KIRJAT | Mitä jos joutilaisuus ei olekaan niin läpensä paha asia kuin mitä filosofit ovat väittäneet? Brian O’Connor ottaa syyniin joutilaisuuteen liittyvät käsitykset ja osoittaa niiden heikot kohdat.
”Joutilaisuus ei pyri tekemään lukijastaan joutenolon kannattajaa, mutta raivaa tilaa tematiikan moniääniselle käsittelylle.”
ARVOSTELU
Brian O’Connor: Joutilaisuus
- Suomentanut Tommi Kakko.
- niin & näin, 2021.
- 157 sivua.
Ahkeruus, tuotteliaisuus ja toimeliaisuus ovat inhimillisessä todellisuutemme jokseenkin kyseenalaistamattomia hyveitä. Uutteruutta ja tekemistä ei yleensä tarvitse erikseen perustella; ne ovat kuin erottamaton osa ihmisenä olemista. Sen sijaan joutenolo mielletään välitilaksi, joka on joko ansaittu kovalla työllä tai josta moraalinen yksilö pyrkii aktiivisesti takaisin kohti normaalia tekemisen tahtia.
Brian O’Connor tuo teoksessaan Joutilaisuus – essee filosofiasta (niin & näin, 2021) esille, kuinka modernit filosofit ovat kautta aikojen rakentaneet argumentteja, joiden tarkoituksena on kritisoida ja halveksua joutilaisuutta. Vaikka teoksessa esille tulevat väitteet on suurelta osin lausuttu pari vuosisataa sitten, ne voi tunnistaa tämänkin päivän tehokkuutta ihannoivissa puhunnoissa.
Joutilaisuus on tila, jossa ihminen on yleensä työelämän ulkopuolella ja keskittyy vain olemiseen ilman tavoitteita tai velvoitteita. Se on paitsi rennosti ottamista myös irrottautumista tuottavuuden ja työnteon normeista. Joutilaisuus ei kuitenkaan ole synonyymi vapaa-ajalle, joka sisältää ajatuksen velvoitteesta, jonka pariin vapaa-ajan päättymisen jälkeen palataan. Joidenkin ajattelijoiden mukaan joutilaisuus on ennen kaikkea ansaitsematonta laiskottelua ja jotain, mitä kohtaan oikealla tavalla yhteiskuntaan sosiaalistuneen ja vastuuntuntoisen yksilön ei yksinkertaisesti pitäisi kokea vetoa.
* *
O’Connor selventää ansiokkaasti eri ajattelijoiden kriittistä suhtautumista joutilaisuuteen. Kant liittää joutilaisuuden ennen kaikkea irrationaalisuuteen ja moraalittomuuteen. Kant tunnustaa, että joissain yhteisöissä joutenolo voi olla soveliasta. Samalla hän on kuitenkin tiukasti sitä mieltä, että aikansa yhteiskunnan ei tule sitä hyväksyä.
Karl Marx ja Georg Wilhelm Friedric Hegel näkevät ihmisen itseilmaisun ja merkityksellisyyden toteutuvan nimenomaan työnteon ja yhteisön palvelemisen kautta. Ihmisillä on sisäsyntyinen tarve olla hyödyksi muille ihmisille tekemisen kautta, joten joutilaisuus on räikeässä ristiriidassa ihmisen luonnon kanssa.
Arthur Schopenhauerin mukaan joutilaisuus aiheuttaa väistämättä tylsyyttä, joka on ”välitön kokemus olemassaolon kurjasta tyhjyydestä”. Joutilaisuudessa ei ole kyse miellyttävästä levosta, vaan turhauttavasta tilasta, joka ei tue yksilön onnellisuutta ja hyvinvointia. Myös Simone de Beauvoir liittää joutilaisuuden tylsyyteen, joskin hän tarkastelee asiaa sukupuolittuneesta näkökulmasta ja epätasa-arvoisen avioliittoinstituution kautta. Avioliitto mahdollistaa Beauvoirin ajan keskiluokkaisten naisten joutilaisuuden, joka lopulta tarkoittaakin naisen itsenäisyyden, päätäntävallan ja itsensä kehittämisen menettämistä. Täten joutenolo tarkoittaa ennen kaikkea vankilaa, ei vapautta.
* *
O’Connor asettaa joutilaisuutta kritisoivat lausunnon suurennuslasin alle ja osoittaa niiden ilmeiset puutteet. Teos tuo ilmi joutilaisuuden kompleksisen luonteen ja sen, miten paljon erilaisia – usein kyseenalaistamattomia – arvolatauksia ja sosiaalisia normeja rentoiluun liitetään.
Joutilaisuus ei ole niinkään joutenolon ylistyspuhe kuin sitä kritisoivien puheenvuorojen vasta-argumentaatio. O’Connor ei selvästikään halua antaa viimeistä sanaa joutilaisuutta yksioikoisesti vastustaville filosofeille, vaan haastaa lukijan näkemään länsimaiseen ajatteluun juurtuneiden teesien taakse. Joutilaisuus ei pyri tekemään lukijastaan joutenolon kannattajaa, mutta raivaa tilaa tematiikan moniääniselle käsittelylle.
Reija Jarkkola
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kielletty rakkaus ja karu luonto – arviossa Ingeborg Arvolan Jäämeren laulu
KIRJAT | Norjalaiskirjailian 1800-luvulle sijoittuvan romaanin päähenkilö kaipaa elämää, jossa voisi tarjoa kahdelle pojalleen edes toisinaan lohisoppaa ja piimää.
Hajonneen perheen toipumista ja uusia ruumiita – arviossa Satu Rämön Rakel
KIRJAT | Hildur-sarjan neljännessä osassa avataan perheen äidin kohtaloa ja selvitellään siihen kytkeytyviä nykypäivän rikoksia.
Kuka puolustaisi paperittomia – arvioitavana Anneli Kannon Kaivatut
KIRJAT | Afgaanitytön katoaminen ei virkavaltaa kiinnosta, joten Noora Näkijä päätyy selvittelemään paperittoman maahanmuuttajan katoamista Näkijä-trilogian päätösosassa.
Sinkkuus – epätoivoa vai auvoa? Henna Karppinen-Kummunmäki kirjoittaa parisuhteettomuudesta ennen ja nyt
KIRJAT | Ilman parisuhdetta elävien määrä on Suomessa koko ajan lisääntynyt. Henna Karppinen-Kummunmäki esittelee pariutumattomien elämää ja seurustelukulttuuria eri aikoina.
