Hymisyttävän kirjallisuuden äärellä – arvioitavana Kirsi Pihan Levoton lukija

Kuvat: Otto Virtanen / WSOY

Kirsi Piha on minulle ensisijaisesti tuttu kokoomuspoliitikkona, mutta koitetaan unohtaa se nyt toistaiseksi. Piha on myös innokas lukuharrastaja, tuhansien kirjojen kirjaston omistaja ja kiihkeä lukemisen ilosanoman levittäjä. Se on kiehtovampi rooli, ja Levoton lukija (WSOY, 2023) herättikin oitis mielenkiintoni, kun sen WSOY:n kuvastosta bongasin. Tässä on jotain sellaista, mitä itsekin haluaisin joskus kirjoittaa!

Eikä Levoton lukija petä. Se on erinomainen kokoelma kirjallisuutta käsitteleviä kirjoituksia. Ne asettuvat tyyliltään jonnekin esseen ja kolumnin välimaastoon: ei ihan sellaista esseen perinpohjaisuutta ja taiteellisuutta, mutta toisaalta monessa tekstissä on enemmän syvyyttä kuin keskivertokolumnissa. Ilahduttavaa on myös teoksen vaihteleva rytmi, kun pidempien kirjoitusten välissä on myös lyhyitä, jopa sivun mittaisia yhden nopean huomion tekstejä. Se pitää kirjan elävän tuntuisena.

Kirjoituksia on paljon ja niiden aiheiden kirjo on laaja. Levotonta, totta tosiaan, Kirsi Piha todellakin poukkoilee aiheesta toiseen. Niin on hyvä. Joitain yhdistäviä teemoja sentään löytyy, jotka kirjassa toistuvat. Paljon puhutaan esimerkiksi ihmissuhteista: äidin ja tyttären suhde, Pihan kohdalla molempiin suuntiin, on teksteissä usein esiin nouseva aihe. Kirjoittajista esimerkiksi Virginia Woolf, Tove Jansson, Patti Smith ja Hannu Mäkelä nousevat esiin moneen kertaan.

On mielenkiintoista vertailla Pihaa kirjanystävänä itseeni. Yksi asia meitä ainakin erottaa: minä olen suurempi kirjaston ystävä, Piha taas rakastaa enemmän kirjoja esineinä. Noin 4 000 kirjan kirjasto on epäilemättä vaikuttava näky, mutta olen toisaalta tyytyväinen, ettei minun tarvitse säilyttää kotonani kaikkia lukemiani kirjoja. Mutta onpa hyvä, että Pihalla on nimenomaan tämä näkökulma, omani kanssa joudun kuitenkin elämään joka päivä.

Levoton lukija on kyllä kaikkinensa ihastuttava. Tietenkään jokainen kirjoitus ei kiinnosta samalla tavalla, totta kai Pihalla on näkemyksiä, joita en jaa ja mielenkiinnonkohteita, jotka eivät minua puhuttele, mutta kokonaisuus on silti oivallinen ylistyspuhe kirjallisuuden ja lukemisen iloille, olematta saarnaava, opettavainen tai tympeä. Jotain tällaista todellakin haluaisin itse osata joskus kirjoittaa. On tässä vielä onneksi aikaa: Pihahan on yli kymmenen vuotta minua vanhempi, ehkä minäkin viisikymppisenä sitten!

Kirjan luettuani uskoisin, että voisin Kirsi Pihan tavatessani unohtaa politiikan ja käydä mielenkiintoisen keskustelun kirjoista. Haluaisin kuulla, onko Piha ehtinyt vielä lukea Georges Perecin Häviämistä ja mitä hän siitä ajattelee. Haluaisin sanoa, että runouteen kannattaa heittäytyä, koittaa jättää taakse kaikki ymmärtämisen ja tulkitsemisen taakka, ja sen sijaan lukea tarpeeksi paljon uusia, kiehtovia runokirjoja ja vain katsoa, löytyisikö niistä jotain puhuttelevaa. Vinkkaisin myös, että If Books Could Kill -podcastin keskustelu Miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta -kirjasta on riemastuttava.

Mikko Saari

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua