Huminaa, lorinaa ja kahakoita – arvosteltavana Jeongdo Kimin Äänestä sana, sanasta merkitys

Kuva: Aviador

Suomessa on monipuolinen, rikas onomatopoeettinen sanasto. Puhutaan siis erilaisia ympäristön ääniä jäljittelevistä sanoista: suomessa on paljon erilaista huminaa, kilinää, lorinaa ja köhinää. Aiheesta on tehty tutkimusta ja artikkeleita on julkaistu, mutta kokonaiskuvaa esittelevää teosta ei ole julkaistu. No, nyt on: FT Jeongdo Kimin vuonna 2019 julkaistuun väitöskirjaan perustuva Äänestä sana, sanasta merkitys (Aviarod, 2026) antaa yleiskuvan suomen kielen onomatopoeettisesta sanastosta.

Kirja alkaa aiheen esittelyllä: mistä on kyse? Kim esittelee onomatopoeettisten sanoen aihepiirejä. Sanoilla kuvataan monenlaisten elottomien asioiden ääniä, kuten veden, tuulen ja puiden ääniä. Elollisista olennoista lähtee myös paljon ääntä, niin eläinten ääntelyä, fysiologisia ääniä kuin erilaisia puhumisen ääniä. Liikkumiselle, lyömiselle ja syömiselle on runsaasti kuvailevaa sanastoa.

Kim esittelee näiden sanojen rakennetta ja muodostusta suomessa. Äänteillä on kiinnostavalla tavalla merkitystä. Monissa onomatopoeettisissa sanoissa voi vaihtaa vokaaleja tai konsonantteja tavalla, joka kuitenkin säilyttää merkityksen suurin piirtein ennallaan, mutta käytetyt vokaalit ja konsonantit vaikuttavat siihen, miltä lopputulos kuulostaa. Esimerkiksi i-kirjainta käyttävä ”kilinä” on selvästi korkeampi ääni kuin o-kirjainta käyttävä ”kolina” ja l-kirjaimen vaihtaminen p-kirjaimeksi tuottaa aivan toisenlaisen äänen, ”kopinan”. Näillä sanoilla on myös pitkä historia, sillä osa onomatopoeettisista sanoista on jäljitettävissä kantasuomeen asti sillä perusteella, että ne esiintyvät samassa merkityksessä myös suomen lähimmissä sukukielissä.

Lopuksi Kim esittelee perusteellisesti sanastoa, joka on laajentunut kuvaamaan muutakin kuin ääniä. Suomessa on paljon sanoja, jotka ovat alkujaan olleet äänen jäljittelyä, mutta ovat sittemmin laajentuneet kuvaamaan jotain muuta. Osa sanoista on menettänyt tyystin onomatopoeettisen merkityksensä, osa on saanut sen rinnalle ei-onomatopoeettisen merkityksen ja osassa ääntä jäljittelevästä vartalosta eli fonesteemista on muodostettu uusi sana, jolla on toisenlainen merkitys. Tämä onomatopoeettinen haalistuminen eli sanan muuttuminen symbolisemmaksi on kiinnostavaa.

Esimerkiksi ”kahina” tarkoittaa edelleenkin sekä pehmeän tai kuivan aineen hankauksesta tulevaa ääntä, mutta myös pientä yhteenottoa tai riitaa. Tämä merkitys on sen verran vanha, että se tunnetaan myös karjalan kielessä. Samaan sanaperheeseen kuuluu myös ”kahakka”, joka tarkoittaa nykyään vain yhteenottoa tai taistelua. Myös ”kapina” on tarkoittanut alunperin kuivien lehtien ääntä – Mikael Agricola käyttää sitä tässä merkityksessä, ja merkitys on säilynyt joissain murteissa.

Äänestä sana, sanasta merkitys tarjoaa hauskan näkökulman suomen kielen rikkaaseen sanastoon. Suomihan on erinomaisen ilmaisuvoimainen ja hieno kieli, vaikka voi joskus tuntua arkiselta ja tavanomaiselta. Etenkin verbeissään suomi on kuitenkin todella runsas ja tarjoaa monia tapoja ilmaista asioita ytimekkäästi tavoilla, jotka saavat vaikka englanniksi kääntävät raapimaan päätään – monia suomessa yhdellä verbillä ilmaistavia asioita joutuu englanniksi kääntämään selvästi runsassanaisemmin, ja Kimin kirjassaan esittelemä onomatopoeettinen sanasto tarjoaa monia hyviä esimerkkejä tästä.

On myös kiinnostavaa, millaisille asioille onomatopoeettista sanastoa on runsaasti. Suomessa on selvästi vietetty paljon aikaa kuunnellen veden ääntä, tuulen huminaa metsissä ja puiden narinaa. Myös eläinten nimissä on paljon onomatopoetiikkaa. Erityisesti lintuja on nimetty laulunsa mukaan, minkä huomaa myös englannissa. Usein toki ääni onkin linnusta se selkein havainto. Harva lienee nähnyt käkeä kovinkaan läheltä, mutta kukkumisen tunnistaa lähes jokainen.

Äänestä sana, sanasta merkitys ei ole kovin laaja teos. Lukaisin sen itse kertaistumalta, aihe oli sen verran kiinnostava. Kirjalla on mittaa riittävästi: asia tulee tutuksi, runsaat esimerkit auttavat hahmottamaan mistä on kyse ja mielenkiinto herää. Lähdeluettelo ei kovin paljon anna jatkonpaikkoja, sillä kuten Kim toteaa, aiheesta ei ole yleistajuisia teoksia kirjoitettu. Jos kielitiede ei pelota, Kimin väitöskirja Hulisemisesta hulinaksi on toki saatavilla.

Mikko Saari
@msaari

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua