Kuvat: Minna Raitavuo / Reuna
KIRJAT | Jos lukija ei vielä ole jokimelonnan harrastaja, Suonna Konosen Jokisaarnat yllyttää ainakin kokeilemaan tätä rauhallisen etenemisen, havainnoinnin ja mietiskelyn lajia.
”Konosen kuvat retkiensä varsilta ovat upeita ja antavat tekstille vielä lisää syvyyttä.”
ARVOSTELU
Suonna Kononen: Jokisaarnat – Kirjallisia melontoja
- Reuna, 2023.
- 162 sivua.
Suonna Kononen (s. 1971) on joensuulainen kulttuurin monitoimimies: toimittaja, kirjailija, muusikko. Kun tähän yhdistelmään liitetään melontaharrastus, syntyy Jokisaarnat – kirjallisia melontoja (Reuna, 2023).
Kirjan esipuheessa Kononen paljastaa, että ”Jokisaarna” on itseironiaa: ”Minulla on taipumus ruveta paasaamaan.” Kononen viittaa lestadiolaisen maallikkosaarnaaja-esi-isänsä hahmoon, joka Konosen kautta kanavoisi äänenpainojaan. Tästä ei kyllä ole jälkeäkään Konosen saarnoissa. Ne ovat pikemminkin esseen muotoon kurottelevia lastuja, kevyitä, vapaita ja kauniita.
Kononen meloi reilulla parillakymmenellä joella (pari kanavaa mukaan laskettuna), pääosin Itä-Suomessa ja erityisesti Pohjois-Karjalassa, ylä- ja alavirtaan, päiväretkiä, jonkin kerran myös yli yön. Jokien sarjaan kuuluu myös Kymijoki, lähinnä sen takia, että Kononen tuntee olevansa adoptoitu sen jokivarteen henkisesti.
”Kymijoki huokuu fiiliksiä, joihin voin asettua ja kotiutua, kun olen asunut lapsena Kemijokivarressa ja aikamiehenä Pielisjoen halkomassa Joensuussa. Kaikki nämä ovat isoja jokia, teollisuuden ja uiton väyliä, valtimoita maiseman ruumiissa.”
Ja voi tähän lisätä senkin, että kirjan julkaisija Reuna-kustantamo sijaitsee Kymijoen varrella Myllykoskella.
Jokivarsien kauneus
Jokisaarnat ovat havaintoja luonnosta ja ympäristöstä sekä niihin liittyviä pohdintoja ”kirjallisia melontoja”. Aiheet ulottuvat kirjallisuudesta, musiikista ja historiasta arkkitehtuuriin ja laajemmillekin vesille kaikkeen, mikä liittyy ihmisenä olemiseen ja yhteiskuntaan, oman elämän vaiheet mukaan lukien.
Kononen välittää lukijalle jokivarsien kauneutta ja tunnelmia juuri siitä näkökulmasta, jossa ihminen on osa jokiympäristöä, pienenä pienessä kajakissa veden, valon ja vehreyden ympäröimänä. Kirjan retket sijoittuvat toukokuun ja lokakuun väliselle melontakaudelle, Suomen suveen, ja Kononen on oivalla tavalla tavoittanut sen nopeasti etenevän herkän muutoksen, jonka luonto kokee väreissä, tuoksuissa, valoissa ja varjoissa, hämyissä ja usvissa. Alkukesän hento vihreys vaihtuu keskikesän syvään vehreyteen ja lopulta sillanpäämäiseen elokuun painavaan tummuuteen.
Ei ole jokea niin pientä ja vaatimatonta etteikö Kononen löytäisi sen minimalistista kauneutta.
”Hallajoki kulkee hiekkaiseen maaperään tiensä kaivaneessa uomassa. Koivut ja lepät kumartelivat joen ylle ja peilasivat sen vihreäksi. Metsistä kuului pajulinnun haikeaa laulua ja kesän poikueiden siriseviä, vaikeroivia ja piipittäviä ääniä, joilla ne muistuttivat vanhempiaan olemassaolostaan.”
Kuva: Suonna Kononen
Kirjallisia melontoja elämän jokivarsilla
Luontokuvauksen lomaan Kononen on upottanut monipuolisia pohdintojaan eri elämänalueilta. Jokireitit ja niiden nähtävyydet inspiroivat Konosta leppoisiin pohdintoihin kirjallisuuden, musiikin, historian ja muun kulttuurielämän aiheista.
Teoksen nimeen sisältyvä alaotsikon ”kirjallisia melontoja” voisi toki myös tulkita viittaavan niihin lukuisiin kirjailijoihin, joita jokivarret Konosen mieleen nostavat, kuten vaikkapa Juhani Aho, Pentti Saarikoski, Matti Mäkelä, F. E. Sillanpää, Kalle Päätalo, Einari Vuorela, J. L. Runeberg, Elina Karjalainen, Veikko Huovinen, Simo Hämäläinen ja Heikki Turunen, Topi Kärkeä, Juice Leskistä tai Mikko Perkoilaa unohtamatta. Muistelut tapaamisista vanhojen kavereiden kuten Matti Mäkelän ja Masa Saarnelan kanssa edustavat äijämäistä herkkyyttä.
Konosen toimittajatausta ilmenee tarkkoina havaintoina ja hyvin soljuvana tekstinä mutta myös syvänä huolena toimittajatyön muutoksesta. Elina Karjalaisen toimittajavuosien kulta-aikana ihmisiä kohdattiin ja kuunneltiin. Nyt ”toimittajan pitäisi brändätä itsensä ja luoda mahdollisimman pitkäksi aikaa ruudun ääreen sitouttavia digitaalisia sisältöjä, jotka otsikoidaan keskivertoihmisen tirkistelyn- ja pöyristelynhaluun vedoten. – – – En ole enää varma, haluanko olla tuossa pelissä mukana.”
Jokisaarnat on omistettu edesmenneelle Etelä-Saimaa-lehden toimittajalle Esa Vileniukselle, joka aikoinaan johdatti Konosen melontaharrastuksen piiriin. ”Esa suhtautui meihin kesäheiniin hyväntahtoisesti, niin kuin lähes kaikki toimittajat suhtautuvat nuoriin alalle tuleviin, joilla on vielä jäljellä vuosien taittamatonta energiaa ja idealismia.”
Kononen on myös pitkän linjan rock-muusikko ja lauluntekijä. Tämä ulottuvuus ilmenee sopivan rosoisina muistumina muusikon elämästä sekä jokivarsiin sijoittuvista laululyriikoista. Tässä sarjassa Kymijoki vie voiton Juankoskesta.
Kuva: Suonna Kononen
Hyvän olon kirja
Jokisaarnat on hieno kirja. Se on sitä tekstisisällöltään mutta myös kuvitukseltaan ja painoasultaan. Konosen kuvat retkiensä varsilta ovat upeita ja antavat tekstille vielä lisää syvyyttä. Luonnon, jokien ja jokivarsien kauneus ja tunnelmat yhdistyvä monissa kuvissa ihmisen käden jälkiin. Rakennukset, sillat, voimalaitokset, ihmisen asumisen ja työn jäljet sijoittuvat jokivarsien maisemiin usein luontevasti, mutta aina ei yhteentörmäyksiltä voida välttyä.
”Arvostan koskematonta luontoa, mutta mielenkiintoista on sekin, miten ihminen sijautuu ympäristöönsä ja jättää rakennuksensa säiden ja vuodenaikojen vaihtumisen armoille.”
Jokisaarnat on todellinen hyvän olon kirja kaikille luonnon, kirjallisuuden ja musiikin ystäville. Ja jos lukija ei vielä ole jokimelonnan harrastaja, teos yllyttää ainakin kokeilemaan tätä rauhallisen etenemisen, havainnoinnin ja mietiskelyn lajia. Toivottavasti Suonna Kononen jatkaa jokisaarnojensa valmistelua myös eteläisemmässä ja läntisemmässä Suomessa.
Jokainen pikkupoika, joka on aikoinaan löytänyt oman jokensa, matkustaa sillä läpi koko elämänsä, kuten Lauri Viita Joki-runonsa loppuvärssyissä piirtää:
”Se virtaa alla kumpareen,
se joki vaikka taivaaseen,
ja edelleen ja edelleen,Ei takerru se joutaviin,
ei uuvu patoon, turbiiniin,
ei tietämisen raiteisiin,
vaan vaeltaa.Ja poika ruokkii kiiskejään
ja matkustaa.Hän kulkee kunnes kääntää pään
ja katsoo taakse, toteaa:
ei liiku kauramaa.”
Jukka Ahtela
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Mikko Hautalan analyysi maailmasta on omaa luokkaansa sillä hän tuntee historian ja nykyhetken – arviossa Sotaa ja rauhaa
KIRJAT | Niin Washingtonissa, Moskovassa kuin Ukrainassakin palvelleen diplomaatin teos on suositeltavaa luettavaa jokaiselle maailmanpoliitiikkaa seuraavalle.
”Ihanan maksimaalinen” – Harri Henttisestä kasvoi Vesilahden kirkkoherra ja nyt jo puolen Suomen tuntema KirkkoHarri
KIRJAT | Miia Siistonen näyttää, miten julkkiselämäkerta kirjoitetaan oikein: vetävästi, humoristisesti, kohdetta silottelematta mutta häntä kunnioittaen ja avaten ajattelun rajoja.
Niilo Teerijoki muistelee kansakoulunopettajan uraansa Aunuksen Karjalassa – arviossa Uskon ja toivon aikoja
KIRJAT | Kotiseutuneuvoksen puolen vuosisadan takaisissa käsikirjoituksissa kuvataan kolmea kouluvuotta Itä-Karjalan kylissä loppusyksystä 1941 kesään 1944.
Sotiminen Israelissa vaikuttaa siltä kuin sen pitäisi kuulua päivittäiseen uutisannokseen – arviossa Hannu Juusolan Israelin historia
KIRJAT | Maailmanyhteisö on neuvoton, kun ne, joilla on aseita ja voimaa takanaan, tekevät mitä lystäävät. Siksi Hannu Juusolan tuntevat kaikki ajankohtaislähetyksiä seuraavat tv-katsojat.
