
KIRJAT | Keitä olivat pyhimykset ja mitä he tekivätkään? Menisitkö sinä pyhäksi julistetun ihmisen haudalle makaamaan parantaaksesi kipeän vatsan?
”Kirjaan kootut esimerkkitapaukset kertovat hyvin ihmisten heittäytymisestä uskon varaan. Pyhimysten täytyy auttaa, koska mikään muu ei auta.”
ARVOSTELU

Sari Katajala-Peltomaa, Jenni Kuuliala & Marika Räsänen: Verta vuotava kuva ja muita outoja ihmeitä – Eletty usko myöhäiskeskiajalla
- Gaudeamus, 2022.
- 381 sivua.
Pyhimykset välittivät keskiajalla jumalallista voimaa ja saivat aikaan monenlaisia ihmeitä. He saattoivat palauttaa näön, oikaisivat vääntyneitä raajoja, poistivat oudot vatsakivut ja herättivät jopa kuolleista.
Verta vuotava kuva ja muita outoja ihmeitä – Eletty usko myöhäiskeskiajalla -teokseen (Gaudeamus, 2022) on poimittu esimerkkejä ihmeteoista, niiden aiheuttajista ja ihmeitä seuranneista tapahtumista yksityisten ihmisten elämässä ja yhteisöissä.
Mitä tapahtuu, kun myllärin mädäntynyt aasi virkoaa henkiin, kellot soivat itsekseen ja virtaan pudonnut pikkulapsi löytyy kolme päivää myöhemmin täysin vahingoittumattomana – mutta puhumaan oppineena. Hän kertoo päässeensä suojaan kauniin naisen valkean viitan alle.
Verta vuotava kuva ja muita outoja ihmeitä -tutkimus kokoaa yksiin kansiin sen tiedon, mitä pyhimysten kanonisointi vaati, mistä ihmeen pystyi tunnistamaan, miten pyhimysten kanssa kommunikoitiin ja kuka pyhimyksistä hyötyi.
Vuorovaikutus pyhimysten kanssa oli nimittäin niin luonteva osa arkea keskiajalla ja varsinkin myöhäiskeskiajalla, ettei sitä uutisvirtaan ja someen ripustautuva pysty mitenkään käsittämään.
Vai ovatko pyhimysten kasvot vain muuttuneet?
Näyttääkö Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola sittenkin hieman pyhimykseltä, tai ehkä Sauli Niinistö?
Ainakin odotamme heiltä ihmeitä, kun sarvipääksi muuttunut vahanaamainen naapuri takoo valhetta toisensa perään.
Persoona jo aikanaan
Pyhimyksen persoona, oli hän sitten Pyhä Birgitta tai Tuomas Akvinolainen, teki jo aikalaisiin vankan vaikutuksen joko ulkoisella olemuksellaan, kuten isokokoinen ja hyvään ruokaan mieltynyt Tuomas tai Birgitta monen lapsen äitinä ja leskenä, joka kuitenkin omisti elämänsä rukoukselle.
He olivat kanssakulkijoita, ihmisiä, mutta kykenivät nousemaan maallisten vaivojen ja kahleiden yläpuolelle vankan uskonsa tähden.
Kirjan alaotsikkona on ”Eletty usko myöhäiskeskiajalla”. Tutkimuksen kohteena se nostaa esiin yksittäiset ihmiset apua hakemassa, pyhiinvaelluksella, sairauteensa parannusta etsimässä ja hädässä.
Tämä onkin tutkijakollegoiden ydinkysymys ja tutkimuksellinen näkökulma uskoon. Nyt ei avata piispojen, munkkien tai pappien uskoa vaan saarnojen kohteena olevien omaa aktiivisuutta uskonelämässä.
Kun kirkot hallitsivat katukuvaa ja kirkko keräsi veroa ja vannotti olemaan uskollinen opinkappaleitaan kohtaan, miten Jumalaan luottava, latinaa taitamaton reagoi?
Kirjaan kootut esimerkkitapaukset kertovat hyvin ihmisten heittäytymisestä uskon varaan. Pyhimysten täytyy auttaa, koska mikään muu ei auta.
Kun lääketiede ei tunnistanut edes selviä kuoleman merkkejä eikä ihmisen fysiologiasta ollut tarkkaa näkemystä, ihminen oli kaikkea muuta kuin tietoinen omasta kehostaan. Sairaudet olivat rangaistus pahoista teoista ja kuolema synnin palkka.
Haudalle maaten
Pyhimysten haudoista muodostui yksi tärkeimpiä apua hakevien akuuttivastaanottoja.
Hautoja kierrettiin tai haudoille käytiin makaamaan kuin paareille, ja kas!
Madot poistuivat vatsasta sen jälkeen oksentamalla tai halvaantunut jäsen sai elinvoimansa takaisin.
Riitti, että ihminen painautui vasten pyhimyksen viimeistä sijaa tai reliikkejä ja pyhimyksestä virtasi hyvää tekevää voimaa sairaaseen.
Reliikki, pyhimyksen luun palanen tai viitan osa, toimi ikään kuin kokonaisuuden edustajana ja sisälsi saman voiman kuin koko pyhimys.
Kun jalka tai käsi, ruoansulatusvaivat tai pääkipu parani, avun saanut luovutti kirkolle parantuneen kohtansa mukaan tehdyn vahalahjan, vahakäden tai varakkaampi vaikkapa kullatun hopeakäden.
Votum, vastalahjalupauksen sisältävä avunpyyntörukous, merkitsi henkilökohtaisen uskon todistetta. Devootti oli uskonsa tunnustanut, pyhimykselle omistautunut henkilö.
Verta vuotava kuva
Mutta mitä todisti kirjan otsikossakin mainittu ”verta vuotava kuva”? Charles de Blois oli Bretagnen herttua, joka kaatui satavuotisessa sodassa 1364.
Fransiskaanien kirkossa Dinan kylässä oli maalaus, johon oli kuvattu Charles yhdessä Bretagnen vaakunan kanssa.
Uusi herttua, Englantiin sitoutunut Jean IV de Montfort oli määrännyt kuvan hävitettäväksi. Taustalla oli uuden herttuan viha Charlesia kohtaan.
Helmikuun alussa joitakin vuosia Charlesin kaatumisen jälkeen ja uuden herttuan läsnäollessa, satojen ihmisten kirkkokansa todisti ehtoollisleivän nostamisen hetkellä, miten punaiset juovat alkoivat juosta kuvan poikki.
Ja verta vuosi ja vuosi, tuntitolkulla niin, että kirkkokansa alkoi kerätä sitä talteen astioihinsa.
Maalaukseen oli kuvattu elämän puu ja sen juurelle Charles vaakunansa kanssa. Todistajien mukaan verta vuosi kaulalta ja korvan juuresta, paikoista, joihin Charles oli kuolettavasti haavoittunut. Vereksi nesteen todisti sen kyky hyytyä.
Vuodattamalla verta kuva todisti samaa kuin marttyyrien kärsimykset tai Jeesuksen ristinpuulla haavoistaan vuodattama veriuhri. Kun jumalattomat vastustajat saapuivat hänen kirkkoonsa, Charles osoitti kuvan välityksellä pyhyytensä ja Jumalan suosion verimerkillä.
Charlesia ei tosin koskaan julistettu pyhimykseksi, autuaaksi kyllä. Hän kuitenkin teki aikalaisiinsa vaikutuksen todistamalla olevansa kuvan kautta elossa, verta vuotaen.
Oudosti käyttäytynyt kuva muodostui uudelle herttualle punaiseksi vaatteeksi, poliittiseksi vastustajaksi, josta tämä kaikin keinoin pyrki pääsemään eroon.
Verta vuotava kuva -teosta varten tutkijatrio on käynyt läpi valtavan määrän myöhäiskeskiajan kanonisaatioprosessien asiakirjoja, mutta lopulta kirjaan päätyivät yksityiskohdiltaan värikkäimmät ja monipuolisimmat tapaukset.
Kirja ei ole kuitenkaan missään nimessä mikään helppo iltasatukokoelma. Hauskoista otsikoista solahdetaan syvälle myöhäiskeskiajan ihmisen elämään.
Anne Välinoro
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Mitä on jäljellä viidenkymmenen vuoden kuluttua, Mikko Rädyn runoissa kysytään – arviossa Erehtymättömyydestä
KIRJAT | Mikko Rädyn toinen runoteos on vahva kannanotto ympäristötuhoon.
Lumessa makaavan miehen muistelmat – arviossa Neil Hardwickin Poistetut kohtaukset
KIRJAT | Neil Hardwick kirjoittaa muistelmateoksessaan suoraan lukijalle, hän osaa kertoa asioiden ja tapahtumien ytimen.
Neljäs Tuulia Raja -dekkari on taattua kotoisaa laatua – arviossa Pauliina Suden Tuuliajolla
KIRJAT | | Pauliina Susi on kirjoittanut jo pitkään romaaneja, joissa nuori tai keski-ikäinen nainen etsii selviytymiskeinoja kussakin yhteiskunnallisessa todellisuudessa.
Toivoa ja toivottomuutta – arviossa Katri Tapolan Pudonnut
KIRJAT | Katri Tapolan Pudonnut kuvaa, kuinka kirjan kertoja yrittää auttaa byrokratian rattaisiin joutuneita turvapaikkaa hakevia ja pohtii samalla omaa osaansa auttajana.