Kuvat: Kirjapaja
KIRJAT | Auli Viitala katselee terävästi sekä yhteiskuntaan että oman päänsä sisälle. Elämäni kansalaisena kertoo luokkajärjestelmästä niin henkilökohtaiseen kuin tutkittuun nojaten.
”Keskiluokalle annetaan sanankäänteissä suorastaan sapiskaa: se ei huomaa mitään, se ei tajua edes olevansa keskiluokkaa.”
ARVOSTELU

Auli Viitala: Elämäni kansalaisena
- Kirjapaja, 2023.
- 163 sivua.
Tiedätkö, mihin luokkaan kuulut?
Ylen kolumnistinakin tunnetun Auli Viitalan esikoiskirja Elämäni kansalaisena (Kirjapaja, 2023) väistää kaikkia luokituksia ja määritelmiä paitsi omaa nimeään. Viitala analysoi yhteiskuntaa ja historiaa näkökulmasta, jonka tuntee hyvin, eli omista kokemuksistaan käsin. Kolmeen osaan jakautuvassa kirjassa kerrotaan risteävistä yhteiskuntaluokista ja Viitalan perheenjäsenistä. Ensimmäinen teksti kertoo hänen äidistään, toinen isästään, kolmas veljestään.
Vahvasta omakohtaisuudesta huolimatta kyseessä ei ole elämäkerta. Moni esseemuotoinen mietintö katkeaa toteamukseen, ettei kirjoittaja ainakaan itse tiedä, mikä on oikein ja mitä pitäisi tehdä.
Viitala itse on itse kertomansa mukaan samalla keskiluokkainen, työväenluokkainen ja syrjäytynyt, eikä kuitenkaan mitään näistä. Hän syntyi keskiluokkaan ja eleli mukavasti raameissaan aikuiseksi saakka, kunnes sairastui. Sairaus vei työkyvyn, ja työkyvyttömyys vei pois keskiluokasta.
Ainakin joillakin tavoin. Vaikka ei olisikaan rahaa sijoituksiin tai edes kampaajaan, luokka, Viitala määrittelee, ei ole pelkkää rahaa tai identiteettiä. Se on järjestelmä ja normikokonaisuus. Luokkaisuus määrittelee sitä, kuka näkyy ja kuka saa päättää omistaan ja vähän muidenkin asioista. Se on arkista kanssakäymistä ja ajatusrakennelmia, jotka opitaan jo lapsena. Viitala näkee esimerkiksi sekä tieteeseen että omiin mahdollisuuksiin uskominen olevan ominaisuuksia, jotka saa todennäköisimmin keskiluokkaisesta taustasta.
Luokka ei siis ole yksinkertainen kysymys eikä yksilön valittavissa. Siihen kietoutuu silti myös yksilön valta. Rahan käyttökin on aina vallankäyttöä: lompakollaan voi äänestää.
* *
Välillä tekstin tajunnanvirtaisuus häiritsee, eikä kappaleilla välttämättä tunnu olevan muuta yhteyttä kuin se, että ne ovat kulkeneet kirjoittajan aivojen läpi. Vaikkapa toimeentulotuella elävien infantilisoinnista siirrytään duunariaiheisiin seksifantasioihin melko kapealla aasinsillalla, jonka kulkeminen onnistuu parhaiten siltä, joka tuntee jo valmiiksi sellaisia aihekokonaisuuksia kuin toiseuttaminen – siis lukeneiden viiteryhmältä. Keskiluokkaa härnäävää kirjaa ei ole kirjoitettu selkeän epäkeskiluokkaisille lukijoille.
Pienet mehukkaan ivailevat mustavalkoistukset, joita sanoman välittämiseksi tehdään, nielaisisi mielellään kokonaisina. Varsinkin, jos omissa ajatuksissa on valmiiksi jotain samaa. Kun teksti on huomattavan kärkevää, johtoajatus järjestelmän arvostelusta ihmisten arvostelun sijaan saattaa kuitenkin unohtua ainakin lukijalta. Keskiluokalle annetaan sanankäänteissä suorastaan sapiskaa: se ei huomaa mitään, se ei tajua edes olevansa keskiluokkaa. Tämä herättää varmasti puolustusreaktion padel-hallin ja air fryerin välissä: kun kokee joutuvansa kritiikin kohteeksi asemansa vuoksi, vakiopuolustus on, että itsellä ei oikeasti ole yhtään mitään ja arvostelijat ovat vain kateellisia. Onhan se ei-mitään kovalla työllä ansaittu.
Viitalalla on siis rankkoja lausuntoja, mutta peittelemättömän henkilökohtainen näkökulma leikkaa niiden raskautta. Ja kukapa toisaalta kyseenalaistaisi esimerkiksi sosiaalisen pääoman olemassaoloa. Tukevaa faktaakin kirjasta löytyy – viitataan tutkimuksiin, uutisiin ja perustuslakiin. Osa toteamuksista on pohjimmiltaan hävettävän yksinkertaisia, mutta niitä lukiessa häpeää enemmän itsensä kuin kirjoittajan puolesta. Miksi en ole jo ajatellut itse, että kapitalismissa ihmiset toimittavat itse niitä likaisia tehtäviä, joista kommunistisia valtioita paheksutaan?
Viitala kirjoittaa terävällä kynällä maukkaan, älyllisen ja selkeän kuvan siitä, mitä yhteiskuntaluokat ovat ja miten ihminen voi seisoa niiden risteyksessä. Silti sillä, mistä tulee, on aina väliä.
Eli Harju
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Sosiaalitieteellinen katse terveyteen ja sairauteen – arviossa Vilma Hännisen tietokirjauutuus
KIRJAT | Terveys ja sairaus sosiaalitieteiden silmin -teos käsittelee terveyttä ja sairautta sosiaalitieteellisestä näkökulmasta.
Kansandemokratiasta kuoromusiikkiin – arviossa unkarilaisten novellien kokoelma Millä sivulla olet
KIRJAT | Millä sivulla olet -kokoelman novellit on kirjoitettu vuosien 2020–2024 välillä, mutta niiden kuvaamat tapahtumat ja ajatukset sijoittuvat paljon pidemmälle aikajanalle.
Siiri Enorannan fantasiakirjassa rakkaus on kepeää, mutta mitä ovat pienet vaaleanpunaiset sorkkaeläimet?
KIRJAT | Keskustelua kukkasten kanssa -nuortenromaanissa loitsijaopiskelija katoaa taikansa sisään ja hänen pelastamisekseen jokaisen tarvitsee ylittää itsensä.
Tähtinäyttelijä oli yksi ensimmäisiä Hyvän tahdon lähettiläitä – arviossa elämäkertateos Audrey: Elämä läheltä
KIRJAT | Audrey Hepburn ei saanut lapsuudessaan kaikkea sitä, mihin aatelistytöllä voisi kuvitella olevan mahdollisuuksia. Sota-aika jätti elämään ikuiset jäljet.




