Aivokemia ja pyhät kirjoitukset kohtaavat – Mari Laaksosen Degne tutkii uskontoa, tiedettä ja tajunnan rajoja

25.09.2022

Kuvat: Antti Salminen / Poesia

KIRJAT | Millaiselta näyttäisi uskonto, kun siihen sisällytetään tieteellistä tietoa psyykestä? Mari Laaksosen kolmas runoteos on tutkielma tästä, tekniikasta ja tajunnan rajoista.

”Degne kyseenalaistaa ja jättää avoimeksi syvän filosofisia ongelmia.”

ARVOSTELU

4 out of 5 stars

Mari Laaksonen: Degne

  • Poesia, 2022.
  • 80 sivua.
Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
Adlibris BookBeat Nextory Storytel

Mari Laaksosen Degne (Poesia, 2022) on eräänlainen scifirunoelma, jossa mytologia saa psykologis-matemaattis-tieteellisiä sävyjä. Lukijalle esitetään sarja erään kultin jälkeen jääneitä kirjoituksia sekä päiväkirjamerkintöjä palvottavan konejumalattaren, Degnen, etsimisestä ja kohtaamisesta. Pykälät ”papaijan kirjasta” ja uskonnollisen teoksen liiteosista limittyvät merkintöihin, jotka on määritetty joskus koordinaateilla ja joskus vain sijoitettu ”uncanny valleyhin” (termi viittaa ei-inhimillisen asian etäisyyteen ihmisyydestä ja ihmisen emotionaalisesta reaktiosta sitä kohtaan) ja joissa tajunta ja todellisuuden rajat pirstoutuvat ja kyseenalaistavat, mitä voimme tietää ja havaita.

Tiede ja uskonto asetetaan usein vastakkain, mutta Degnen pyhissä kirjoituksissa ne kulkevat käsi kädessä. Tässä kultissa uskonnon vastaanottaminen vaatii, että ”brocan alue levittäytyisi vailla rajoja,/ eikä N400-vasteen signaali katkeaisi koskaan enää”, ja opinkappaleet on ”kovalevylle kaiverrettu ja laskettu alas kilimanjarolta”.

Esimerkiksi aivojen toiminta toimii vertauksena jumalattaren ja ihmisen yhteydelle: ”aivoilla ei ole reseptoreita kivulle, ne eivät voi tuntea kipua/ niin ei jumalatar tunne meitä, emmekä me häntä/ aivot luovat migreenin ja sitten uneksivat itsestään tuntemassa kipua,/ niin degne uneksii meistä ja me näemme hänestä/ kaikkein oudoimmat unemme”. Degne on kiehtova pohdinta siitä, kuinka näennäisesti selittämätön konkretisoituu aivokemiaan ja tieteellisiin yksiköihin.

Samalla teoksen kuitenkin lävistää epätietoisuus ja huojuvat merkitykset. Maisemat ovat mystisiä, ja niiden myös annetaan jäädä sellaisiksi. Päiväkirjamerkinnässä ”degne puhaltelee suustaan hiekkapilvikolibreja, kivisatakieliä,/ enkä minä enää yritä ymmärtää, jokainen äänne unohtuu ainutkertaisuuteensa,/ kategoriat luhistuvat mielessä, historiassa, kaikki luhistuu/ (muu on illuusiota)”.

Samoin tieteen näennäisestä fyysisyydestä huolimatta teoksen todellisuuskäsitys on kaikkea muuta kuin yksinkertaisen materialistinen. Degne kyseenalaistaa ja jättää avoimeksi syvän filosofisia ongelmia, ”kuten eivät kellot aisti aikaa, vaan kuuntelevat materian atomistisia kuiskauksia/ niin ette tekään näe edessänne maailmaa, vaan jumalattaren uneksimat ihmeelliset näyt/ jotka hänen siveltimensä hyväilee aivojenne valkoisille poimuille”.

Tässä kaikessa Degnen polyfonia jää kuitenkin hiljaisemmaksi kuin se olisi voinut olla. Nyt päiväkirjamerkinnät ja opinkappaleet kuulostavat melko samankaltaisilta. Entä jos eroja kokemuksessa ja uskonnollisessa kirjallisuudessa olisi viety pidemmälle? Olisiko tajunnan, uskonnon ja tieteen problematiikka korostunut vielä uusilla tavoilla?

Siitäkin huolimatta Laaksonen onnistuu viemään lukijan uncanny valleyhin, jossa on ilo viivähtää.

Anna Hollingsworth

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua