Kuva: Into
KIRJAT | Kahden ystävyksen jokavuotiset hillamatkat Itä-Lappiin ovat tuottaneet paitsi marjasatoa, myös paljon hedelmällistä ajattelemista ja syvällisiä keskusteluja.
”Esseeteos, jonka pohjalla tuntuu suo kaikessa kauneudessaan.”
ARVOSTELU
Niina Kivilä & Kati Saonegin: Hillasuolla kaikki on toisin
- Into, 2023.
- 270 sivua.
Hillasuolla kaikki on toisin -kirjan (Into, 2023) kirjoittajat ovat kaksi ystävystä, joiden ystävyyden kulmakiveksi on noussut jokavuotinen hillanpoimintamatka Itä-Lapin soille. Suolla on mahdollista avautua asioista, jotka ”hävettävät, hankaavat tai riemastuttavat”. Tuloksena on monipuolinen esseekokoelma, jonka tekstit ponnistavat lappilaisesta suoluonnosta moniin suuntiin.
”Erään kerran olemme taas soillamme ja kuolema kutkuttaa ajatuksia. Olemme tyhjentäneet hyvän osan käsillä olevasta suosta ja pidämme taukoa. Nojailemme kapeisiin mäntyihin ja annamme katseen levätä maiseman iäisyydessä. Aapasuo kumpuilee silmiemme edessä kaukaisuuteen. Hiljaisuudessa voi tuntea, että olemme kaukana kaikesta. Mikään ei häiritse meitä paratiisissamme.”
Esseet lähtevät perusteista. Miten suo ja Lappi näyttäytyvät suomalaisessa mytologiassa ja Kalevalassa? Millainen kasvi ystävysten himoitsema hilla oikeastaan on?
Näiden peruskysymysten äärellä ei kuitenkaan viivähdetä pitkään. Näkökulma laajenee. Suot ovat Suomen luonnon perustaa, mutta harvaa luontotyyppiä on Suomessa niin paljon vihattu ja väheksytty kuin suota – ja hävitetty, sillä soitahan on Suomessa ojitettu aivan ennätystahtia. Kymmenet tuhannet kilometrit ojia ovat valuttaneet suot kuiviksi.
Karhun kohtaaminen vie Kati Saoneginin sukujuuriensa äärelle. Sukunimi on jäänyt suomentamatta ja viittaa Venäjälle: suku on Petsamosta kotoisin. Ukin äiti taas paljastuu yllättäen kolttasaamelaiseksi ja ukki siten puoliksi koltaksi. Tästä saadaan hyvä syy käsitellä toisaalta saamelaisuutta, toisaalta Suomen osana jonkun aikaa ollutta ja sitten menetettyä Petsamoa.
* *
Suolla päästään isojen asioiden äärelle. Saoneginin ”Kun taiat eivät tepsi” on voimakas teksti, lapsettomuuden kipua käsittelevä kirjoitus siitä, miten pyhän kokemus, halu uskoa taikoihin ja enteisiin törmäävät realiteetteihin ja rationaaliseen maailmankuvaan.
Niina Kivilä taas kirjoittaa ”Ovi lukkoon” -esseessään omasta hillahulluudestaan ja äitinsä mielisairaudesta. Siitä, miltä tuntui, kun eno soitti ja kertoi äidin siskon menehtyneen. Pitäisi äidin nimissä saada hautajaisiin kukkavihko. Tästä tädistä Kivilä ei ole koskaan ennen kuullut, sillä täti suljettiin laitokseen loppuelämäkseen jo lapsena, ja vaiettiin tyystin. Kuolemakin sopii hienosti suolla käsiteltäväksi.
Tämä kiinnostavaksi osoittautunut teos meinasi mennä vallan ohi, mutta sain onneksi suosituksen luotettavalta taholta. Hillasuolla kaikki on toisin on hieno esseekokoelma, joka nousee kosteista hetteiköistä upeaan kukoistukseen. Tällä suolla ei tarvitse katsella raakileita, sato on Itä-Lapin kesän auringonpaisteen huolella kypsyttämää.
Mikko Saari
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Lusun huumeperintö – arviossa Satu Krautsukin ja Sini Ahlqvistin Pirihautausmaa
KIRJAT | Suomen ja etenkin Kotkan ja Haminan huumerikollisuudesta kertovan tietokirjan koskettavinta antia ovat entisten käyttäjien omat tarinat.
Silja Järventaustan tarkkanäköisissä runoissa tutkitaan luontoyhteyttä – arviossa Vuorosana pihapiirissä
KIRJAT | Silja Järventaustan runoteos Vuorosana pihapiirissä tuo luonnon iholle omintakeisilla kuvillaan.
Totuus Sissistä on ison askelen lähempänä – arviossa Linda Huhtisen kirja Serlachiuksen unohdetuista sisaruksista
KIRJAT | Miksi historia niin usein kirjoitetaan miesten kautta, kysyy runoilija, radiojuontaja ja vapaa kirjoittaja Linda Huhtinen kirjassaan Sigrid Serlachiuksesta.
Häjyjen jälkeläiset – arviossa Härmä-aiheinen valokuvakirja Men with No Mountains
KIRJAT | Ella Kiviniemen ja Elias Lahtisen valokuvakirja myyttisestä Härmästä on veikeä keskustelunavaus maaseudun elinvoimasta. Mihin asti ”tehdään itte” -asenne voi kantaa?