Kuva: Tomi Reunanen / WSOY
KIRJAT | Maisku Myllymäen romaani kertoo elävästi paitsi valvojan työstä ja taiteesta, myös museovieraista terävin ja osuvin kuvauksin.
”Kirjailijalla on tarkka huomiokyky ja taito pukea huomionsa sujuvasti soljuviksi sanoiksi.”
ARVOSTELU

Maisku Myllymäki: Valvoja
- WSOY, 2024.
- 302 sivua.
Kukapa ei olisi joskus taidemuseossa miettinyt, keitä ovat huoneiden ja teosten rauhaa turvaavat valvojat ja mitä kaikkea he ajattelevat työpäiviensä aikana. Maisku Myllymäen Valvoja (WSOY, 2024) kertoo elävästi paitsi tästä työstä ja taiteesta, myös museovieraista terävin ja osuvin kuvauksin.
Romaanin kertoja on nuori nainen Maia. Hän on opiskellut taidehistoriaa ja työskentelee taidemuseon valvojana. Maian elämää varjostaa vaikea unettomuus; nukahtaminen onnistuu ainoastaan jonkun sylissä.
Maian elämään suorastaan tunkeutuu kiehtova Peter ja unettomuus jää; Maia rakastuu ja huumaantuu.
Yhdellä tasolla romaani sijoittuu museossa esillä olevan Kuvanveistäjät ihmisen äärellä -näyttelyn viimeiseen päivään, toisella Maian suhteeseen Peterin kanssa. Molemmissa tasoissa riittää paljon mielenkiintoista luettavaa ja mietittävää, ovat loistava aisapari.
Kirjailijalla on tarkka huomiokyky ja taito pukea huomionsa sujuvasti soljuviksi sanoiksi. Myllymäen kuvaukset meistä ihmisistä sekä taidemuseon saleissa että muuallakin ovat lähes pelottavan tosia.
Purevasti hän suomii myös sosiaalista mediaa ja sitä, miten se vähitellen muuttaa kaikkea ympärillämme. Taidenäyttelylle on eduksi, jos siellä voi ottaa näyttäviä omakuvia someen – onko sitä ollutkaan, ellei se näy mahdollisimman monissa postauksissa?
Kaiken perusteella on selvää, että Maia on tarkkanäköinen ja fiksu. Kummastelen, miksi hänen piti langeta Peterin tapaiseen hyväksikäyttäjä-elostelija-hurmuriin.
Kuvanveistäjä Klara Yövalo työskentelee näyttelytilassa performanssinomaisesti luomassa kivestä taidetta. Samalla lailla Maia yrittää muovata itseään ja Peteriä sopimaan yhteen. Koskaan ei voi olla varma, mitä on syntymässä.
Leena Reikko
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Tatu Vaaskivi leimusi kuin tähdenlento – Miika Siironen kirjoittaa säkenöivästä kriitikko-kirjailijasta, jonka jälkimaailma unohti
KIRJAT | Nero ja Narkissos -elämäkerta avautuu mahtavaksi ikkunaksi 1930-luvun suomalaiseen kulttuurielämään, Tulenkantajien sukupolveen ja sen kuuluisiin edustajiin.
Lapset tappajina – arviossa Anu Kaajan Siluetinleikkaaja
KIRJAT | Anu Kaaja opetteli leikkaamaan siluetteja, jotta ymmärtäisi paremmin teoksensa hahmoja.
Matti Pesolan Horjumaton Varjonen on kunnianosoitus vaikeiden aikojen suunnannäyttäjälle
KIRJAT | Horjumaton Varjonen -kirjan luettu on helppo todeta: tämän kirjan Unto Varjonen on totta vie ansainnut.
Liiankin runsas lukuromaani – arviossa Chris Whitakerin Kaikki pimeän värit
KIRJAT | Chris Whitakerin 700-sivuisen romaanin ydin on pimeä kellari, jossa kaksi lasta kohtaa hirvittävissä olosuhteissa.







