Ay-pomon feministinen elämäkerta – arviossa Millariikka Rytkösen Täysin auki

Kuvat: Johnny Kniga / AJ Savolainen

Millariikka Rytkönen (s. 1975) on tullut viime vuosina monille tutuksi toimiessaan sosiaali-, terveys- ja kasvatusaloja edustavan Tehy-ammattiliiton puheenjohtajana.

Aktiivisesti julkiseen keskusteluun osallistuva Rytkönen on räväkällä mutta asiapitoisella tyylillään saanut niin ihailijoita kuin vihaajia. Ammattiyhdistysliikkeeseen kohdistuu Suomen julkisuudessa muutenkin kielteisiä mielikuvia, mutta lisäksi Rytkönen johtaa vielä naisvaltaisia aloja edustavaa ammattiliittoa ja on kohdannut myös henkilökohtaisuuksiin menevää naisvihaa.

Kirjassaan Täysin auki (Johnny Kniga, 2024) Rytkönen laajentaa julkisuudessa hänestä esitettyä kuvaa kertomalla elämästään omin sanoin. Pitkään pöytälaatikkoon kirjoittanut Rytkönen kuvailee kirjasta antamassaan haastattelussa sitä ”epätyypilliseksi elämäkerraksi”.

Täysin auki koostuu kirjemuotoon kirjoitetuista teksteistä, jotka käsittelevät henkilökohtaisia, ammatillisia ja yhteiskunnallisia teemoja. Monessa kohtaa nämä kolme tasoa limittyvät toisiinsa. Itselläni kesti hetken tottua kohtalaisen epämuodolliseen tyyliin, mutta sen jälkeen kirja vei imussaan. Teos alkaa puhuttelemalla suoraan lukijaa, jolle kerrotaan mitä on luvassa:

”En ole koskaan haaveillut jonkun nimekkään ammattikirjailijan kirjoittamasta elämäkerrasta, jossa pällistelisin kannessa mustavalkoisessa kasvokuvassa ja mun elämä saataisiin näyttämään voimaannuttavalta kasvutarinalta äitienpäivämyyntiin.

 

Sen sijaan kirjoitin kirjeitä. Mahalleni, jota vihasin. Ruualle, jota en voi kokonaan hyvästellä. Kirjoitin kateudesta, jolle en ole immuuni. Ulkonäköpaineista, jotka kestän. Äitiydestä, jossa haluan onnistua. Häpeästä, josta pyristelen eroon. Lähiöistä, jotka olen nähnyt. Ja kirjoitin synnyttäjille, koska haluan pyytää anteeksi.”

Rytkönen kirjoittaa varttumisestaan työväenluokkaisessa perheessä Hyvinkäällä. Tämän lisäksi kirjeet kertovat tyttöydestä ja naiseudesta sekä niihin kohdistuvista odotuksista hänen eri elämänvaiheissaan. Työväenluokkaiset vanhemmat halusivat Rytkösen tekevän luokkanousun, mutta hän päätti opiskella lähihoitajaksi, josta tuli myöhemmin kätilö (AMK) ja sairaanhoitaja (YAMK). Kätilönä työskenneltyään Rytkönen päätyi vuonna 2017 Tehyn puheenjohtajaksi ja jatkaa edelleen pestissä.

* *

Rytkösen kasvuympäristöön, nuoruuden kaveriporukoihin ja ammatinvalintaan liittyvät pohdinnat ovat mielenkiintoisia kuvauksia monesta eri näkökulmasta. Mietin erityisesti, kuinka vähän tällaisia työväenluokkaisen naisen kasvukokemuksia Suomesta nykyaikana kuulee julkisuudessa. Varsinkin sellaisia, jossa ollaan Rytkösen tavoin ylpeitä omasta taustasta ja mausta, eikä pyydellä mitään anteeksi. Tämä on ilahduttavaa aikana, jolloin keskiluokkaiset ihanteet ovat yhä hallitsevampia.

“Syvä lama saapui kuitenkin ajallaan. 1990-lukulainen murrosikä radanvarsikaupungissa oli kaukana mannapuurosta ja mansikasta. Aika, jolloin lähes joka kymmenes suomalainen oli ulosotossa ja R-junassa sai polttaa, jätti jälkensä myös siihen tyttöön, jolla oli pilottitakki ja itserevityt Levikset. Joku ulkopuolinen saattoi tyrkätä sen nuoren naisen alun jenginuorten lokeroon, mutta itse koin olevani niiden ihmisten ympäröimä, joille olin näkyvä. Ja joiden kanssa olin turvassa.”

Lyhyimmät kirjan teksteistä ovat vain yhden sivun mittaisia. Pidemmästä päästä taas on useamman kymmenen sivun mittainen Alva Forsiukselle (1886–1936) osoitettu kirje, alaotsikoltaan ”oodi kätilöydelle, kirjoitettu sydänverellä”. Se on yksi teoksen vaikuttavimmista teksteistä. Rytkösen rempseään tyyliin yhdistyy kirjoituksessa runsaasti asiaa ja näkökulmia. Hän kirjoittaa nykyhetkestä käsin Forsiukselle, joka toimi noin viime vuosisadan alkupuolella kätilönä ja perusti Porvooseen synnytyssairaalan. Samalla lukijalle ristivalotetaan kätilöyttä ja naisen asemaa ennen ja nyt:

”Sinulle ei varmasti ole yllätys, kun kerron, että edelleen lähes kaikki kätilöt Suomessa ovat naisia. Vuonna 2022 meitä oli 8 049 laillistettua kätilöä, joista ainoastaan 35 oli miehiä. Heistä vain seitsemän työskenteli kätilönä. Vielä vuonna 1991 Suomessa oli yksi ainoa mieskätilö. Sinunkin aikanasi jako miesten ja naisten töihin oli selviö, mutta 2020-luvulla ummehtunut jako elää edelleen vahvana ja se tuntuu käsittämättömältä. Meillä on edelleen sukupuolten mukaan hyvin voimakkaasti eriytyneet koulutusalat ja sen myötä eriytyneet työmarkkinat. Jako on jopa vahvistunut entisestään osalla aloista samalla kun yhteiskuntana hoemme mantraa, että kaikki sukupuolet voivat tehdä kaikkia töitä.”

* *

Rytkönen oli vuonna 2022 paljon julkisuudessa terveydenhoitoalan työtaistelun yhteydessä. Osin tästä syystä odotin kirjaan tarttuessani kuvauksia ammattiliittotoiminnasta. Niitä teoksesta löytyykin, mutta pidemmin vasta kirjan loppupuolella. Olisin mielelläni lukenut ammattiyhdistysliikkeeseen liittyvistä aiheista enemmänkin, mutta tilan antaminen myös muille teemoille tekee teoksesta moniulotteisemman lukukokemuksen.

Rytkönen heittäytyy luovaksi eräässä viimeisen osion tekstissä, joka on kirjoitettu muusta kirjasta poiketen lastensadun muotoon. Tarinassa valtakuntaa hallitseva kuningas saa itkupotkuraivarit, kun hoitajat alkavat kapinoida ja vaatia oikeuksiaan. Kenties Rytkösen pitäisi seuraavaksi kirjoittaa kokonainen opettavaisten satujen kokoelma?

Juho Narsakka

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua