Danny oli viitoittanut Muskalle tien tähtiin, mutta tämä valitsi rockin ja Handen – arviossa tuore elämäkerta

Sisarukset Muska ja Kirka vuonna 1970. Kuva: Wiki Commons

Tietokirjailija Sauli Miettinen on tehnyt hyvän työn kokoamalla Babitzinien suvun tarinaa kansiin. Kirjan päähenkilö on Muska, niin kuin kirjan nimikin. Muska on Suomen ensimmäinen aito naisrokkari. Tienraivaaja silloin, kun Suomen musiikkielämä oli vielä urheiluseurojen humppapaikkojen varassa.

Hän ei noussut niin suureksi tähdeksi kuin veljensä Kirka tai nuorena auto-onnettomuudessa kuollut Sammy, mutta hän on ehdottomasti musiikin ammattilainen. Sitä kirkkainta sijaa Muska ei koskaan niin kovin tavoitellutkaan.

Jo uransa alussa hän hylkäsi Dannyn D-tuotannon, sen aikaisen Suomen ammattimaisimman viihdetoimiston, viitoittaman tien menestykseen, koska se olisi vaatinut taipumista toisten tahtoon. Ryhtymistä iskelmätähdeksi. Muska halusi omaa, hän halusi olla rock, vaikka Suomi ei ollut sellaiseen vielä valmis.

Ja sitten oli myös Hande.

Muska tuli oikeastaan työnnetyksi musiikkibisnekseen. Isoveli Kirka kuului 1970-luvulla D-tuotannon talliin ja kertoi Dannylle siskonsa laulutaidoista. Dannyn mielestä kaksi laulavaa Babitzinia oli hyvä ajatus ja yhdessä he suostuttelivat Muskan mukaan kiertueelle.

Siskolla ei ollut harhakuvia musiikkiuran helppoudesta, sillä hän oli nähnyt isoveljiensä Sammyn ja Kirkan arjen muusikoina. Hän kuitenkin taipui ja esiintyi ensimmäisellä kiertueellaan Kirkan kanssa nimellä Maria. Muska oli vasta 18-vuotias ja esiintyminen pelotti.

Pää oli avattu ja muusikon tie jatkui kuin luonnostaan.

Siihen aikaan suosittiin käännöstuotantoa ja sieltä löytyi myös Muskan ensimmäinen hitti, nykyisin jo ikivihreä. Muska valitsi hollantilaisen Shocking Bluen kansainvälisen menestyskappaleen Send Me a Postcard. Kirjoita postikorttiin –singlellä (1971) Muskan laulussa kuuluu hänen potemansa keuhkokatarrin käheys.

* *

Danny näki Muskan potentiaalin ja otti nuoren tytön kesäshow-kiertueelleen mukaan. Ei kuitenkaan mennyt kauaa, kun Muska alkoi irrottautua ison D:n huomasta. Hän ei halunnut olla liian kaupallinen ja hän halusi oman, mieleisensä bändin. Sillä tiellä hän löysi Handen, Hannu Salakan, jonka kanssa on pitänyt yhtä kaikki nämä vuosikymmenet.

Danny sanoo kirjassa, että Hande on syyllinen siihen, että Muskan ura lähti sivuraiteille, musiikkiin, jolle ei ole pienessä Suomessa tarpeeksi kuulijoita. Suomen markkinoiden suhteen Danny on varmasti oikeassa, mutta hän ei taida edelleenkään loppuun asti tuntea Muskaa. Näennäisestä mukautuvaisuudestaan huolimatta tämä on lujatahtoinen ja myös kiivas. Se tulee kirjan monesta tarinasta tutuksi, jopa nyrkkisankarit ovat karanneet pientä tummaa naista.

Hande vakuuttaa, että Muska on nainen, jota ei ohjailla. Heillä on ollut luonnostaan sama tahto tehdä haluamaansa musiikkia antamatta kaupallisuuden määrätä liikaa.

Muska pärjäsi varsin hyvin omillaankin. Hänen kaikkein menestynein kappaleensa Krokotiilirock levytettiin vuonna 1973 Love Recordsille. Menestyksen jälkeen Muska teki vielä keikkayhteistyötä D-tuotannon kanssa ja nyt paremman sopimuksen kera. Aiemmin Dannyn yhtiö osasi kyllä ottaa nuorelta artistilta oman osansa.

