Henry Thoreaun Kansalaistottelemattomuus on mahtipontinen protesti hallituksen pakkovaltaa vastaan ja yksilön itsenäisyyden puolesta

Henry David Thoreau (1817–1862). Kuvat: Wiki Commons / Basam Books

Kansalaistottelemattomuus (Basam, 2022) on yhdysvaltalaisen runoilijan ja yhteiskuntakriitikko Henry Thoreaun kirjoittama poliittisen ajattelun klassikko, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1849. Esseemuotoinen kannanotto on kirjoitettu aikana, jolloin Meksikon ja Yhdysvaltojen välinen sota oli valloillaan ja orjuus edelleen laillista monissa Amerikan etelävaltioissa. Thoreau piti sotatoimia ja orjatyövoimaa räikeän moraalittomina niiden juridisesta oikeutuksesta huolimatta. Tämän – lain ja moraalin – ristiriidan kautta Thoreau tarkastelee institutionaalisen vallan ja yksilön oikeuksien välisiä rajapintoja.

Thoreau esittää, että yksilöllä on suorastaan velvollisuus vastustaa kansalaistottelemattomuuden keinoin sekä lakeja että niiden takana olevaa valtiota silloin, kun näiden tarkoitusperät ovat ristiriidassa yksilön moraalin kanssa. Thoreau ei tyydy pyörittelemään teesejään ainoastaan teorian tasolla, vaan myös toimii niiden mukaisesti: hän kertoo esseessään harjoittaneensa passiivista kansalaistottelemattomuutta jättämällä henkiverot maksamatta ja lopulta joutuneensa tämän vuoksi yöksi putkaan. Thoreau kuitenkin painottaa, ettei vastusta verotusta sinällään, vaan hallituksen pakkovaltaan perustuvia toimia, joita verovaroilla mahdollistetaan.

Essee herättelee lukijaa moraalisesta horroksesta ja ravistelee tottelevaisuuteen ja auktoriteettiuskoon perustuvia normeja ja ajatusrakenteita. Thoreau sanoittaa kantaansa valtiota vastaan sangen ehdottomasti: valtio on paha ja paras hallinto on sellainen, joka hallitsee mahdollisimman vähän. Thoreau kohdistaa kritiikkiä myös edustuksellisen demokratian ideaa vastaan toteamalla, että enemmistön valta ei perustu oikeudenmukaisuuteen, vaan yksinkertaisesti siihen, että enemmistö on vähemmistöä voimakkaampi. Tämä asetelma aiheuttaa Thoreaun mielestä eettisiä ongelmia, eikä suinkaan ratko niitä.

Henry Thoreau oli myös runoilija, mikä näkyy Kansalaistottelemattomuuden metaforilla ja vertaiskuvilla kyllästetyssä kielessä. Thoreau kuvailee, kuinka hallitus on ”puoli-inhimillinen tiikeri tai härkä, joka hiiviskelee maan päällä sydän pois revittynä ja puolet aivoista pois ammuttuna” ja kuinka kansalaiset ovat ”kuin laivan keulakoristeita, sydämen paikalla meillä on pelkkä maksa”. Valtion ja kristinuskon ongelmallista suhdetta Thoreau luonnehtii toteamalla, että hallitus ”teeskentelee olevansa kristillinen ja ristiinnaulitsee silti joka päivä miljoona Kristusta”.

Mahtipontiset kielikuvat tuntuvat ensin etäännyttäviltä, mutta lopulta ne vain lisäävät sanoman väkevyyttä. Tämän väkevyyden ansiokkaasta välittämisestä kuuluu kiitos myös teoksen suomentaneelle Antti Immoselle.

Thoreaun protesti orjuuttavaa hallintoa vastaan ja oikeudenmukaisuuden puolesta uppoaa lähtöasetelmana minuun kuin veitsi sulaan voihin. Vastaanottavaisesti orientaatiosta huolimatta huomaan, että luettuani teoksen loppuun jään kaipaamaan sisällöltä jotain.

Kansalaistottelemattomuuden ydinsanomaa makustellessani tajuan, että Thoreaun ajattelussa kaikki alkaa ja loppuu yksilöön – ja että Kansalaistottelemattomuus on ennen kaikkea kannanotto yksilön itsenäisyyden, ei niinkään paremman ja oikeudenmukaisemman maailman puolesta.

* *

Thoreaun moraalisen ajattelun päätepiste tuntuu tosiaan löytyvän yksilön omatunnon prosesseista, mikä vaikuttaa ainakin näin 2020-luvun ja pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin näkövinkkelistä tarkasteltuna jopa jokseenkin epäpoliittiselta. Epäoikeudenmukaisuuden vastaisessa taistelussa Thoreau nostaa esiin kaksi toimijaa: yksilön ja hallinnon. Thoreau esittää, että valtion aiheuttama vääryys voidaan voittaa vain yksilön kautta.

Asetelmasta jää huomioimatta mielestäni jotain oleellista: yksilöiden välisistä suhteista muodostuva kansalaisyhteiskunta. Kansalaistottelemattomuuden nimeä kantavan teoksen ydin tuntuukin nivoutuvan pikemminkin individualismiin, ei kansalaisuuteen, joka on kollektiivisen toiminnan kautta rakentuva yhteiskunnallinen rooli.

Toki Thoreaunkin protesti verojen maksamatta jättämisen muodossa on astumista yksilöllisestä kehästä yhteiskunnalliselle maaperälle, mutta silti moraalinen toimijuus kuvataan Kansalaistottelemattomuudessa ennen kaikkea yksilön omatunnon kautta. Individualismi korostuu Thoreaun ajattelussa kollektivismia vahvemmin, ja Thoreaun ajattelua onkin sittemmin luonnehdittu muun muassa individualistiseksi anarkismiksi, jossa yksilön tahto ohittaa kaikki yhteisölliset ja ideologiset intressit.

Kansalaistottelemattomuuden yksilökeskeiseksi tulkittavissa oleva sanoma ei suinkaan mitätöi esseen relevanssia, sillä merkittävämpää kuin teoksen tarjoama moraalikäsitys on ongelma, jonka äärelle se lukijansa johdattelee. Thoreaun esittämä kysymys siitä, mitä meidän tulee tehdä, mikäli valtiovalta toimii moraalin ja oikeudenmukaisuuden vastaisesti, on yhtä lailla ajankohtainen ja tärkeä myös tänä päivänä.

Reija Jarkkola

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua