Balladi pitkäsäärisestä syötistä osoittaa, että Dylan Thomasin vereslihainen runous kääntyy kankeasti suomen kielelle

04.06.2021
Balladi pitkäsäärisestä syötistä

Kuva: Mikko Lamberg

KIRJAT | Dylan Thomasin runojen kokoelma jättää kylmäksi. Voiko suomen kieli edes tavoittaa englanniksi luontevalta tuntuvaa kiihkoa?

”Beatnikin ennen beatnikkeja runous on täynnä luikertelevia matoja, raskaita sydämiä ja muuta vereslihalla olemista, joka on runokielenä kitsiytynyt ennätysajassa.”

ARVOSTELU

2.5 out of 5 stars

Dylan Thomas: Balladi pitkäsäärisestä syötistä

  • Suomentanut Marja-Leena Mikkola.
  • Parkko, 2021.
  • 75 sivua.

Walesilainen Dylan Thomas (1914–1953) on yksi englanninkielisen maailman tunnetuimmista runoilijoista jo yksin parin usein siteeratun runonsa vuoksi. Niistä tunnetuin on 1947 kirjoitettu Do not go gentle into that good night, joka saa tässä kokoelmassa nimekseen Älä lempeästi lähde siihen hyvään yöhön. Aikalaiskriitikot suhtautuivat hänen kirjoituksiinsa ristiriitaisesti, mutta lukevan yleisön suosio voitti.

Suosittuna esiintyjänä tunnettu Thomas eli vauhdikkaan elämän ja esiintyi julkisuudessa tuhoontuomitun runoilijan perikuvana. Alkoholismista kärsinyt boheemi kuoli äkillisesti kesken esiintymiskiertueen Yhdysvalloissa.

Parkko Kustannuksen tekemä työ käännösrunouden edistämiseksi on suosikkiasioitani viime vuosien suomalaisesta kirjallisesta kulttuurista. Kustantamo on nostanut esiin vähemmän huomiolle jääneitä runouden merkkiteoksia.

Samalla klassikoitakin on laitettu uuteen uskoon. T. S. Eliotin Autio maa vuodelta 1922 sai edellisvuonna uuden, kaivatun käännöksen nimellä Joutomaa (Parkko, 2020). Balladi pitkäsäärisestä syötistä jatkaa klassikkojen päivittämistä. Kyseessä on laajennettu ja tarkistettu laitos Marja-Leena Mikkolan kääntämästä kokoelmasta Rakkaus on viimeinen valo mitä puhutaan (WSOY, 1990).

Joskus vain tärkeäkään käännösteksti ei värähdytä sisimpäni ripseä, kyse ei siis ole suomennostyön tai kustantajan mitätöinnistä.

Kiusallista tunteen paloa

Ongelma Thomasin runojen kanssa on, ettei niiden räiskyvä ja tunteen paloa sisältävä kieli taivu suomeen kuin sanalitanioina, joita on kiusallista lukea.

Mikkola on pyrkinyt kääntämään säilyttäen alkuperäisrunojen merkitykset. Kysymykseksi jääkin, voiko suomen kieli edes tavoittaa englanniksi luontevalta tuntuvaa kiihkoa?

Se mikä on englanniksi

”– – After the feast of tear-stuffed time and thistles / In a room with a stuffed fox and a stale fern, / I stand, for this memorial’s sake, alone / In the snivelling hours with dead, humped Ann / Whose hodded, fountain heart once fell in puddles / Round the parched worlds of Wales and drowned each sun – –”

on suomeksi

”– – kun on nautittu kyyneltäytteistä aikaa ja ohdakkeita / huoneessa jossa on täytetty kettu ja kuihtunut saniainen, / seison tämän muistojuhlan tähden tuhisevina tunteina / yksikseni kuolleen kyttyräselkäisen Annin kanssa, / hänen jonka huppupäinen lähdesydän kerran lammikoina lankesi / yli Walesin rutikuivan maan ja upotti kaikki auringot – –”

Suomennosta ääneen lukiessaan tuntee hien kohoavan otsalleen, kun tavut kompastelevat toisiinsa. Thomasin assosiaatioiden vyörytys perustuu englannin sanojen lyhyyteen. Sanojen latautuneisuutta ei edes huomaa, kun ne seuraavat toisiaan nopealla tahdilla kuin toisiinsa sulautuen.

”Stale fern” on jotain muuta kuin ”kuihtunut saniainen”, joka on itsessään kaunis sanapari, mutta peräkkäin aseteltuina näin moninaiset, vuolaat vyörytykset tekevät säkeistä pitkiä ja kokonaisuudesta kankean. Tietysti kyse on myös kielemme ominaispiirteestä.

Kaikki runot eivät kärsi samasta vaivasta. Edellisen lainauksen Hautajaisten jälkeen on varsinainen tekstivalli. Sen sijaan esimerkiksi Älä lempeästi lähde siihen hyvään yöhön saa erityisen hellävaraisen käsittelyn. Käännös on kokoelman onnistuneimpia.

Jotkin ratkaisut taas ovat sekoitus nokkelia vastaavuuksia ja yliselittämistä. Valitus-nimisen runon alkuperäissäkeet

”When I was a windy boy and a bit / And the black spit of the chapel fold, / (Sighed the old ram rod, dying of women), / I tiptoed shy in the gooseberry wood, / The rude owl cried like a tell-tale tit, – –”

löytyvät kokoelmasta muodossa

”Kun olin tuulinen pojanpätkä / ja kappelikatraan musta sylki / (huokaisi laturi, vanha jäärä, kuolemaisillaan naisten tähden) / hiippailin arasti karviaismetsässä, / hävytön pöllö kiljui kuin kielikello, – –”

”Tuulinen pojanpätkä” on hauska oivallus. Sen sijaan ”huokaisi laturi, vanha jäärä, kuolemaisillaan naisten tähden” on vaikea valinta paristakin syystä. ”Dying of women” kääntyy kömpelösti. Merkitys on nyt tarkka, mutta ilmaisu ei tunnu luontevalta.

Mikkola perustelee ratkaisunsa suomentaa ram rodin kummatkin merkitykset esipuheessa, jotta lukija ymmärtäisi paremmin, mutta soisin silti, että valinnoista olisi tehty vain toinen ja monitulkintaisuus jätetty maininnaksi saatteeseen.

Toisin sanoen läpi teoksen tavujen määrät venyvät ja paukkuvat. Rytmi ei paikoin pysy kasassa, koska suomennosratkaisussa on päädytty uskollisuuteen alkuteokselle sisällön, ei runon tunnun puolesta.

Vuotava tavuveri

Rytmi ei tietysti ole rikki. Kääntäjä joutuu usein, niin kuin tässäkin tapauksessa, sovittamaan tekstiä, etsimään sille rytmillisiä vastaavuuksia suomesta. Teksti on kuitenkin muuttunut tavalla, joka kadottaa alkutekstin iskevyyden. Runoista välittyy asiasisältö mutta ei niiden melodinen vetoavuus.

Epäilen, että en vain pidä Thomasin runoudesta suomeksi. Osasyynä on, että beatnikin ennen beatnikkeja runous on täynnä luikertelevia matoja, raskaita sydämiä ja muuta vereslihalla olemista, joka on runokielenä kitsiytynyt ennätysajassa:

”– – meren äärellä, kun kuulen lintujen metelin, / kun kuulen korpin yskän talvioksilla, / kiireinen sydämeni, joka puhuessaan värisee, / vuodattaa tavuveren ja tyhjenee sanoistaan.”

Jos joutuisin kuuntelemaan edellistä jossain lausuntaesityksessä, keskittyisin entistä suuremmalla hartaudella kynsinauhoihini tai kourassani olevaan tuoppiin yrittäen löytää niistä universumin salaisuuden.

Mikkola perustelee laajasti esipuheessa monet ratkaisunsa ja kertoo runoilijan elämästä valaisevasti. Hän myös kertoo runojen taustoista ja erottelee niiden merkityksiä paikoin tavalla, joka tuntuu runoilijan tai runoilijaelämän, mitä se ikinä onkaan, mystifioinnilta. Valitettavasti suomeksi Thomasin runous muistuttaa sanataituruuden sijasta purppuraa lyriikkaa.

Mikko Lamberg

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua