Elämä on ihmeellisintä, mitä voi kuvitella – arviossa tekstikokoelma Elämän vuoksi

Yksityiskohta kirjan kannesta. Kuva: Into Kustannus

Ilmastonmuutos ja luontokato ovat uutisissa lähes päivittäin. Maapallon kohtalonkysymyksiä käsittelevien kirjojen pino kasvaa myös kovaa vauhtia. Elokuussa nappasin virrasta käteeni usean kirjoittajan ansiokkaan kokoomateoksen Elämän vuoksi (Into, 2023). Kirjoittajat ovat tunnettuja tutkijoita ja yhteiskunnallisia vaikuttajia laajalla rintamalla. Mukana ovat muun muassa Henna Virkkunen, Janne Kotiaho, Krista Mikkonen, Mari Pantsar ja Osmo Soininvaara.

Kirja perustuu Jyväskylän kesän vuoden 2021 ympäristöpuheohjelmaan. Siinä oli kuusi teemaa, jotka on tuotu nyt kirjan sivuille kuutena lukuna, joissa ohjelman panelistit ovat kirjoittajina. Kirjan kantta koristaa valloittavan livekuvittajan Linda Saukko-Raudan piirros ja jokainen luku alkaa hänen visuaalisella yhteenvedolla aiheesta sekä paneelikeskustelun puheenjohtajan johdannolla.

Kirjan syntytapa selittää myös lukujen keskinäisen epäsuhtaisuuden. Hauskalla tavalla sanat, niiden järjestys ja valitut lauseet kertovat kovin paljon kirjoittajasta tai ympäristöstä, jossa hän jalostaa ajatuksiaan. Ehkä myös roolista, jonka kaavun kirjoittaja kunkin aiheen yhteydessä on vetänyt niskaansa. Välillä luvut ovat elävää historiankirjoitusta, välillä kuivaa viranomaiskieltä. Lukijalle jää ylellisyys poimia ne tekstit, joiden kieli osuu omaan mielentilaan parhaiten.

Ensimmäisessä luvussa lähdetään kysymään, onko mikään muuttunut? Johdannossa Liisa-Maria Raippalinna toteaa, että monet tänään ajankohtaiset kysymykset ovat olleet kansainvälisen keskustelun polttopisteessä jo viisikymmentä vuotta sitten ensimmäisessä Jyväskylän kesän tapahtumassa. Vielä huolestuttavampaa tässä on, että suuri osa näistä ongelmista on yhä ratkaisematta. Kuin Raippalinnan ajatusten jatkona poliitikko Osmo Soininvaara muistuttaa omassa puheenvuorossaan, miten hitaat trendit ovat vaarallisimpia.

Luku kaksi esittelee kolme ympäristön varjelun kannalta keskeistä tiedepaneelia: kestävyyspaneelin, ilmastopaneelin ja luontopaneelin. Luvun artikkelien kirjoittajien dna:ssa on tiede, joka ympäristökysymyksissä on tuottanut musertavia tuloksia ja mullistavia ajatuksia. Paneelien tehtävä on vääntää rautalangasta monitasoista ja -tahoista tietoa ymmärrettäväksi poliitikoille, viranomaisille ja kansalaisille. Tässä muutama poiminta luvun faktoista:

• Yhteiskunnan kestävyysmurros edellyttää uudenlaista ja positiivista tulevaisuudenkuvaa.
• Yksittäistä ongelmaa ei voida ratkaista toisten kustannuksella, sillä hyvinvointiimme vaikuttaa paitsi ilmastonmuutos myös luontokato, saasteet ja luonnonvarojen oikeuden mukainen jakautuminen ja eriarvoistuminen.
• Maapallo ja sen luonto asettavat ekologiset reunaehdot, joiden puitteissa talous ja yhteiskunnat on järjestettävä.

Ilmastotunteista ilmastotoimintaan

Ihmisen päätöksenteko perustuu tunteisiin, vaikka ratkaisut usein puetaan faktojen muotoon. Kirjan kolmas luku Ilmastotunteista ilmastotoimintaan tarkastelee tunteiden roolia monelta kannalta: keski-ikäisten häpeänä, nuorten ilmastoahdustuksena ja aktivismina ja EMMI-ilmiönä (en minä, mutta muut).

Erillisen maininnan ansaitsee dosentti Panu Pihkalan analyysi surun tehtävästä. Surun syvä tehtävä on auttaa ihmisiä kohtaamaan muutoksia ja menetyksiä. Se auttaa arvostamaan sitä, mitä on ollut ja mitä yhä on. Pihkala muistuttaa, miten suruprosessilla on kyky luoda uudenlaista yhteyttä menneen ja tulevan välille ja näin auttaa käsittelemään myös ympäristö- ja ilmastosurua.

Omaksi surukseni totesin, että taloutta käsittelevä luku oli kirjan ohuin, vaikka nykyisen kestämättömän kehityskulun ytimestä löytyy jatkuvan kasvun ja kulutuksen eetos. Ymmärrän, että talous on vaikea aihe käsiteltäväksi, mutta juuri siksi olisin toivonut, että sen popularisointiin olisi uhrattu enemmän vaivaa ja aikaa. Nyt aihe puidaan neljän asiantuntijan vuoropuheluna kysymys kerrallaan. Toki aihe on läsnä muissa luvuissa, koska talouden rakenteita ja toimintamekanismeja on vaikea sivuuttaa maapallon ja ihmiskunnan hyvinvointia pohdittaessa.

Luku ekologisesta kompensaatiosta saa kirjassa monta käsittelyä, joissa pyritään lähestymään aihetta ratkaisukeskeisistä ja kompensaation eri puolia avaavista näkökulmista. Ymmärrän käsittelyn laajuuden, koska kyse on käsitteestä, jonka kautta voidaan reivata koko järjestelmää – tapaamme tuottaa, kuluttaa ja elää.

Ekologisen kompensaation teeman käsittely eri luvuissa tarjoaa kokonaisuuden, johon paneutumalla saa monipuolisen kuvan ekologisen kompensaation eri puolista. Kirjoittajat onnistuvat perusteellisesti kertomaan, mistä asiassa on kyse ja mistä siinä ei ole. He myös pohtivat viherpesun ja muun väärinkäytön vaaroja.

Käsite ”ekologinen kompensaatio” on kuitenkin sanahirviö, joka vieraannuttaa asioihin vihkiintymättömän entisestään teemasta. Käsitteessä tiivistyy mielessäni ympäristökysymysten käsittelyn yksi ongelma – termi ei kerro itsessään mitään. Ekologisen kompensaation ideana on turvata luonnon monimuotoisuus samassa suhteessa kuin on aiheutettu haittaa. Kansanedustaja Krista Mikkonen toteaa omassa kirjoituksessaan myös sen, miten ekologisen kompensaation edistämistä vaikeuttaa sen monimutkaisuus ja tuntemattomuus. Hän myös muistuttaa, että siinä ensimmäistä kertaa asetetaan hinta luonnolle, vaikka luonto on hinnaltaan mittaamaton. Vaikea aihe tarvitsee laajaa yhteiskunnallista keskustelua.

Suurin osa kirjoittajista tarkastelee ekologista kompensaatiota ennen kaikkea taloudellisena ohjauskeinona. Tämä on luontevaa, koska kompensaation historiallinen tausta on välttää pakottavat velvoitteet yrityslähtöisellä vapaaehtoisuudella. Samaan kohtaan osuu ekologisen kompensaation ydinkritiikki. Jotkut epäilevät kompensaation nojautuvan liikaa vallitseviin talousrakenteisiin.

Jos käsite ekologinen kompensaatio on hankala, ei sen avaaminenkaan aina tuskaa vähennä. Vai miltä kuulostaa tämä professori Janne Kotiahon ja emeritusprofessori Markku Ollikaisen pohdinta luontopositiivisuudesta:

”Yksinkertaisin tapa saavuttaa luontopositiivisuus on kasvattaa hyvityksen suuruutta määräämällä tasapainolaskennassa kokonaisheikentymöttömyyden päälle ylikompensaatiokerroin.”

Huh!

* *

Kuten hyvän tarinan loppuun kuuluukin, viimeinen teema katsoo kohti parempaa tulevaisuutta. Ekologinen jälleenrakennus houkuttaa kompensaatiota paljon enemmän. Jälleenrakennus pitää sisällään jotain hyvää, onhan kyse rakentamisesta. Ei puuttumista, häviämistä tai huolta. Ekologinen jälleenrakennus on BIOS-tutkimusyksikön lanseeraama käsite, jolla se on halunnut kuvata kestävyysmurroksen kokonaisvaltaisuutta.

Luvun teksteissä nousee esille jälleenrakentamisen paradokseja – rakentamisen hitaus ja samaan aikaan tarve varautua äkillisiin kriiseihin, kestävän kasvun ja kiertotalouden vivahde-erot kasvun mahdollisuudesta. Teksteissä muistutetaan myös siitä, että jälleenrakennus ei koske vain teollista tuotantoa ja työtä, vaan on muistettava mistä syntyy ihmiselämän mielekkyys. Tutkija Paavo Järvensivu muistuttaa, että myös taiteille ja erilaisille sosiaalisen kosketuksen muodoille on rakennettava ja jätettävä riittävästi tilaa.

Jos ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta ei saa tarpeeksi ajankohtaisuuden tuntua lukemiseen, samaisen Järvensivun ajatus jälleenrakennuksen palikoiden uudelleenjärjestelystä osuu ihan tähän päivään ja ensi viikolla käynnistyvään maan hallituksen budjettiriiheen:

”Kun sosiaalisia ja materiaalisia tekijöitä riittävästi tarkastelee ja asettelee suhteessa toisiinsa, käy yhä ilmeisemmäksi, että hyvinvointivaltiossa vakiintuneeksi muodostunut tapa käydä keskustelua julkisen talouden rahamääräisten tulojen ja menojen kautta on auttamattomasti vajaa.”

Takakannessa kirjoittajat ilmoittavat, että teoksen tekijänoikeuspalkkiot lahjoitetaan kokonaisuudessaan Luonnonperintösäätiölle luonnonsuojeluun.

Marja Heinonen

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua