Kuva: Otava / Marjo Tynkkynen
KIRJAT | Tarinan päähenkilö uskoo vahvasti Jumalaan, mutta kaipaa samalla maallisia nautintoja.
”Freskomaalari loihtii seinälle taivaan, kunnes seinä muuttuu itse taivaaksi.”
ARVOSTELU

Joel Haahtela: Talvikappeli
- Otava, 2026.
- 207 sivua.
Talvikappeli (Otava, 2026) on kirjailijapsykiatrin ja ortodoksisen kirkon diakoniksi vihityn Joel Haahtelan (s. 1972) jo seitsemästoista romaani.
Eletään Herran vuotta 1348, kun freskomaalari saa mantovalaiselta ruhtinaalta kirjeen. Ruhtinas on rakennuttanut kappelin, jonka seinät täytyisi koristella. Kirjeessään ruhtinas kysyy myös, voisiko hän tällä tavalla saada syntinsä anteeksi. Minäkertojana toimiva maalari ottaa työn vastaan, vaikka Italiassa riehuu samaan aikaan rutto, jota kaikki pelkäävät.
”Jos rutto on paholaisesta, Jumala on jäänyt alakynteen. Jos rutto on ihmisestä, Jumala on vaipunut uneen. Jos rutto on Jumalasta, miksi vanhurskaat kuolevat?”
Pikku hiljaa kappelin seinille alkaa hahmottua muun muassa Jeesus Getsemanessa, hänen kavaltamisensa ja vangitsemisensa, ristin kantaminen Golgatalle sekä itse ristiinnaulitseminen. Työn edistymistä haahuilee seuraamassa myös talon hiljainen emäntä Signora Marghareta, joka on menettänyt lapsensa.
”Hän on yhtä aikaa läsnä ja poissa. Uskon, että hän näkee kaiken, vaikka on silti jossain muualla, kulkee talvipäivien läpi kuin unessa. Ruumis liikkuu hänen mukanaan, mutta mieli on kaukana, ehkä se on siirtynyt ylhäällä kujertaviin lintuihin.”
* *
Tarina freskomaalarista tuo vahvasti mieleen Anneli Kannon Rottien pyhimyksen (Gummerus, 2021; lue Marja-Liisa Torniaisen Kanto-haastattelu täältä), jossa puolestaan loihditaan pyhimysten ja Raamatun kertomusten kuvia Hattulan Pyhän Ristin kirkkoon 1500-luvulla. Myös Kannon teoksessa kuvataan värien valmistamista, maalaustekniikoita sekä työn eri vaiheita aivan kuten Talvikappelissakin, jossa freskomaalari loihtii seinälle taivaan, kunnes seinä muuttuu itse taivaaksi.
”Maalaan aina kotia itselleni, maalaan ympärilleni seiniä, rakennan niistä taloa. Uusi seinä on kuin toive, joka ei voi koskaan toteutua, vaikka tuleekin valmiiksi.”
Hän uskoo Jumalaan, mutta kaipaa samalla maallisia nautintoja naisen kanssa. Uskonnollisuus on tekstissä vahvasti läsnä. Ehkä jopa hieman liian vahvasti? Vaikka Haahtela käsitteleekin aihetta runollisen kauniisti heti teoksen alusta lähtien:
”Talvella valo jää kauemmaksi, mutta Jumala tulee lähemmäksi. Ihminen lähestyy Luojaansa aina pimeässä, oman sydämensä talvihämärässä.”
Talvikappeli keskittyy maalaustyön edistymiseen ja työpäivien kuvaamiseen. Juonta tärkeämpää on tunnelma, jota luodaan pienin siveltimen vedoin esimerkiksi lintujen kautta. Mukana kulkevat kertojan ajatukset ja muistot etenkin hänen opettajastaan mestari Filipposta.
”Talvella maailma ohenee ja muuttuu samalla syvemmäksi. Tulee ajatuksia, joita kesällä ei ajattele, mieli liikkuu huoneissa, jotka on ajat sitten suljettu.”
Haahtela sivuaa myös juutalaisvainoja maalarimestarin oppipoikien Matteon ja Giovannin kautta. Heidän vanhempansa on surmattu, ja pojat ovat sen myötä oppineet, että huomaamattomuus on hengissä pysymisen ehto. Teema tuntuu kuitenkin unohtuvan loppua kohti mentäessä, ja sen olisi suonut pysyvän vahvemmin mukana läpi tarinan.
* *
Talvikappeli on pienoisromaani, joka koostuu Haahtelan tuotannolle tyypillisistä lyhyistä, jopa fragmentaarisista luvuista. Ne päättyvät usein eräänlaiseen loppukaneettiin tai kysymykseen, joka tiivistää luvun ydinajatusta. Tekstistä tunnistaa myös Haahtelan äänen, kertojan melankolisen taustavireen.
Taitava ja kokenut kirjoittaja Haahtela on, sitä ei käy kieltäminen, mutta Talvikappeli ei silti aivan yllä edellisen, Sielunpiirtäjän illan (Otava, 2025; lue arvio) tasolle. Lukijana itselleni tulee tunne, että Haahtela toistaa itseään. Olihan esimerkiksi Sielunpiirtäjänkin kertoja ammatiltaan entisaikojen taidemaalari. Ajankuva toimii kuitenkin uskottavasti eikä vanhahtavalla kielellä ole lähdetty brassailemaan liikaa. Lisäksi lyhyt muoto pitää tekstin napakkana ja helposti lähestyttävänä.
Kati-Annika Ansas
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Elämän viiruja ja sanoja paperilla – arviossa Olli Jalosen Puhdas viiruinen elämä
KIRJAT | Olli Jalonen käsittelee pienten ihmisten kautta isoja teemoja, sisällissotaa ja 1920-luvun aatteita.
Sisaruutta, surua ja oman tien etsintää – arviossa Coco Mellorsin Blue Sisters
KIRJAT | Coco Mellorsin romaanin prologissa huomautetaan miltei vihaisesti, ettei sisaruutta ja ystävyyttä pidä rinnastaa automaattisesti.
Koulukiusaamista ja väkivaltaa – arviossa Päivi Alasalmen Tuhon airut
KIRJAT | Karla jatkaa kostamista onnellista elämää elävälle sisarelleen ja sieppaa tämän pojan Hallavainen-sarjan viidennessä osassa.
Verijäljet, ruumis, rikos, poliisi – arviossa Outi Hongiston Dekkarinkirjoittajan opas
KIRJAT | Revolverissa ei käytetä äänenvaimenninta eikä kuolemaa todeta kokeilemalla pulssia ranteesta.







