Duunarin eeppinen nousu herraksi ja romahdus – Jari Lindströmin tarina on kuin amerikkalaisesta leffasta

08.06.2020
cba156a3a45a8209f7158ea436b6f545

Syvään päähän piirtää kuvan siitä suomalaisesta keskiluokasta, joka on ehkä jo hiipumassa pois. Kuva: WSOY

KIRJAT | Ex-ministeri Jari Lindström muistelee kirjassaan suorastaan brutaalin rehellisesti. Syntyy vilpittömän oloinen kuva vaimon kannattelemasta sympaattisesta konservatiivista.

”Lindströmille solidaarisuus ei ole samaan tapaan kirosana kuin se oli sille Sipilän hallitukselle, jossa hän istui.”

ARVOSTELU

4 out of 5 stars

Jari Lindström: Syvään päähän – muistelmani

  • WSOY, 2020.
  • 412 sivua.

Jari Lindström ei ole mikään ammattikirjoittaja. Myönnän heti, että epätoivo meinasi iskeä heti hänen Syvään päähän -muistelmiensa (WSOY) alussa. Minähän ryhdyin kuuntelemaan kirjaa, koska olin kiinnostunut siitä, mitä sanottavaa hänellä on ministeriajoistaan sekä Perussuomalaisten hajoamisesta, mutta kirja alkaa pitkällä jutustelulla hänen voimailuharrastuksestaan.

Purin hammasta, hillitsin epätoivoni ja pian kävi ilmi, että juuri sen vähän jorisevan, jutustelevan tyylin takia kirja on niin hyvä. Lindström ei tekstikikkaile, eikä hän yritä olla yhtään mitään muutakaan mitä ei ole. Hän kertoo asiat suoraan, konstailematta, selittelemättä ja ajoittain aika brutaalin rehellisesti. Tietysti on mahdollista, että tämä kaikki on vain Lindströmin poliittista performanssia, mutta se tarkoittaisi, että hän on ilkeä nero. En usko, että hän on.

Lindströmin tie työväenluokkaisesta rikkoutuneen perheen lapsesta paperimieheksi, kunnanvaltuutetuksi, kansanedustajaksi, ministeriksi ja lopulta nopea putoaminen korkeuksista on melkoinen. Tällainen ryysyistä rikkauksiin -kehityskertomus on tietysti tuttuakin tutumpi populaarikulttuurista – etenkin amerikkalaisesta. Lindströmin ei siis tarvitse yrittää ahtaa tarinaansa väkisin tuttuun ja helposti omaksuttavaan draaman kaareen. Se on sellainen. Tällä tarinalla voisi hyvin ruveta räppäämään ja täyttää stadionit kuin Cheek konsanaan.

* *

Kirja piirtää kuvan siitä suomalaisesta keskiluokasta, joka on ehkä jo hiipumassa pois. Lindström teki pitkän työuran yhdelle ainoalle työnantajalle ja vaikka kirja ei suoraan perhearkeen pureudukaan, syntyy käsitys, että aika perinteiset sukupuoliroolit Lindströmin perheessä on. Silmiinpistävää kirjassa on se, kuinka merkittävä hänen vaimonsa rooli on ollut taustatukijana, vaatettajana, ruokkijana, henkisenä tukena ja niin edelleen.

Lindströmillä tuntuu olevan erittäin vahva ja selkeä käsitys siitä, millaista elämän kuuluu olla ja se kuva on haavekuva jälleenrakennuksen Suomesta, jossa työtä tehdään rankasti yhteisen hyvän eteen, vaimot hoitavat kodin, lapset ovat kilttejä ja vaikka välillä ryypätään, ollaan yleisesti ottaen kunnollisia. Siinä maailmassa teoista ja sanoista kannetaan vastuu. Ei siis ihme, että Lindström menestyi poliitikkona.

Lindströmille solidaarisuus ei ole samaan tapaan kirosana kuin se oli sille Sipilän hallitukselle, jossa hän istui. Hän kertoo suoraan, että aktiivimalli oli virhe, vaikka hänestä tulikin hallituksessa sen kasvot ja puolustaja. Poliittisesti kirja välittää hänestä kuvan SMP:n perinteeseen nojanneena persuna, joka ei ollut enää kotonaan puolueessa, jota kansallissosialistit ottivat haltuun. Tämä tulikin sittemmin hyvin selväksi kun hän ensin hyppäsi Sinisiin ja sitten katosi valtakunnan politiikasta kun jatkokautta eduskuntaan ei tullut.

Mitä hänen piiskaamiseensa tulee, niin hän on itse se kovin piiskaaja. Kirjassaan Lindström riisuu asialliset ja rakentavat kriitikot aseista avoimuudellaan ja rehellisyydellään. Ne, jotka eivät tunne tarvetta olla kritiikissään rakentavia ja asiallisia, ovat toki eri asia.

Toki sitä kritiikkiä voi esittää, sillä Lindström ei ollut eduskunnassa mikään vähemmistöjen – esimerkiksi seksuaalisten vähemmistöjen – puolustaja, vaikka ei ollut voimakkaasti niitä vastaankaan. Lisäksi hänen analyysinsa työmarkkinoista ja esimerkiksi maahanmuutosta ovat monin paikoin heppoisella pohjalla. Yhteiskunta-analyysi on enemmän populistisen mutkatonta kuin syvällisen analyyttista. Hän myös intoutuu aina yhtä vaivaannuttaviin pohdintoihin kahdesta ääripäästä, joiden välistä löytyy tolkku, vaikka tällä yksinkertaistavalla ajatusmallilla ei alkujaankaan ollut juuri minkäänlaista yhteiskunnallista selitysvoimaa.

* *

Tätä kirjaa suosittelen kuuntelemaan äänikirjana, koska kirja luettaessakin tuntuu puhutuksi tarkoitetulta. Lindströmin jutusteleva, rouhea ja epäakateeminen tyyli on mukavaa kuunneltavaa, mutta hitusen rasittavaa luettavaa.

Syvään päähän kertoo hyvin kiinnostavan tarinan moneen kovaan paikkaan sattuneesta poliitikosta. Kerronta on helposti lähestyttävää ja mutkatonta. Enemmän olisi päässyt julkisuuteen ja enemmän kappaleita saanut myytyä, jos olisi keskittynyt puntaroimaan syvällisemmin ja henkilöönkäyvemmin niitä dramaattisimpia hetkiä, mutta Lindström on selvästi halunnut kertoa oman tarinansa omalla tavallaan. Sen hän kirjan alussa suorasanaisesti toteaakin.

Jää tunne, että siinä on hieno mies menneestä maailmasta. Se maailma joutikin mennä, mutta Lindström on esimerkki siitä, että ei se kokonaan huono ollut.

Pasi Huttunen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua