Esikoisromaani palaa koronakevääseen ja etätyösuositusten aikaan – arviossa Tuula Salovaaran Tuija-aidan vanki

Kuvat: Petrik Salovaara / Momentum

Tuula Salovaaran lähes 400-sivuisen esikoisromaanin alku on lupaava. Tuija-aidan vangin (Momentum, 2025) päähenkilö Saaga istuu muistinsa menettäneenä ambulanssissa. Kiinnostus herää välittömästi. Mitä oikein on tapahtunut?

Eletään koronakevättä 2020 ja etätyösuositus on astunut voimaan. Saaga on tilanteessa, jossa hän on yllättäen joutunut esimiehen, Majurin, sanallisen hyökkäyksen ja julkisen nöyryyttämisen kohteeksi. Salovaara kuvaa elävästi ja todentuntuisesti tapahtumia ja päähenkilön reaktiota niihin.

Tarina alkaa kuitenkin rönsyillä ja kirja on täynnä takaumia. Muistoja, joista kumpuaa jälleen kerran uusia muistoja. Loputtomia yksityiskohtia: Mummin ja äidin kuolemat, isän sairastuminen ja saattohoito, opiskelua kauppaopistossa, ihmissuhteita ja epäonnistuneita nettitreffejä, linturetkiä, puutarhakuvauksia ja haaveita.

Kirjan päätarina, työpaikkasavustus on tunnistettavaa, aidontuntuista kuvausta tilanteen epätoivosta.

Kun esimies lataa pöytään listan päähenkilön tekemiä – ja Saagan kokemuksen mukaan aivan kohtuuttomia – virheitä, Salovaara kuvaa osuvasti tilanteen järkyttävyyttä ja päähenkilön epäuskoa absurdiksi muuttuneessa tilanteessa.

Kun Saagan esimies on sairauslomalla, tunnelma töissä on paljon vapautuneempi. Saagan neuvokkuuden ansiosta paha saa lopulta palkkansa. Saaga voimaantuu, löytää itsensä ja nauttii taas elämästään. Romanttinen loppu saa sinettinsä, kun Saaga tapaa elämänsä miehen, irtisanoutuu työstään ja pääsee unelmatyöhönsä puutarhalehden asiantuntijaksi.

* *

Kirjan luettuani minulle jää turhautunut olo. Salovaaran teoksen maailma on mitä herkullisin: korona-aika, etätyöhön siirtyminen ja epäasiallinen kohtelu työpaikalla. Nämä teemat olisivat riittäneet mainiosti yhden kirjan aiheeksi. Näin päähenkilöstä Saagasta olisi saanut piirrettyä monipuolisemman kuvan. Nyt päätarina jää harmillisesti muiden sivupolkujen varjoon.

Sinänsä kiinnostava ja traaginen kertomus lahjakkaasta, mutta kompleksisesta opiskeluaikojen ystävästä Tuikusta, olisi ansainnut aivan oman kertomuksesta. Myös Saagan vanhemmat, pohdinnat keski-ikäistymisestä, omasta riittämättömyydestä ja vaativuudesta olisivat ehdottomasti aivan oman tarinansa arvoisia. Tuli tunne, että Salovaaran on pitänyt kirjoittaa kirjaan aivan kaikki.

Etevä ja huolellinen kustannustoimittaja olisi karsinut turhat rönsyt ja lisännyt henkilöihin lisää syvyyttä. Tuula Salovaara on lahjakas ja sujuva kirjoittaja ja hänellä on todella paljon sanottavaa. Koko pankkia ei vain olisi kannattanut tyhjentää heti yhdeltä istumalta.

Kati Eskola

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua