Frans, joka ei ensin edes tiennyt olevansa Frans – arviossa Hannu Salmen Frans Leijon -elämäkerta

Kuvat: Otava / Jonne Räsänen

Kuinka erilainen on kokemus luetun ja kuunnellun kirjan välillä. Varsinkin tietokirjan. Kuuntelin professori Hannu Salmen isosedästään Frans Lejionista kirjoittaman elämäkerran (Otava, 2025) ensin Suomen Kuvalehden äänikirjana. Kirjan saatua tietokirjaehdokkuuden otin sen uudelleen eteeni e-kirjana. Jälleen kerran totesin, että kuinka paljon enemmän saa irti kirjoitetuista sanoista. Menneisiin sivuihin voi palata, vuosilukuja voi tarkistaa ja valokuvia voi ihmetellä.

Toki äänikirjallakin on paikkansa, mutta kirjan sisällöstä katoaa ainakin kolmannes. Paikoin minusta tuntui, kuin olisin lukenut eri kirjaa kuin mitä kuuntelin.

Turun yliopiston professori Hannu Salmi kiinnostui isosedästään Frans Leijonista jo vuosia sitten. Sukututkimusta tehnyt Salmi löysi rippikirjoista maininnan pojasta, joka oli kuuro ja sokea. Hänet oli myös hylätty, niin kirkonkirja kertoi. Salmen oli saatava tietää lisää tuosta pojasta, joka oli syntynyt vuonna 1878 köyhän piian aviottomana lapsena ja oli myös kuuro ja sokea. Miten poika oli tuon ajan maailmassa selvinnyt? Maailmassa, jossa jo pelkkä äpäryys tuomitsi köyhyyteen.

Jo Salmen alkututkimukset osoittavat, että hylätyksi sanottu poika oli pärjännyt hyvin. Löytyi Frans Leijonin hautakivi ja siitä saattoi päätellä, että mies oli ollut kuurosokean maailman merkkihenkilö. Arvostettu. Kuinka kaikki oli tapahtunut?

Fransilla oli onnea. Hän kohtasi hyviä ihmisiä ja lisäksi tarvittiin hänen oma älynsä ja periksiantamattomuutensa. Ehkä Frans peri sitkeytensä Sofia-äidiltään, joka vei pojan isän, saman talon renkipojan, käräjille, vaikka tiesi saavansa itsekin tuntuvat sakot salavuoteudesta. Äiti halusi varmistaa poikansa tulevaisuuden ja saikin ruokot sovittua. Äiti ei kuitenkaan voinut mitään sairaudelle, joka vei pojalta parivuotiaana sekä kuulon että näön.

Lapsi kadotti yhteyden maailmaan. Hän unohti aiemmin oppimansa sanat ja siirtyi liikkumaan nelinkontin, jotta pystyi tunnustelemaan tiensä pimeydessä, joka oli hänen elämäänsä langennut. Aikaa myöten tunto- ja hajuaisti virittyivät äärimmilleen ja hän pystyi tuoksujen avulla muun muassa tunnistamaan ihmiset.

Salmi pohtii paljon millainen oli Fransin pimeä ja hiljainen maailma. Frans ei edes tiennyt olevansa ”Frans”. Poikaa ojennettiin läpsimällä, ei ollut keinoja kertoa mikä oli oikea tapa toimia. Hän oli kuin villi-ihminen, toimi parhaan kykynsä mukaan.

* *

Salmi on tehnyt uupumatonta työtä etsiessään lähteitä Fransin elämästä ja kuurosokeudesta ylipäätään niin maailmalla kuin Suomessa. Lähteidensä avulla hän pystyy kertomaan hyvinkin yksityiskohtaisesti Fransin ajatuksista ja hänen tapaamistaan ihmisistä. Fransin tunteista on vähemmän merkintöjä, mutta ne Salmi pyrkii päättelemään. Hänen lähdemerkintänsä ovat tehokkaita ja lukija pystyy tarkistamaan, onko kyseessä fakta vai päätelmä. Tässä onkin painetun kirjan ja e-kirjan etu. On kiinnostavaa seurata Salmen selvitystyön jälkiä.

Toki tämä tarkkuus tekee ilmaisusta ajoittain puisevaa. Salmi ei anna mielikuvitukselle liikaa valtaa, vaan pysyy löytämissään tiedoissa.

Yksinäisyyttä pimeässä maailmassaan kuvaa hyvin kohta, kun Frans Leijon lähtee kotoaan kuurojen kouluun Pietarsaareen. Hän on tuolloin jo 11-vuotias ja kulkee yhä nelinkontin. Hän ymmärtää, että jotain erityistä tapahtuu, koska hän saa uudet vaatteet, mutta ei tiedä mihin on menossa. Hän tuntee uusien saappaiden nahan tuoksun. Hän ei tunnista junaa, vaan kovien puisten penkkien vuoksi luulee istuvansa kirkossa. Perillä hän peloissaan karkaa puuhun ja taistelee noutajiaan vastaan kynsin ja hampain. Hänellä ei ole vielä mitään kieltä. Koskettamalla tehtävät viittomat ja sokeain pistekirjoituksen hän oppii myöhemmin. Ihan ensimmäiseksi Fransin on kuitenkin opittava kävelemään.

* *

Frans Leijonin hyväntekijät ovat hänen äitinsä työntantaja, Yläneen kartanon patruuna Reinhold Jägerhorn. Hän on se, joka lähettää Fransin kouluun. Koulun rehtori Anna Heikel on villin pojan puolella ja auttaa tätä myös pojan aikuistuttua. Anna Heikelin kuoltua hänen sukulaisensa perustavat Frans Leijonille ja kaltaisilleen rahaston. Frans oppii paljon, muun muassa taitavaksi sorvariksi, mutta omalla työllään hänen on mahdoton hankkia elantoaan.

Fransin äitikin yrittää ymmärtää ja auttaa poikaansa, vaikka itse on jatkuvien synnytysten ja kovan työn uuvuttama. Ei voi tosiaankaan sanoa, että Frans olisi hyljätty, vaikka hänen ja perheensä tiet erosivat lähes täysin.

Sari Passaro

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua