Antiikin ajattelua heijastava arkkitehtuurin perusteos kääntyi kolmen hengen yhteistyönä vihdoin suomeksi

Pantheon Rooman ytimessä on uljas näyte roomalaisen arkkitehtuurin holvaustekniikasta. Kuva: Eliisa Holstikko-Ojasen ja Risto Ojasen kuva-arkisto

Euroopan valtakielillä ja monissa pienissäkin maissa on Vitruviuksen Arkkitehtuurista-teoksesta jopa useita käännöksiä. Klassikkoaseman saanut De Architectura on viimein julkaistu myös suomeksi. Latinasta se olisi taittunut omalle kielellemme verraten nopeasti, mutta kääntäjätrion kuuden vuoden projektista suuri osa aikaa kului sen selvittämiseen, mitä Vitruvius todella on tarkoittanut.

Täydet tähdet menevät ennen kaikkea kulttuuriteolle. Vihdoinkin Vitruvius on saatu suomeksi.

Toisekseen tähdet menevät luistavalle suomennokselle haasteellisesta latinasta, Vitruviusta kun ei kirjoittajana ole pidetty minään toisena Cicerona. Tokihan täysistä tähdistä saa osansa myös itse kirjoittaja, arkkitehtien asemasta huolissaan ollut Vitruvius, mutta vielä kerran: kääntäjien selitysosat ovat aivan korvaamattomia avaamaan vitruviaanista arkkitehtuuriajattelua ja Rooman imperiumin ajan maailmankuvia.

Plussaa ropisee lisäksi käännöksen kauttaaltaan huolellisesta suomen kielestä.

Vitruvius on tuttu nimi niille, jotka ovat kiinnostuneita antiikista, renessanssista ja arkkitehtuurista.

Kirjoittajanimi on toki tuttu useista teksteistä, mutta De Architectura -teosta ei näihin päiviin asti ole suomeksi nähty kuin otteina.

Sen verran moni on ollut perillä miehestä, että hänen arkkitehtuurinsa pääperiaatteet tiedetään, nimittäin kestävyys, käyttökelpoisuus ja kauneus. Ne ovatkin uhmanneet hyvin aikaa ja pätevät edelleen. Suomessa opetus- ja kulttuuriministeriön vuonna 2022 julkaisemassa Arkkitehtuuripoliittisessa ohjelmassa ne mainitaan arkkitehtuurin keskeisinä päämäärinä.

Vähän ennen ajanlaskumme alkua Marcus Vitruvius Pollion kirjoittaman Arkkitehtuurista-teoksen ovat suomentaneet meritoitunut latinisti ja romanisti, kääntäjä Aulikki Vuola, arkeologi ja latinisti Panu Hyppönen Oulun yliopistosta sekä Jyväskylän yliopistosta taidehistorioitsija Lauri Ockenström, joka on johtanut tätä kolmen tutkijan hanketta.

Kirjaurakan jakaminen usealle taholle on hieno näyttö siitä, miten pienen maan resurssit on otettu viisaasti käyttöön. Monissa muissa maissa käännöstyöhön on voitu valjastaa monijäsenisiä ryhmiä ja annettu projekteihin aikaa ja varoja. Meillä työ kesti kuusi vuotta, mutta sitä tehtiin säätiöiden apurahoilla ja paljolti omalla ajalla.

* *

Vitruvius kirjoitti Arkkitehtuurista parikymmentä vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Sen jälkeen käsikirjoitusversioita ilmaantui useita.

Kirjallisuusväkeä kiinnostanee tieto, että Italiassa niin Petrarcalla kuin Boccacciollakin oli Vitruviuksen käsikirjoitus käytössään 1300-luvulla. Keskiajalla tehdyistä kopioista edettiin gutenbergiläiseen kirjapainotaitoon, joka mahdollisti kirjan pääsyn halukkaitten ulottuville tietenkin aivan eri mitassa. Ensimmäinen painettu editio ilmestyi Roomassa vuonna 1486 tai 1487 ja kuvitettu versiokin jo vuonna 1511, Italiassa sekin, Venetsiassa. Renessanssin aikaan tieto Vitruviuksesta ja hänen käsityksistään alkoi levitä kunnolla. Italialaiset saivat teoksen kansankielelleen aika tarkkaan 700 vuotta ennen kuin se käännettiin ja toimitettiin suomeksi.

Suomalaisen laitoksen kuvat ovat peräisin useasta lähteestä, sillä alkuperäisen käsikirjoituksen kymmenestä kuvasta ei ole säilynyt yhtäkään. Työryhmä on kuitenkin tehnyt voitavansa välittääkseen Vitruviuksen ideoita ja näkemyksiä myös kuvin. Harmaahkoa materiaalia on jossain määrin käsitelty niin, että vitruviaaninen ajatus kirkastuisi. Suuri ansio kolmikolle lankeaa myös siitä, että se on selventänyt havainnollisin piirroksin erityisesti vanhoja mekaanisia laitteita.

Antiikin ajan taidokasta tiilirakentamista Ostia Anticassa. Kuva: Eliisa Holstikko-Ojasen ja Risto Ojasen kuva-arkisto

* *

Arkkitehtuurista-teoksen dokumentoima roomalainen rakennustaide välittyy Vitruviuksen ajoittaisesta vaikeaselkoisuudesta huolimatta sillä autenttisella painolla, joka tekee lukukokemuksesta jännittävästi uniikin.

Teos on ollut vertaansa vailla erityisesti uuden ajan arkkitehtuurissa ja siinä, miten antiikin perintöä on käytetty muokkaamaan eurooppalaista maailmankuvaa ja yhteiskunnallisia järjestelmiä. Monet renessanssiajan mestarit, kuten Alberti, Bramante, Raffaello ja Palladio käyttivät Vitruviusta tietopankkinaan. Leonardo da Vincin piirtämä Vitruviuksen mies perustuu kirjassa esitettyihin ihmisen ihannemittasuhteisiin.

Teos on ”vaikuttanut varhaismodernismin käsityksiin rakennusten ja kaupunkien sijoittamisesta, ympäristön, arkkitehtuurin ja terveyden suhteista sekä arkkitehdin monialaisesta koulutusihanteesta”.

Siitä että teos ilmestyy suomeksi vasta nyt, on ollut kääntäjäkolmikolle myös hyötyä. Ilman tarkkoja ja aikaa vieneitä taustointeja ja muiden käännösten kommentaareja suomalainen lukija jäisi joitakin vastauksia vaille. Tämä selvittelytyö kruunaa hienon suomennoksen ja avaa lukijalle ikkunoita Vitruviuksen ajatteluun ja yleisemmin hänen aikansa maailmankuvaan.

Jo yksin roomalaisten sotakoneiden selvittely tuntuu urakalta, jossa työtunteja on taatusti kulunut. Juuri ennen ajanlaskumme alkua eli Rooman valtakunnan tasavallan ajan lopulla siirryttäessä keisarien aikaan kaupunkisuunnittelu ja siihen liittyvät sodankäynnin vaatimukset militäärikalustoineen olivat kuuluneet arkkitehdin osaamiseen.

Vitruvius itse oli hankkinut kokemusta ilmeisesti oikein taistelukentällä Julius Caesarin arkkitehti-insinöörinä – niin kuin moni muukin antiikin tiedemies ja kirjailija.

Vitruviuksella on selvät koordinaatit katsomon ja näyttämön mitoista, samoin teatterin sijoittamisesta ilmansuuntien mukaan. Mutta katsojia suojattiin auringolta myös kankain, joten joidenkin kesäteattereiden käyttämä kankainen häikäisy- ja sateensuoja ei ole oman aikamme keksintö. Merenrantakaupunki Ostia Antican teatterin rakenteiden mittasuhteet ovat lähimpänä Vitruviuksen ideaaleja. Kuva: Eliisa Holstikko-Ojasen ja Risto Ojasen kuva-arkisto

* *

Yllätyksen ja lievän kummastuksen kirja tarjoaa siinä, että Vitruvius ei olekaan omilla töillään mullistanut alansa historiaa. Sitä vastoin hän on kirjannut monet asiat tunnontarkasti.

Vaikka teos ilmestyi suomeksi vasta nyt, on Vitruviusta kohdittain ollut luettavissa omallakin kielellämme. Itse olen aiemmin törmännyt käännöksinä Vitruviuksen esittelemiin teatteriarkkitehtuurin kuvauksiin. Hänen ääniteknisiä innovaatioitaan on esitelty meillä hyvin tunnetussa Karl Mantziuksen Näyttämötaiteen historiassa. Vitruvius on ahmaissut arkkitehtuurikirjaansa yhtä hyvin lääketiedettä, ilmastoa, tähtitiedettä kuin filosofiaakin. Seikkaperäisesti ja suoraan Vitruviusta kääntäen on meillä voinut tutustua roomalaiseen ihannetaloon Paavo Castrénin johtaman työryhmän teoksessa Domus pompeiana, Talo Pompejissa.