* *

Muska (Like, 2022) käy varsin tarkkaan läpi päähenkilönsä musiikkiuran ja kertoo paljon hauskoja sattumuksia keikoilta. Muskan ura on kuitenkin muutakin kuin laulua. Hän ja Hande ovat työskennelleet pitkään ohjelmatoimistona ja tuoneet Suomeen ja lopulta koko Eurooppaan kansainvälisiä tähtiä. On kiinnostava lukea, kuinka vaikeaa starojen kaitseminen on ja kuinka raakaa oli kilpailu Suomen pienillä markkinoilla.

Mahalaskuilta ei vältytty, mutta pari pärjäsi varsin hyvin. Yhdysvaltain vuosinaan he lähtivät mukaan myös vaatebisnekseen. Pariskunta nimittäin asui vuosia Los Angelesissa.

LA:stakin riittää hauskoja tarinoita. Kerran maanjäristys (ei hauska) paljasti huumediilerin rahakätkön ja Hande kauhoi rahoja taskuunsa kaksin käsin ennen kuin karkasi sortuvasta motellista. Vaatebisneksessäkin sattui ja tapahtui, sillä 501-farkkujen tukkumyyjä piti varastoaan alueella, jonne ei ollut valkoisilla asiaa ja arabikauppiaskin oli vahvasti aseistettu. Hande ja Muska todistivat Los Angelesin väkivaltaisen mellakan vuonna 1992 ihan lähietäisyydeltä.

Kirja on aikamatka. Siellä tapaat luonnollisesti Sammyn ja Kirkan. Molempien kuolemat koskettavat ja molempien ura kerrataan pääpiirteissään. Siellä ovat myös monet muut edesmenneet tähdet: Juice, Pave Maijanen, Riki Sorsa sekä edelleen vaikuttavat Remu, Virve Rosti, Maarit Hurmerinta…

Muska on pidättyväinen. Hän ei lavertele tunteistaan. Siitä hän varoittaa jo kirjan alkusanoissa. Miettinen onnistuu kuitenkin varsin hyvin piirtämään kuvan siitä millainen ihminen Muska on.

Jotain Muska avaa itsekin. Kirjassa on useampi sitaatti, jossa hän ilmaisee vaatimattomuutensa. Hän on kuin työmuurahainen: ”En mä oo koskaan tehnyt mitään uraa.” Jo vuodelta 1999 kaivettu lausahdus kertoo nuoresta naisesta, joka tekee mitä eteen tulee ja on tyytyväinen, kunhan lopputulos on häntä itseään tyydyttävä: ”Mä oon realisti. Ei mulla ole mitään suuria luuloja itsestäni.”

* *

Jotain kohtia teoksesta voisi karsia, mutta onneksi kirja on siitä miellyttävä käyttöliittymä, että lukiessa on helppo pomppia. Minua eivät niin kiinnosta Babitzinin suvun sivuhenkilöt Pariisissa tai pariskunnan runsaat lomamatkat. Esimerkiksi äänikirjassa tällaiset puuduttavat kohdat saattavat pudottaa lukijan kyydistä.

Kirjan alussa käydään läpi Babitzinin siniverinen historia ja sisarusten lapsuus. Se on niin täynnä draamaa, että aiheesta saisi ihan oman kirjan. Nyt muutamaan kymmeneen sivuun ahdettuna siitä tulee hengästyttävä, ja henkilöiden perässä on vaikea pysyä.

Lapsuuden kiinnostavat ja kovatkin kokemukset litistyvät väkisin luetteloksi. Naapurin poika putoaa hissikuiluun ja kuolee ja jo kohta kissakin kuolee ja sitten lapsia hukkuu tai meinaa hukkua. Tarinan ahtaus vaivaa kuitenkin vain kirjan alkua. Sen jälkeen moottori käynnistyy.

Kirjan jälkeen soi päässä monta ikivihreää. Daada-da Daada-da.

Sari Passaro

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua