Kuvat: Sara Lucas Agutoli / S&S
KIRJAT | Italialaisen Claudia Durastantin läpimurtoteos Tuntemani vieraat on hieno kuvaus elämästä kuurojen vanhempien tyttärenä, mutta myös paljon muuta.
”Kaikki tässä kirjassa lopulta nivoutuu Durastantin omiin vanhempiin. Se on ankkuri, johon kaikki kiinnittyy.”
ARVOSTELU
Claudia Durastanti: Tuntemani vieraat
- Suomentanut Taru Nyström.
- S&S, 2022.
- 256 sivua.
Claudia Durastanti (s. 1984) on italialainen kirjailija ja kääntäjä. Hän on kirjoittanut neljä romaania, joista tämä neljäs, La straniera on noussut kansainväliseksi hitiksi: se on käännetty jo yli 20 kielelle. Romaani kertoo Durastantin omasta perheestä: hän on kuurojen vanhempien kuuleva tytär, jonka vanhemmat ovat kieltäytyneet käyttämästä viittomakieltä, joten hänellä on omiin vanhempiinsakin yhdenlainen kielimuuri.
Tuntemani vieraat -romaania (suom. Taru Nyström; S&S, 2022) ei välttämättä kannata ottaa täysin uskottavana kuvauksena tosielämästä (”Minä ja isäni kilpailimme siitä, kumpi kertoi mahtavimman valeen, ja molempia ajoi sama häpeämätön halu onnistua vilpissämme”, Durastanti itse sanoo). Perhemytologiakin alkaa ristiriidalla. Miten Claudian vanhemmat tapasivat? Äidin mukaan isä oli aikeissa hypätä kuolemaansa sillalta Trasteveressä, isä taas kertoo pelastaneensa äidin varkaiden kynsistä Trasteveren asemalla. Siitä alkaa varsin monimuotoinen ja värikäs perhekuvaus.
Tuntemani vieraat on jaettu osioihin: Perhe, Matkat, Terveys, Työ & Raha, Rakkaus. Ajatus on ilmeisesti ollut, että kirjaa ei ole mitenkään välttämätöntä lukea lineaarisesti, vaan osioita voisi poimia mielensä mukaan. No, tämä suomennos ainakaan ei sellaista lukutapaa edistä, koska osioista tulee tietoiseksi vasta, kun niihin lukiessa törmää. Ehkä sisällysluettelo heti alussa olisi ollut hyvä ja ohjannut huomaamaan, että tällaisia erilaisia osioita on ja ehkä niihin voikin tarttua haluamassaan järjestyksessä. Englanninkielisessä laitoksessa on tekijän jälkisanat, joissa Durastanti on kertonut unelmansa olleen, että osiot esiintyisivät eri kirjoissa sattumanvaraisessa järjestyksessä.
Näiden isojen horoskooppiotsikoiden alla Durastanti kertoo itsestään, vanhemmistaan, heidän taustastaan. Suku on italialais-amerikkalainen, osa suvusta asuu Yhdysvalloissa, osa Italiassa paluumuuttajina. Durastanti itsekin on syntynyt Brooklynissä, missä sukua asui, mutta on varttunut Italiassa, kylässä jossa ”oli enemmän lampaita kuin ihmisiä”, ja sittemmin päätynyt muun muassa Lontooseen. Hän on monikielinen maailmankansalainen, niin kuin tämä romaanikin alkaa olla.
Mikään pitkä kirja Tuntemani vieraat ei ole (256 sivua), mutta on tähän kovin paljon saatu mahtumaan kaikennäköistä. Kirjan alkuosa on vanhempien elämäntarinan läpikäymistä ja sukulaisten eriskummallisuuksien listaamista, maastamuuttoa, elämää Etelä-Italiassa, isän kidnappaamaksi tulemista, muuttamista Lontooseen… ja siitä teos alkaakin lipua vaivihkaa käsittelemään muita aiheita, kuten Brexitiä, kuurouden luonnetta, viittomakieltä, opioidikriisiä, yhteiskuntaluokkia, rahankäyttöä ja rakkautta.
Kokonaisuus ei aiheiden runsaasta kirjosta huolimatta tunnu sekamelskalta. Durastanti etenee aiheesta toiseen sujuvasti liukuen ja kaikki tässä kirjassa lopulta nivoutuu omiin vanhempiin. Se on ankkuri, johon kaikki kiinnittyy. Vanhempien kuurous, haluttomuus kommunikoida viittomakielellä, kummankin omaperäinen ja omintakeinen taiteellisuus, avioerot ja niiden mukanaan tuoma etäisyys, tässä tyttären ja vanhempien suhteessa – ja suhteessa Durastantin veljeen – on paljon sellaista, mikä tekee ihmisestä lopulta kirjailijan.
Durastanti kertoo The Paris Review’n haastattelussa päätyneensä valitsemaansa muotoon osin käytännöllisistä syistä. Puhtaana fiktiona Durastantin vanhempien tarina olisi liian epärealistinen ollakseen uskottava. Kuinka siis osua juuri siihen väliin, jossa se mitä kerrotaan on totta, mutta sävy on kuin fiktiossa. Durastantille tärkeitä avaimia oikean sävyn löytämiseen olivat Vivian Gornickin Toisissamme kiinni ja Annie Ernaux’n La Place.
Kansiliepeen mukaan Kirkus Reviews suosittelee Durastantia Jenny Offillin ja Rachel Cuskin ystäville. Vaihtaisin tuohon suositukseen Cuskin tilalle ehkä ennemmin Deborah Levyn, jonka elämäkertatrilogiassa on jotain samaa kuin Durastantin ajatuksenjuoksussa. Kirjan sekoitus esseemäistä ajattelua, autofiktiota ja ihan silkkaa fiktiota ja kertojan jatkuva liukastelu näiden eri tyylilajien välillä toimii, lopputulosta on ilo lukea. Taru Nyströmin suomennos on sujuvaa tekstiä.
Mikko Saari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
”Tällainen elämä sattuu” – Jere Vartiaisen kokoelmassa ovat sosiaalisuuden konseptit sekaisin
KIRJAT | Joillakin Etäisyys, leikki -teoksen sivuilla on vain yksi säe, esimerkiksi se, jonka luin istuessani tamperelaisella terassilla seuranani vain lasi valkoviiniä ja tonnikalaleipä: ”mitä jos ei tarvitsisi aina olla ihan yksin?”
Veera Antsalon runoissa mekaniikkapojat palavat ja ruumiit käyvät yökerhossa – arviossa Nimettömästä
KIRJAT | Veera Antsalon runot voivat vaikuttaa pintapuolin helposti lähestyttäviltä, mutta tarkemmin luettuna ne nyrjäyttävät todellisuutta jatkuvasti uusiin muotteihin.
Piispoja ja vanhapiikoja – tutkijat hämmentävät varhaismodernin ajan henkilöhistoriaa
KIRJAT | Turkulaiset ja tamperelaiset historiantutkijat porautuvat varhaismodernin ajan henkilöhistoriaan ja kehittävät sen tutkimusmenetelmiä.
Eemeli Hakoköngäs kirjoitti kelpo tietokirjan Suomen työmarkkinahistorian eräästä avainvuosikymmenestä
KIRJAT | 1990-luvulle osui valtava määrä taloutta, työmarkkinoita ja koko yhteiskuntaa muuttaneita tapahtumia, joiden vaikutukset ulottuvat tähän päivään asti.