Muista yksityiskohdista on syytä mainita Vitruviuksen kuvailema ja rakentamista nopeuttanut valumuuritekniikka. Se mahdollisti muun muassa suurten kaarien ja holvien rakentamisen. Roomalaisen betonin koostumus oli jotain ennen näkemätöntä. Monet rakenteet ovat kestäneet vaivattomasti meidän aikaamme asti, tunnetuimpana Pantheon Rooman keskustassa.

Huomionarvoinen on myös monikäyttöinen tiili, antiikin Rooman tyypillisin seinärakenteiden materiaali.

Vitruvius hallitsi myös puurakentamisen. Hän selittää, mikä puulaji sopi parhaiten mihinkin tarkoitukseen ja missä päin Rooman valtakuntaa kyseistä puuta kasvoi. Aivan samoin hän tähdensi rakennusten sijoittelua suotuisien ilmansuuntien mukaisesti. Onkin vaikuttavaa, että yli 2 000 vuotta sitten kirjoitetun teoksen toistuvana teemana on edelleen ajankohtainen arkkitehtuurin ja ympäristön suhde, olipa sitten kyse julkisista tai yksityisistä, kaupunki- tai maaseuturakennuksista.

Vitruviuksen kaupungin infrastruktuurin määrittely aloitetaan keskeltä, ytimenä forum, roomalaisen kaupungin sydän. Castorin ja Polluxin temppelin rauniot Forum Romanumilla. Kuva: Eliisa Holstikko-Ojasen ja Risto Ojasen kuva-arkisto

* *

Vitruvius antoi tarkat mittasuhdesuositukset niin temppeleille kuin roomalaisen yksityistalon huonetiloillekin. Ohjeita ei työmailla tosin noudatettu millilleen, sen enempää teatterirakentamisessa kuin vaikkapa Pompejin suurissa yksityistaloissa.

Mutta Rooman forumia tai Pantheonia silmäillessä on hyvä tietää, että Vitruviuksella on niissäkin ollut ohjeineen painava sanansa sanottavana. Sitä vastoin on outoa, kuten tekijät huomauttavat, ettei hänellä ole mitään sanottavaa amfiteattereista, jotka olivat kaupunkisuunnittelussa aivan keskeisessä asemassa erityisesti veristen taistelunumeroiden näyttämöinä.

Vitruvius tuntuu olleen alansa omapäinen asiantuntija.

Hän pönkitti jo oman etunsa takia loisteliasta julkisrakentamista suosineen keisari Augustuksen asemaa omistamalla koko kirjansa mahtavalle hallitsijalle. Se ei kuitenkaan estänyt Vitruviusta suhtautumasta yliolkaisesti niihin rakentamisen muotivirtauksiin, joita Augustuksen piirissä suosittiin. Sitä vastoin teoksessa korostuu traditionaalinen kreikkalainen rakennustaide, ja Vitruviukselta on jälkimaailmalle säilynyt useita kreikkalaisia lähteitä, joita ei muualta tapaa.

Hyvästä syystä tekijät heittävät ilmoille kysymyksen, tunsiko Vitruvius jääneensä ulkopuoliseksi, kun hän ei ilmeisesti ollut mukana aikansa merkittävissä rakennusprojekteissa. Hänen tiedetään suunnitelleen vain Italian nykyisen Marchen maakunnan nykyiseen Fanon kaupunkiin basilikan, josta ei ole jäljellä muuta kuin maanalaisia rakenteita, joiden ainakin otaksutaan kuuluneen basilikaan. Vitruviuksen arvoa huolellisena dokumentoijana asiantila ei kuitenkaan vähennä.

Jopa raikkaalta tuntuu hänen aikansa arkkitehteihin kohdistamansa kritiikki, milloin heidän ammattitaitonsa ei hänen mielestään antanut aihetta kehuskeluun. Aivan kuin hän sanoisi, että juuri hän on arkkitehtien Vitruviuksen mies, ihannetapaus.

Risto Ojanen

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua