Kuvat: Basam / Henri Hirvenoja
KIRJAT | Hirvenojan teksti on silkkaa proosarunoutta, tiheärytmistä, eteenpäin puskevaa, mutta samalla havainnoissaan painavaa ja oivaltavaa; immersiivistä ilman teknologian tehokeinoja.
”Historia kohtaa nykypäivän, kauneus kohtaa rumuuden, suuri kohtaa pienen ja kiire katoaa.”
ARVOSTELU

Henri Hirvenoja: Tuntematon talo Brysselissä
- Basam, 2025.
- 165 sivua.
Henri Hirvenojan (s. 1970) kokoelma Tuntematon talo Brysselissä (Basam, 2025) on runotrilogian päätösosa. Aiemmat kokoelmat (Nousevan auringon otteessa, 2023 – lue arvio; Djiboutin aavikon paino, 2024 – lue arvio) pohjautuivat kirjoittajan kokemuksiin Japanissa ja Afrikassa, ensin nuorena vaihto-oppilaana ja sittemmin lievästi kyynistyneenä EU-virkamiehenä.
Trilogian päätösosassa ollaan Brysselissä, josta käsin avautuu näkymiä paitsi kaupunkiin itseensä, myös kirjoittajan omaan menneisyyteen, Eurooppaan laajemminkin samoin kuin nykyiseen maailmanmenoon ja sen myötä tulevaisuuteen. Eräänlainen tilinpäätös siis.
Liikkeelle lähdetään historiasta, vauhtia otetaan Brysselin Grand Placelta, Victor Hugosta, Paul Verlainesta, Karl Marxista ja Julius Caesarista. Bryssel on muutakin kuin EU-korttelit ja Belgia on aivan muuta kuin Bryssel. Hirvenoja on toiminut virkamiehyytensä ohella myös matkaoppaana ja se välittyy tekstissä tarkkoina havaintoina ja mielenkiintoisina anekdootteina.
Kokoelma etenee harkittua polkua: tervetuloa Brysseliin ja Belgiaan, luodaan katse ympärillemme ja historiaan, siirrytään tarkastelemaan Euroopan unionia, sen toimintaa ja haasteita, puhutaan myös virkamiehen arjesta Brysselissä. Muistellaan henkilöitä ja kohtaamisia, tilaisuuksia ja tilanteita.
Hirvenojan teksti on silkkaa proosarunoutta, tiheärytmistä, eteenpäin puskevaa, mutta samalla havainnoissaan painavaa ja oivaltavaa; immersiivistä ilman teknologian tehokeinoja. Tätähän runous parhaimmillaan on.
Yksittäisten sanojen staccatot rytmittävät asiaproosalta näyttävää herttamüllermäisen tiivistä säepoljentoa, kerronta on kurinalaista eikä tajunnanvirran vietäväksi juurikaan antauduta. Asiaa, mutta rosoisella tavalla kuin Brysselissä konsanaan. Ja kun Belgiassa ollaan, hieman surrealismia myös s’il vous plait/alsjeblieft!
Hirvenojan tavaramerkki on näennäisen arkinen puheenparsi, kuin jutustelu, jonka päättää abstraktimpi, aforisminomainen kokoava miete. Valo syttyy, ja arkiselta vaikuttanut teksti saa uudet vivahteet.
Holokaustista selviytyneestä, sittemmin Euroopan parlamentin puheenjohtajaksi nousseesta Simone Veilista Hirvenoja kirjoittaa:
”Simone Veil. Oli todellakin oikea valinta/ antaa hänelle, eurooppalaisen idean/ pioneerille, oma esplanadi./ Sekä nimi parlamentin rakennuksen sisäänkäyntiin./ Ettei mennyt ole hiljaisuutta.”
Belgiaa pintaa syvemmältä
Kokoelmasta pari lukua on omistettu turistikatseelle. Matkaopas Hirvenoja johdattaa lukijaa Brysselin perinteisissä kohteissa, salattuja aarteita unohtamatta. Manneken Pis, suklaa, ranskalaiset perunat, luostarioluet ja puistot. Mutta tämä on vain pintaa. Pitää nähdä muutakin Belgiaa.
