Esteettisenä elämyksenä Kopra-Trans on vahva mutta etäinen – arviossa Jyrki Heikkisen sarjakuvaa ja runoutta yhdistävä teos

24.08.2021

Kuvat: Olli-Pekka Tennilä / Poesia

KIRJAT | Jyrki Heikkisen Kopra-Trans sukeltaa niin syvälle sisäänpäin, että sitä on vaikea tavoittaa. Teos on silti kaunis.

”On oikeastaan vaikea sanoa mitään kovin täsmällistä teoksesta, joka on näin vahvasti sisäänpäin katsova ja jollakin tapaa kovin itseriittoinen. On kunnioitettavaa, että Heikkinen seuraa visiotaan vahvasti ja tekee juuri niin kuin haluaa.”

ARVOSTELU

3.5 out of 5 stars

Jyrki Heikkinen: Kopra-Trans

  • Poesia, 2021.
  • 86 sivua.

Kallavesi koskettaa minua taas. Hiljattain sain lahjaksi soutuveneen, koska se ei kestänyt Kallaveden kivisiä rantoja. Tarjosin veneelle suojapaikan Pyhäselän pehmoisemmilta venepaikoilta. Nyt yritän ymmärtää Kallaveden ruovikoista kumpuavaa taidetta. Jonkinlaista rauhallista lipumista aalloilla ja syvyyteen katselemista liittyy vahvasti molempiin.

Kuin sakeasta, mutta silti kutsuvasta järvivedestä vaivoin hahmottuva aforisminkaltainen tokaisu, joka herättää yhtä paljon kysymyksiä kuin vastaa niihin. Jotenkin teoksen tekotapa tuntuu silti lohdullisella tavalla muistuttelevan luontoyhteydestä ja siitä, että erillään siitä ei oikeastaan edes voi olla. Jyrki Heikkinen ei teoksessaan Kopra-Trans (Poesia, 2021) selitä maailmaa vaan upottaa lukijan siihen.

Kirja on kaunis. Sarjakuvaa ja runoutta yhdistelevä Kopra-Trans on esteettisesti hivelevä teos. Sen kerrotaan olevan käsin piirretty ja kirjoitettu musteella ja Kallaveden järviruo’olla. Tämä tietysti vain vahvistaa lumousta. Teos ammentaa itämerensuomalaisesta mytologiasta ja tuttuuden tuntu on siinä senkin vuoksi vahva siitäkin huolimatta, että oikeastaan en ole kovin paljoa siihen perehtynyt. Samaan aikaan on jotenkin hirtehisellä tavalla huvittavaa, että Kopra-Trans on myös eestiläinen kuljetusfirma.

Heikkisen teoksesta on hankala saada otetta jos sitä yrittää vain lukea. Välillä jo tekstien hahmottaminen kuvista on hankalaa. Tämä tuskin on vahinko ja tarinallisuus syntyykin muutoin kuin suoraan tekstin kautta. Elämys on kokonaisvaltaisempi. Teos valtaa huomion, vaatii vähän pinnistelemään ja ui aivojen lokeroihin. En ehkä vieläkään osaa sanoa, mistä tässä on kyse, mutta kokemus on vaikuttava ja jotenkin turvallinen. Suorastaan lohdullista, että tällaista tehdään ja kustannetaan.

On oikeastaan vaikea sanoa mitään kovin täsmällistä teoksesta, joka on näin vahvasti sisäänpäin katsova ja jollakin tapaa kovin itseriittoinen. On kunnioitettavaa, että Heikkinen seuraa visiotaan vahvasti ja tekee juuri niin kuin haluaa. Mutta kun kohderyhmä on niinkin kapea, että se löytyy vain oman pään sisältä, jää arvailun varaan, kuinka teos avautuu muille.

Esteettisenä elämyksenä teos on vahva, mutta runot jäävät hiukan etäiseksi uduksi jonnekin järven selälle.

Pasi Huttunen