoissa mekaniikkapojat palavat ja ruumiit käyvät yökerhossa – arviossa Nimettömästä
KIRJAT | Veera Antsalon runot voivat vaikuttaa pintapuolin helposti lähestyttäviltä, mutta tarkemmin luettuna ne nyrjäyttävät todellisuutta jatkuvasti uusiin muotteihin.
Piispoja ja vanhapiikoja – tutkijat hämmentävät varhaismodernin ajan henkilöhistoriaa
KIRJAT | Turkulaiset ja tamperelaiset historiantutkijat porautuvat varhaismodernin ajan henkilöhistoriaan ja kehittävät sen tutkimusmenetelmiä.
Eemeli Hakoköngäs kirjoitti kelpo tietokirjan Suomen työmarkkinahistorian eräästä avainvuosikymmenestä
KIRJAT | 1990-luvulle osui valtava määrä taloutta, työmarkkinoita ja koko yhteiskuntaa muuttaneita tapahtumia, joiden vaikutukset ulottuvat tähän päivään asti.