Brugge, Gent, Antwerpen. Liege, Ardennit, Wallonia. Vauhdilla eteenpäin ja jos et ajoissa jarruta, oletkin jo Luxemburgissa, Alankomaissa tai Ranskassa. Belgia on pieni maa, jonka ymmärtäminen vaatii pieniin asioihin ja hiljaisiin viesteihin keskittymistä. Kaikki ei ole miltä näyttää. Tämä ei ole piippu, kertoi jo René Magritte piipusta. Surrealistista, joskus; Belgiassa mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy.
Hirvenoja esittelee myös belgialaisen monipuolisen ruokakulttuurin. Arkipäivää belgialaiselle, mutta hämmästelyn aihe turistille. Aina hyvää ruokaa, kiireettä, tähän sen voi tiivistää. Itse muistan jonkun sanoneen, että Ranskassa voit joskus syödä maailman parasta ruokaa, mutta Belgiassa et voi koskaan saada huonoa ruokaa.
Brysselin kone
Brysselin ja Euroopan unionin välillä nähdään usein yhtäläisyysmerkit. Hirvenojan kokoelma on harvinainen ja jokseenkin hyvin onnistunut yritys selostaa EU:n historiaa, politiikkaa ja toimintaa proosarunouden keinoin. Kirjoittajan oma kokemus toki värittää havaintoja, mutta lisää uskottavuutta. Selkeillä ja pelkistetyillä vedoilla Hirvenoja selostaa EU-lainsäädännön syntyprosesseja, komission valmistelutyötä, Euroopan parlamentin poliittisia vääntöjä ja EU-huippukokousten kompromissien hakua. Aina ei EU kuitenkaan onnistu, eikä se ole hyvä juttu kenellekään.
”Päättämättömyys on piilotettu petos./ Mikäli unioni ei pääse yhteisymmärrykseen, niin tuloksena on omnipotentti impotentti.”
Huoli ja turhautuminen välittyvät Hirvenojan pohdinnoista nykypäivää tarkasteltaessa:
”Arvopohjien sekamelskaa. Populismin/ nousua eri muodoissaan. Hissiliikettä./ Turvallisuusarkkitehtuurin jatkuvaa/ kolistamista, rämistämistä, ravistelua.”
EU-osuus huipentuu parodiamaiseen MEPiä varten luonnosteltuun puheeseen, johon on koottu lähes kaikki mahdolliset EU-juhlapuheen kliseet, strategioista, arvopohjista, avoimuudesta, ketteryydestä, resilienssistä ja innovaatioista. Samalla poljennolla on laadittu lobbaustoimiston rekryilmoitus: prioriteetit fokusoiva moniosaaja; brainstorming ja mindmapping tiimin kanssa tuttua, mutta suothan itsellesi myös armollisuutta.
Yksin oot sinä, ihminen
EU-ihmisen elämä on hektistä eikä aina helppoa, etenkään expatille. Kotimaanvierailut ovat kiireisiä tapaamisvajeen täyttöohjelmia. Joku käy kotimaassaan salaa:
”Jotta olisi edes lyhyen aikaa rauhassa./ Jotta voisi kuvitella, kokeilla,/ millaista on vain olla, kotona.”
Henkilökohtaisimpia tuntojaan Hirvenoja välittää muistellessaan mieleen jääneitä henkilöitä uransa varrelta, hyvässä ja pahassa mieleen jääneitä. Hyvä ihminen jättää nuoreen ihmiseen pysyvän jäljen, mutta jälki jää myös ilkeästä ja pahansuovasta öykkäristä. Vanhan liiton suomalaisen wannabe-renessanssiruhtinaan tunnistan kuvauksesta.
Kokoelman loppuosassa Hirvenoja palaa Brysselin näkymiin, kaupunginosiin, taloihin arkkitehtuuriin. Paljon nähtävää, kun malttaa pysähtyä ja katsoa. Talot, kaikki erilaisia. Kadut, pitkät ja lyhyet, eivät koskaan suoria. Kaunista ja rumaa, näyttävää ja näkymätöntä. Ihmiset kaupungissa antavat sille hengen, tutut ja vieraat.
”Talot ja kadut. Kadut ja talot./ Keiden seurassa?/ Milloin missäkin/ niin monissa eri/rakennuksissa, tiloissa. […] Huoneet, portaikot,/ käytävät, hissit./ Joissa tapaan taas tuttuja,/ niin iloisia./
Vuorovaikutus avain /kaikkeen./ Ilman sitä, Brysselin /monimuotiset talot /vain täynnä maisemia.”
* *
Henri Hirvenojan runokokoelma on kuin Bryssel itsessään. Se on helppo lähestyä, nähdä ja nauttia. Mutta sen pinnan alla on enemmän, jos maltat pysähtyä katsomaan, kuuntelemaan ja pohtimaan. Hirvenoja on hienosti tavoittanut sen moniulotteisuuden, joka Brysseliin ja Belgiaan liittyy ja liitetään. Euroopan ydin, EU, instituutiot, direktiivit, virkamiehet, EU-korttelit ovat uutiskuvan välittämä käsitys Brysselistä. Tätä ruokkivat näkymät kolhoista EU-kortteleista.
Mutta oikea Bryssel ja oikea Belgia on muualla. Se on sukellus outoon maailmaan, jossa kaupunki ja sen talot, arkkitehtuuri, puistot ja ihmiset yhdistyvät harmoniseksi kokonaisuudeksi. Historia kohtaa nykypäivän, kauneus kohtaa rumuuden, suuri kohtaa pienen ja kiire katoaa. Tämä kätketty pieni Brysselin maailma tarjoaa lepohetken arjesta, Henri Hirvenojan opastuksella.
”Kasvitieteellisessä puutarhassa./ Jardin Botanique de Bruxelles./ Istahdan penkille./ Ympärillä rauhallisen vehreää./ Ruusuja ja kurjenmiekkoja./ Keltainen kurjenmiekka on Brysselin alueen symboli./ […] Eheä valo saapuu kasvoilleni./ Sitä ennen, se on joutunut rikkomaan taivaan.”
Bruxelles ma belle!
Jukka Ahtela
Kirjoittaja on asunut 15 vuotta Belgiassa.
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Turkka painuu lukijan mieleen kuin Jeesuksen kasvot Torinon käärinliinaan – arviossa Tiina Raudaskosken Ilmiantaja
KIRJAT | Nuori nainen haluaa valtaansa vimmatusti käyttävää miestä, ajatuksiaan sensuroimatta tursuilevaa olentoa, johon voi sulautua.
Paholainen on huolissaan, riittääkö hornaan sieluja – arviossa A.H. Tammsaaren Hornanperän uusi Paholainen
KIRJAT | Viron kansalliskirjailijan ennen sotia ilmestyneessä romaanissa ei ole kyse siitä, että ihmiskunta olisi tehnyt parannuksen ja muuttunut taivaskelpoiseksi. Asia on juuri päinvastoin.
Kuka saa nimetä väkivallan, kysytään Laura Gustafssonin Lihakirjassa
KIRJAT | Laura Gustaffsonin romaani pureutuu raiskauksiin ja toisenlajisten eläinten hyväksikäyttöön. Aiheet ovat rankkoja, mutta osuvuudessaan Lihakirja on myös lakonisen hauska.
Juonittelevia liikemiehiä ja vakoilijoita – arviossa James Clavellin klassikkoromaani Noble House
KLASSIKKOKIRJAT | Noble House kertoo häikäilemättömistä liikemiehistä, jotka ovat Sun Tsunsa lukeneet, ja soveltavat sodankäynnin oppeja suoraan liike-elämään.







