Hilla Blomberg. Kuva: Veikko Somerpuro
KIRJAT | Hilla Blomberg kertoo helppolukuisessa muistelmateoksessaan toimittajan työstään sekä elämänsä iloista ja suruista.
”Blomberg ei hauku nimeltä juuri ketään, mutta kertoo kyllä nimettömänä niistä, jotka yrittivät laittaa hänet työelämässä ahtaalle.”
ARVOSTELU
Hilla Blomberg: Suurella sydämellä – toimittajana ja naisena
- Tammi, 2025.
- 352 sivua.
Hilla Blomberg syntyi Pohjanmaalla, Isojoella Möykyssä vuonna 1959, pohjalaisten vanhempien vanhimpana lapsena. Veli syntyi neljä vuotta myöhemmin, ja sisko on yhdeksän vuotta Hillaa nuorempi. Kankanpäähän perhe muutti isän työn perässä ja siellä Hilla aloitti koulun.
Pohjalaisuudeksi mainittuja luonteenpiirteitä löytyi niin isästä kuin äidistä ja niiden keskellä Hilla oppi elämään ja löytämään itsensä. Hän oli lapsena kekseliäs ja rohkea, koululaisena aktiivinen ja hyvä oppilas. Harrastuksiin kuului liikunta ja musiikki, ja hän rakasti tanssimista jo teini-ikäisenä. Alkoholi ei kuulunut Hillan elämään, ja hän saattoi käydä tanssimassa diskoissa jopa yksin.
Hilla Blomberg halusi yliopistoon opiskelemaan oikeustiedettä tai valtiotieteitä, mutta pääsykokeet eivät tuoneet opiskelupaikkaa. Nopeasti hän keksi hakea Jyväskylän yliopiston liikuntatieteelliseen ja pääsi heti opiskelemaan. Taustalla oli myös halu päästä kotikaupungista isolle kirkolle.
Hilla Blomberg on tehnyt lapsesta lähtien kaiken hyvin ja nopeasti. Samalla tyylillä hän sai liikuntatieteellisen opinnot viidessä vuodessa valmiiksi, vaikka teki koko opiskeluajan töitä muun muassa tiskijukkana.
Yle TV2:ssa Blomberg teki pyynnöstä Printti-urheiluohjelmaa, jonka seurauksena urheilutoimituksen pomo pyysi häntä toimitukseen. Hilla oli ensimmäinen nainen, joka selosti urheilukilpailuja. Pesti urheilutoimituksessa kesti 20 vuotta. Siihen mahtui kolmet olympialaiset ja lukemattomia muita kisoja.
Samaan aikaan Blomberg harrasti liikuntaa ja urheilua useissa lajeissa. Helsingin Naisten kympin perustajajoukoissa hän oli mukana vuodesta 1984.
Toimittajana Hilla Blomberg jatkoi ajankohtaistoimituksessa, Ylen aamutelevision urheilutoimittajana ja toimittajana A-studiossa. Rohkeutensa ansiosta hän oli usein tärkeiden tapahtumien äärellä. Blomberg oli urheilutoimituksessa STT:n avaaman hiihtäjien dopingskandaalin aikoihin ja A-studiossa New Yorkin tornien romahtaessa.
* *
Suurella sydämellä – toimittajana ja naisena -elämäkerrassa (Tammi, 2025) Hilla Blomberg kertoo avoimesti kaikista työn ja yksityiselämän iloistaan ja ongelmistaan. Hän antaa kiitoksen nimellä niille kollegoille, jotka sen ansaitsevat, ja kertoo oudoista asioista, joita koki muutamien miespuolisten työkavereiden taholta ollessaan naisena miesten tontilla. Hän ei hauku nimeltä juuri ketään, mutta kertoo kyllä nimettömänä niistä, jotka yrittivät laittaa hänet työelämässä ahtaalle.
Parisuhteita Hilla Blomberg kertoo harjoitelleensa nuoresta asti useampien kanssa. Lopulta kolmekymppisenä hän löysi itseään hiukan nuoremman miehen, jonka kanssa sai kaksi tyttöä. He erosivat myöhemmin.
Lapsuuden perhe on ollut Blombergille rakas ja hetkittäin ongelmallinen, mutta hän on pysynyt tarvittaessa niin äidin kuin isän apuna. Sukulaiset, ystävät ja haastatellut saavat omat, usein arvostavat kappaleensa kirjaan.
Suurella sydämellä on helppolukuinen ja kiinnostava kirja. Se kertoo myös radio- ja televisiotoiminnan historiasta ja uusien tekniikoiden tuomista vaatimuksista työntekijöille. Mieleen jäävät myös Hilla Blombergin kohtaamiset ja haastattelut urheilun, politiikan ja kulttuurielämän persoonista.
Maija Kääntä
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Topi Linjaman musiikkitieteellistä teosanalyysia sopii ylistää – arviossa Kantaattikattaus
KIRJAT | Kantaattikattaus on mainio sisarus tekijän aiemmille Bach-oppaille. Linjama on valinnut esiteltäväksi 23 kantaattia.
Hugo Salmela oli sattumakenraali, josta valkoiset tekivät myytin – Tuomas Hoppu kirjoitti Tampereen punapäällikön elämäkerran
KIRJAT | Salmela oli tulisieluinen työväenluokan etujen ajaja, mutta sodanjohtajaksi liian pehmo. Sisällissota jakoi suvun pahasti, sillä veli Akseli Salmela valitsi toisen tien.
Keveä kannanotto pikamuotibisneksen vastuuttomuudesta – arviossa Kangaskauppa joen varrella
KIRJAT | Tiina Kristofferssonin ja Vesa-Matti Toivosen kirja Kangaskauppa joen varrella on monisäkeinen tarina, joka ylistää ystävyyden ja yhteisöllisyyden voimaa.
Juurien ja uuden suunnan etsintää Bartókin sävelten tahdissa – arviossa Maritta Hirvosen Allegro barbaro
KIRJAT | Maritta Hirvosen mukaan hänen uuden kirjansa ydintä ovat valokuvaus, unkarilainen kansanperinne, musiikki ja taide.