Kuvat: Marie Hald / Kosmos
KIRJAT | Tanskalainen kirjailija on synnytyksen jälkeen hukassa, traumatisoitunut ja ahdistukseen ja yrittää samalla kirjoittaa teosta.
”Minun työni vakuuttaa sekä kirjallisesti että yhteiskunnallisesti.”
ARVOSTELU

Olga Ravn: Minun työni
- Suomentanut Outi Menna.
- Kosmos, 2024.
- 405 sivua.
”Tämä kirja olkoon säilytysastia, alus kaikelle sille, mitä äiti ei saa olla: ristiriitainen, epäilevä, onneton, poissa tolaltaan”, julistaa Olga Ravnin kertoja. Juuri sellainen on Minun työni (Kosmos, 2024).
Kriitikot ovat ylistäneet Ravnia niin tämän kotimaassa Tanskassa kuin ulkomaillakin. Kirjailija on julkaissut sekä runoja että proosaa, ja teoksista kolme on käännetty muutaman vuoden sisällä myös suomeksi: Alaiset vuonna 2022 ja Vahalapsi tänä keväänä, molemmat Kosmoksen kustantamina.
Kriitikoiden lisäksi Ravnin tekstit ovat vakuuttaneet myös päättäjiä: Tanskassa Minun työni ja sitä seurannut keskustelu synnytyksen jälkihoidosta johti muun muassa parlamentin äänestykseen, jossa kohdennettiin rahoja synnytysosastoille. Harmi vain, että rahat kaikkosivat byrokratiaan, kuten Ravn on myöhemmin kommentoinut.
Käteen jäi silti omalaatuisen vaikuttava teos. Minun työssäni tanskalainen kirjailija Anna on synnytyksen jälkeen hukassa, traumatisoitunut ja ahdistukseen ja yrittää samalla kirjoittaa teosta. Ruotsalainen puoliso Aksel haluaa puolestaan osallistua aktiivisesti lapsen hoitoon, mutta vanhat sukupuoliroolit alkavat heijastua pariskunnan valta-asetelmiin.
Teoksen kertoja pohtii Mary Shelleyn Frankensteinia ja kuinka romaani on koottu erilaisista tyylillisistä elementeistä kuten Frankensteinin hirviökin. Tämä kertautuu Minun työssäni, joka yhdistää puolestaan esseistiikkaa, proosaa, runoja ja potilaskertomuksia. Se alkaa, jatkuu ja päättyy moneen kertaan ja toimii ennen kaikkea syklisesti. Sellaisenaan se kyseenalaistaa tehokkaasti realismiin pyrkivän kuvauksen niin kuin se ymmärretään peilinä fyysisestä todellisuudesta.
Sen sijaan Minun työni on kokonaisvaltainen osoitus psykologisesta realismista: itsensä ympärille kietoutuminen, samojen ajatuskulkujen toistuminen eri muodoissa, sekä edistyminen ja askeleet taaksepäin vievät yhtaikaisesti ahdistuneeseen mieleen sekä luomisprosessin monipolvisuuteen. Kertoja puhuu lisäksi välillä minänä, välillä kuvaa ulkopuolisena itseään, Annaa. Teos osoittaa kouriintuntuvasti, kuinka sekä kirjallinen että psykologinen työ voi vaatia irtautumista kokemuksesta ja kuinka käsitys itsestä rakentuu erilaisten itsestä kerrottujen tarinoiden varaan.
Rakenne mahdollistaa useat temaattiset tasot. Minun työni tutkii muun muassa kirjoittamista työnä, tekijyyttä, terveydenhuollon saatavuutta sekä valtaa vanhempien välillä, kun Aksel yrittää elää äitiroolissa, mutta samalla käyttää valtaa määrittämällä Annan äitiyttä. Ehkä keskeisintä on kuitenkin kuvaus ambivalentista lapsisuhteesta. Teos irrottautuu tehokkaasti äitiyteen liitetyistä narratiiveista: sekä ajatuksesta äitiydestä naisen parhaana mahdollisena roolina että kuvasta vanhemmuudesta pelkkänä uhrauksena.
Ravnin kieli liikkuu jouhevasti eri rekistereissä ja taittuu tarkoissa huomioissa napakkaan ironiaan. Päällimmäiseksi nousee kuitenkin ruumiillisuus, joka tunkee läpi monella tasolla: lapsi haisee kohdulta ja ”kohtu tihkuu runsaahkosti vihreää lapsivettä”. Outi Mennan käännös taipuu luontevasti kielen eri tasoihin.
Teoksen osat, niin kuin Frankensteinin hirviössä, toimivat nimenomaan kokonaisuutena, eikä niitä voi irrottaa toisistaan. Pohdinta äitiydestä ja ei-äitiydestä kirjallisuudessa on kyllä itsessäänkin melko kiinnostavaa, mutta muuttuu vaikuttavaksi suhteessa fyysisiin synnytyskuvauksiin. Niin ikään täysien lauseiden hajoaminen lyhytsäkeiseksi, runon muotoa jäljitteleviksi osioiksi on kiinteästi yhteydessä koko teoksen psykologiseen hajoamiseen ja rakentamiseen.
Kaikessa moninaisuudessaan Minun työni pakenee tiivistelmiä. Ja juuri tämä tekee siitä hienon: se luo temaattisesti jatkuvasti uusia tulkintoja ja määrittelyitä itselleen, äitiydelle, naiseudelle ja työlle.
Anna Hollingsworth
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Paholainen on huolissaan, riittääkö hornaan sieluja – arviossa A.H. Tammsaaren Hornanperän uusi Paholainen
KIRJAT | Viron kansalliskirjailijan ennen sotia ilmestyneessä romaanissa ei ole kyse siitä, että ihmiskunta olisi tehnyt parannuksen ja muuttunut taivaskelpoiseksi. Asia on juuri päinvastoin.
Kuka saa nimetä väkivallan, kysytään Laura Gustafssonin Lihakirjassa
KIRJAT | Laura Gustaffsonin romaani pureutuu raiskauksiin ja toisenlajisten eläinten hyväksikäyttöön. Aiheet ovat rankkoja, mutta osuvuudessaan Lihakirja on myös lakonisen hauska.
Juonittelevia liikemiehiä ja vakoilijoita – arviossa James Clavellin klassikkoromaani Noble House
KLASSIKKOKIRJAT | Noble House kertoo häikäilemättömistä liikemiehistä, jotka ovat Sun Tsunsa lukeneet, ja soveltavat sodankäynnin oppeja suoraan liike-elämään.
Runoelma joesta, josta valaan laulu katosi – arviossa Niillas Holmbergin Naarattu
KIRJAT | Niillas Holmbergin Naarattu on täynnä lohen kaipausta ja tuskaa kelottuneesta joesta. Runoteos on yksi kymmenestä Runeberg-palkinnon saajaehdokkaasta.







