Big band -trumpetistin upea mutta lyhyt ura – arviossa Teemu Salmisen kirja veljestään Simosta

23.02.2022
Kuva 2 KulttisSimo

Simo Salminen Kulttuuritalolla lokakuussa 1978. Kuva: Åke Granholm

KIRJAT | Trumpetisti Simo Salminen teki suomalaista jazzhistoriaa soittamalla yhdysvaltalaisissa huippubändeissä. Uusi kirja kertoo kiinnostavasti hänestä ja samalla myös yhdestä jazzin aikakaudesta.

”Buddy Richin bändi saattoi olla uran kannalta hyvä asia, mutta musiikillisesti se ei miellyttänyt Simoa yhtä paljon kuin Jonesin ja Lewisin hienostuneempi yhtye.”

ARVOSTELU

4 out of 5 stars

Teemu Salminen: Kirjeitä New Yorkista – trumpetisti Simo Salmisen tarina

  • Aviador, 2022.
  • 212 sivua.
Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
Adlibris BookBeat Nextory Storytel

Suomalaiset jazzmuusikot ovat saaneet arvostusta ja menestystä erityisesti Euroopassa jo vuosikymmeniä, mutta jazzin kotimaassa Yhdysvalloissa jalansijaa on ollut vaikeampi löytää. Siksi trumpetisti Simo Salmisen (1956–2014) saavutukset 1970-luvun lopulla ja seuraavan vuosikymmenen alussa ovat edelleen muistamisen arvoisia.

Näistä saavutuksista kertoo sympaattisesti Simon isoveli, saksofonisti Teemu Salminen (s. 1953) kirjassaan Kirjeitä New Yorkista – trumpetisti Simo Salmisen tarina (Aviador, 2022). Kirja perustuu Simon Yhdysvalloista ja maailmankiertueilta lähettämiin kirjeisiin, jotka Teemu kaivoi esiin kaapin perukoilta runsas vuosi sitten.

Kirjeistä välittyy elävä kuva nuoren Simon ensi askelista New Yorkissa ja myöhemmin tunnelmista huippuorkestereiden kiertueilla. Näiden kirjeiden ympärille Teemu on rakentanut tapahtumien taustoja selventävän tarinan, joka kertoo myös hänen omasta urastaan. Ainakin kaltaiselleni aikalaiselle teos on mitä mielenkiintoisinta luettavaa.

* *

Simo Salminen liittyi mukaan Tapiola Big Bandiin (myöhemmin Espoo Big Band) jo 15-vuotiaana ja pääsi melkein saman tien yhtyeen mukana soittamaan Tapani Kansan kesäkiertueelle. Seuraavana vuonna nuorukainen lopetti koulun ja liittyi Pepe & Paradise -yhtyeeseen pois lähteneen Markku Johanssonin tilalle. Kokemusta keikkaelämästä kertyi myös Maaritin ja Kirka & Islandersin kiertueilta.

Kuva 1 SimoMarkku

Simo Salminen (vas.) ja trumpetistikollega Markku Johansson opintomatkalla New Yorkissa 1976.

Jazz oli kuitenkin laji, jossa Salminen halusi kehittyä, ja tavoitteena oli nimenomaan tulla taitavaksi ykkös- eli lead-trumpetistiksi huippuluokan big bandiin. Tästä syystä Salminen vuonna 1976 keräsi kaiken rohkeutensa ja lähti puoleksi vuodeksi New Yorkiin tutustumaan huippujazzin maailmaan.

Simo ei pyrkinyt mihinkään oppilaitokseen, vaan halusi yksityistunteja. Tällä metodilla löytyi tähtisarjan opettaja Lew Soloff, joka kirjan perusteella auttoi englantia vielä puutteellisesti puhunutta Simoa monin tavoin. Vaikka New York oli 1970-luvulla kovapintainen kaupunki, jazzpiireissä suomalainen trumpetisti otettiin ilmeisen ystävällisesti ja avuliaasti vastaan ja uusia tuttavuuksia kertyi.

Simo pyrki ottamaan matkastaan ammatillisesti kaiken irti. Hän harjoitteli kurinalaisesti ja kävi kuuntelemassa jazzia niin paljon kuin pystyi. Rahavarojen niukkuus pakotti elämään säntillisesti. Veljelleen Simo kertoi kehittyneensä soittajana paljon, mutta varoitteli Teemua kertomasta näistä asioista muille muusikoille – pelkäsi ehkä, että moiset puheet tulkittaisiin leuhkimiseksi.

Kuva 3 KulttisTrumpetistit

Thad Jones/Mel Lewis Orchestran trumpetisteja Kulttuuritalolla 1978: Ron Tooley (vas.), Larry Moses ja Simo Salminen. Kuva: Åke Granholm

Palattuaan keväällä 1977 Suomeen Simo alkoi taas soittaa ykköstrumpettia Uuden Musiikin Orkesterissa UMOssa, johon hän oli liittynyt jo big bandia perustettaessa 1975. Velipoika Teemu pestattiin UMOn riveihin 1976 ja hän soitti orkesterissa peräti 42 vuotta.

Simo Salmisen tämä kausi Suomessa jäi kuitenkin lyhyeksi. Jo syksyllä 1978 kutsu kävi ja hän matkasi Tanskaan liittyäkseen Thad Jones/Mel Lewis Orchestraan, jota monet pitivät alallaan maailman parhaana. Pesti oli jazzpiireissä iso uutinen, mutta se ei suinkaan tullut aivan puskista.

Vuonna 1974 orkesterin esiintyessä Helsingissä Tapiola Big Bandin johtaja Mape Lappalainen oli kutsunut Thad Jonesin ja Mel Lewisin seuraamaan oman bändinsä harjoituksia ja jakamaan neuvojaan. Jo silloin amerikkalaiset kiinnittivät huomiota lupaavaan trumpetistiin.

Tärkeä näytönpaikka Simolle tuli vuonna 1977, jolloin Jones ja Lewis vierailivat UMOssa ja tekivät samassa yhteydessä levyn Thad Jones, Mel Lewis and UMO, joka sittemmin pääsi jopa Grammy-ehdokkaaksi. Simo oli osoittanut kykynsä.

Kuva 4 SimoTeemuCoffeeTimeBW

Teemu Salminen (vas.) asui veljensä Simon luona opiskellessaan New Yorkissa 1982.

Thad Jones/Mel Lewis Orchestra kiersi ristiin rastiin Eurooppaa, mutta kun yhtyeen piti vuoden 1979 puolella jatkaa keikkailua Yhdysvalloissa, tapahtui yllätys: Thad Jones päätti ilman ennakkovaroitusta muuttaa Kööpenhaminaan. Esiintymisiä peruuntui, mutta Simo päätti silti jäädä New Yorkiin ja jatkoi soittamista Mel Lewis and the Jazz Orchestraksi muuttuneessa yhtyeessä. Mainittakoon, että välillä Simo ehti kierrellä myös Mike Oldfieldin isossa yhtyeessä, jossa basistina oli Pekka Pohjola.

Vuosikymmenen vaihtuessa Simo Salmisen uudeksi työnantajaksi tuli legendaarisen rumpalin Buddy Richin big band, jonka trumpettisektiossa hän soitti pari vuotta ympäri maailmaa, välillä lead-trumpetistina, välillä jossain toisessa pultissa. Vaativaa hommaa, koska big bandin ykköstrumpetistia voi hyvin verrata sinfoniaorkesterin konserttimestariin.

Buddy Richin bändi saattoi olla uran kannalta hyvä asia, mutta musiikillisesti se ei miellyttänyt Simoa yhtä paljon kuin Jonesin ja Lewisin hienostuneempi yhtye.

”Nyt on takana muutama keikka Buddyn bändissä. Musallisesti tämä ei ole niin huippuluokkaa kuin Melin bändi, esim. soitetaan paljon ’turhia biisejä’. Sitten fraseeraus on tolkuttoman hermostunutta. Yhtään fraasia et voi soittaa ’relax-feelingillä’, koko ajan pitää kiilata vallan mahdottomasti, aksentteja ja ääniä ei soiteta täyteen arvoon jne. Mua hämmästyttää myös bändin jatkuva ylävireisyys”, Simo kirjoitti veljelleen.

Rich ei myöskään ollut yhtyeen johtajana miellyttävimmästä päästä, vaan maineensa mukaisesti melkoinen räyhääjä ja orjapiiskuri. Tosin Simo kertoo, että häneen Rich suhtautui varsin asiallisesti.

Monien muidenkin kanssa Simo Salminen New Yorkissa soitti. Kenties yllättävintä on, että hän löysi tiensä myös eturivin lattaribändeihin. Machiton orkesterissa hän soitti usein ja piipahti myös mm. Eddie Palmierin ja Larry Harlow’n bändeissä. Lisäksi hän soitti myös musikaaliorkestereissa.

TeemuSimo

Trumpetisti Simo Salmisen tarinan kirjoitti hänen veljensä Teemu. Kuvat: Aviador

Teemu Salmisen kirjan perusteella jatkuva kilpailu töistä alkoi vähitellen rasittaa Simoa. Kuuluisista työnantajista huolimatta rahaakaan ei tuntunut ylen määrin kertyvän. Ehkä myös yksinäisyys painoi, vaikka muusikkokavereita oli paljon. Trumpetisti päätti palata Suomeen vuoden 1983 lopussa.

Yksi positiivinen houkutin paluulle oli, että UMOsta tuli vuonna 1984 täysipäiväinen ammattiorkesteri, jonka ykköstrumpetistiksi Simo itseoikeutetusti palasi.

Näihin aikoihin Teemu huomasi veljensä alkoholinkäytön lisääntyneen, mutta tilanne ei vielä ollut paha. Kirja ei kerro tarkasti myöhemmistä ongelmista, eikä ole tarpeenkaan. Huipputrumpetistin alamäen murheellisuus käy kuitenkin hyvin ilmi rumpali Jukkis Uotilan muistellessa ystäväänsä, jonka kanssa aikanaan asuikin New Yorkissa.

”Messukeskuksessa tehty YLEn konsertti 1990 taisi jäädä viimeiseksi hienoksi yhteiseksi keikaksi ja hän soitti kuin vanhoina päivinä. Saman vuoden syksyllä ongelmat kuitenkin pahenivat ja oli sydäntäsärkevää, kun jouduimme lähettämään hänet kotiin keikalta, jolla hänen panoksensa ei enää ollut riittävä”, Uotila kertoo.

Loppu on surullinen, mutta tarinan alkupuoli on ehdottomasti yhden kirjan arvoinen.

Erik Ahonen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua