Kuvat: Sami Kokko / Like
KIRJAT | Hanna-Riikka Kuisma on tunnettu yhteiskunnan varjopuolien ja niissä elävien ihmisten kuvaajana. #Syyllinen-romaanissa varjopuolet, syrjäytyminen ja vaikeudet kuoriutuvat vähitellen. Romaanin alussa on tapahtunut tappo. Tekijä on selvä, mutta uhrin ja motivaation tietääkseen pitää lukea koko kirja.
”Kirjan alkuosa vähän harmittaa, sitten juoni alkaa vetää niin, että loppuun on pakko päästä – ja sielläkin on yllätys.”
ARVOSTELU
Hanna-Riikka Kuisma: #Syyllinen
- Like, 2021.
- 289 sivua.
Hanna-Riikka Kuisman aiemmissa romaaneissa ihmisillä ei ole ollut helppoa. #Syyllinen-romaanissa (Like, 2021) luulee aluksi aivan toista. Kertoja ottaa itsestään Instagramiin ja muihin sosiaalisen median tileihin kuvia ja kirjoittaa kuvatekstejä, joiden mukaan kaikki on hyvin, ellei jopa ihanaa.
Niissä on koko positiivisten ja rakastavien emojien koko kirjo, mutta ei koskaan mitään vihaista. Aihetunnisteina ovat #rakkaus, #selkeäkevät, #spontaanielämä, #vapaus, #hidasaamu ja mitä kaikkea niitä nyt onkaan. Emojeissa kaikki mahdolliset sydämet, kiitollisuudet, tykkäykset, myötätunnot, myötäelämiset…
Romaanin alussa lukijalle tulee selväksi somevaikuttajan arjen ankaruus ja valheellisuus. Tätä on toisaalta aika paljonkin valotettu sekä faktassa että fiktiossa ja siksi aivan romaanin alussa aioin melkein antaa periksi. Onneksi en antanut.
Kuisma on haastattelussa kertonut, miten äidinkielen opettajan oppeja noudattaen ei milloinkaan pitäisi aloittaa ainuttakaan lausetta sanalla ”minä”, koska se on turhamaista. Siitä on tultu kauaksi maailmassa, jossa sometähdet toimivat magneetteina nimenomaan omana itsenään tai sinä, miksi mielikuva heistä on luotu. Siinä maailmassa nimenomaan ”minä” on tärkeää. Jos se heiluu, on epämääräinen tai jotain muuta kuin ihanaa, voi seuraajamäärä ikävästi laskea.
Se taas tarkoittaa yhteistyökumppaneiden eli mainostajien kiinnostuksen hiipumista. Palkkiot laskevat, elleivät netin lahjomattomat laskukoneet raksuta omia positiivisia tuloksiaan.
#Syyllinen käsittelee myös pyramidihuijausta ja ravintolisäkebisneksen olemusta ja vinoutuneisuutta, mutta ne jäävät jotenkin sivuosaan, mikä on romaanin kannalta pelkästään hyvä.
Kuisman taito keriä henkilöidensä persoonia näkyviin on hieno. Sekä päähenkilö, että hänen läheisensä tulevat sitä ymmärrettävämmiksi mitä pidemmälle romaani ehtii. Varsinkin kertojasta ja tämän äidistä tulee kokonaisia ihmisiä, joiden taustasta haluaa tietää koko ajan enemmän.
Hanna-Riikka Kuisma on tunnettu yhteiskunnan varjoista ja niissä elävien ihmisten kuvaajana. #Syyllinen-romaanissa elämän varjopuolet, syrjäytyminen ja vaikeudet kuoriutuvat menestyvän some-vaikuttajan kiiltokuvan alta vähitellen. Romaanin alussa on tapahtunut tappo. Tekijä on selvä, mutta uhrin ja motivaation tietääkseen pitää lukea koko kirja. Ja se kannattaa.
Ihan lopuksi löytyy se kuvaus vapaudesta. Se on ihana, mutta sitä en paljasta.
Leena Reikko
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Mikko Nenosen runokokoelma ei saa tähtiä vaan pääskysen, voikukan, sammakon, västäräkin ja lapsen hymyn – arviossa Hengittävä eläin
LEVYT | Tamperelaisen Mikko Nenosen toinen runokokoelma Hengittävä eläin saa lukijan ymmälleen, hämilleen – mitä ihmettä tästä sanoisi ja kirjoittaisi?
Hirviömaailmassa Aapo voittaa pelkonsa ja löytää itsestään ihmeellisen kyvyn – arviossa J. S. Meresmaan Varjokahle
KIRJAT | Lumola-sarja on lempeää kauhufantasiaa, jonka parissa viihtyy aikuinenkin tarinoiden ystävä. Varjokahle päättää trilogian.
Koulu pelastaa nälkäkuolemalta ja antaa lukemisen lahjan – arviossa Helvi Hämäläisen elämäkerta Kauneudenrakastaja
KIRJAT | Helvi Hämäläinen oli 1900-luvun suomalaisista naiskirjailijoista se, joka tiesi mitä halusi, aina saamatta sitä. Minna Maijalan elämäkerrassa jokaisella sanalla on merkityksensä.
Osamu Dazain Narrin kukkia on lyhytromaani, joka ei luota tarpeeksi omiin vahvuuksiinsa
KIRJAT | Dazai yrittää tuoda esiin jotain uutta ja erilaista, mutta keino on niin kuin useimmat neljännen seinän rikkomiset, eli se on vanhentunut alta aikayksikön.