Kuva: Mariusz Kubik / Tammi
KIRJAT | Édouard Louisin romaanit ovat kaikki vahvasti omaelämäkerrallisia. Uusimmassa äiti pakenee väkivaltaa poikansa luo.
”Aina ei tarvitse revitellä traagisilla juonenkäänteillä, vaan voi kertoa myös onnistumisista ja pienistä ilon hetkistä.”
ARVOSTELU
Édouard Louis: Monique pakenee
- Suomentanut Lotta Toivanen.
- Tammi, 2025.
- 99 sivua.
Ranskalainen Édouard Louis (s. 1992) julkaisi esikoisteoksensa Ei enää Eddy (Tammi, 2019) vain 21-vuotiaana. Kaikki hänen romaaninsa ovat vahvasti omaelämäkerrallisia, niin myös tämä tuorein teos, vain 99-sivuinen pienoisromaani Monique pakenee (suom. Lotta Toivanen; Tammi, 2025). Sen teemana on tuttuun tapaan yksilön kokema kaltoinkohtelu, tällä kertaa äidin, Moniquen.
Teos on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäisen osan tapahtumat sijoittuvat Pariisiin, jossa äiti pakenee (ainakin) henkistä väkivaltaa käyttävän miesystävänsä luota poikansa asunnolle. Louis on Ateenassa kirjoittamassa ja ryhtyy sieltä käsin etsimään 55-vuotiaalle äidilleen uutta kotia. Sellainen löytyykin Louisin sisaren lähistöltä ja sinne äiti lopulta muuttaa.
Kerronnassa vaihtelevat äidin pakenemisen aikataso sekä muistot äidin aikaisemmasta elämästä. Nämä muistot liittyvät usein häpeään, jota Louis on oman käytöksensä vuoksi tuntenut. Tarinan kontekstin ymmärtääkin parhaiten, jos on lukenut myös Louisin aikaisempia teoksia, joihin hän tarinassa viittaa.
Heti paettuaan miesystävänsä luota, äiti vaikuttaa melko avuttomalta, ja Louis joutuu ottamaan itselleen roolin vanhempana, joka hoitaa asiat. Hän kirjoittaa, että äiti vaati totaalista huolenpitoa ja tukea. Louis kysyy myös itseltään, miksi hänellä on niin polttava tarve auttaa äitiään.
Mielenkiintoisinta antia ovatkin tekstin esseemäiset osuudet, joissa Louis pohtii esimerkiksi sitä, estääkö rahanpuute naisia pakenemasta myrkyllisestä suhteesta. Hän siteeraa muun muassa Virginia Woolfin Omaa huonetta.
”Woolf ymmärsi jo sata vuotta sitten, että vapaus ei ole ensisijaisesti esteettinen ja symbolinen kysymys, vaan aineellinen käytännön kysymys. Että vapaudella on hinta.”
Louis olisi halunnut, että hänen Monique pakenee -romaaninsa olisi ollut ulkoasultaan laskun kaltainen arkinen dokumentti, joka kuvastaisi elämän hintaa, mutta luopui lopulta ajatuksesta. Sen sijaan hän ryhtyy miettimään, voiko kirjallisuudella edes kertoa kaikkea.
”Kun luette tätä tarinaa, teidän tulee pohtia myös: Miksi toiset pakenevat, kun taas toisten ei tarvitse paeta? Miksi toisten pitää aina juosta, kun taas toiset saavat nukkua? Miksi toisten pitää aina taistella, kun taas toiset saavat nautiskella? Teidän tulee pohtia myös: Montako pettymystä tulee kutakin pakoa kohden? Montako elämää uhrataan kutakin pelastettua elämää kohden? Sillä pakeneminen on painolasti.”
Romaanin toisessa osassa äidin paosta on kulunut muutama vuosi ja tämä vaikuttaa sangen tyytyväiseltä elämäänsä. Äidin ja pojan suhde on muuttunut ystävyydeksi. Eräänä päivänä Louis saa puhelun Saksasta. Hänen teoksestaan Naisen taistelut ja muodonmuutokset (Tammi, 2022; lue Mikko Saaren arvio täältä) halutaan tehdä teatteriesitys, joka kertoo hänen äidistään. Niinpä äiti ja poika lentävät Hampuriin katsomaan esitystä.
Kolmas osa on ikään kuin pieni epilogi siitä, mitä kaiken tämän jälkeen tapahtui ja miten Louis päätyi kirjoittamaan Monique pakenee -pienoisromaaninsa.
* *
Tarkkana lukijana itseäni häiritsi hienoisesti pienen pieni muotoseikka, jossa Louis kirjoittaa toisinaan repliikit ja tekstiviestit kursiivilla, toisinaan lainausmerkein, ja joskus suoraan mukaan kerrontaan. Kaipasin merkintätapaan johdonmukaisuutta, vaikka se mitä ilmeisimmin onkin taitavan kirjoittajan harkittu tyylikeino. Lisäksi Monique pakenee on pieni kirjanen, jolta ehkä kuitenkin olisin toivonut vähän enemmän. Kuten esimerkiksi lisää esseemäistä pohdintaa viisikymppisen, itsenäisen naisen elämästä hänen poikansa näkökulmasta katsottuna.
Teos on hyvin ilmava ja sen lukee päivässä. Juuri tämän ilmavuuden vuoksi se tuntuu kevyeltä, vaikka aihe onkin raskas. Ja vaikka tarinassa ei toiminnan tasolla tapahdu paljoakaan, vetää teksti eteenpäin ja antaa lukijalle ajattelemisen aihetta. Aina ei tarvitse revitellä traagisilla juonenkäänteillä, vaan voi kertoa myös onnistumisista ja pienistä ilon hetkistä.
Kati-Annika Ansas
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Hyvänmielen lätkäromanssi nuorille ja miksei vanhemmillekin – arviossa Annukka Salaman Sulamispiste
KIRJAT | Ylöjärveläinen Oliver hiihtää kilpaa, mutta hänen todellinen intohimonsa on jääkiekko, jota poika harjoittelee salaa läheisen avolouhoksen jäällä.
Kommunistinen diktatuuri murskasi surutta parhaitaan – arviossa Elina Kahlan Gulagin viisas
KIRJAT | Gulagin viisas on Elina Kahlan teoksen päähenkilö Pavel Florenski, kommunistisen terrorin uhri. Mies yhdisti tieteen, taiteen ja uskon, mutta se oli Neuvostoliitolle liikaa.
Esikoisromaani palaa koronakevääseen ja etätyösuositusten aikaan – arviossa Tuula Salovaaran Tuija-aidan vanki
KIRJAT | Romaanin pääjuonen herkullinen potentiaali hautautuu loputtomiin yksityiskohtiin, takaumiin ja sivujuoniin.
Työn ja ihmisyyden puristuksessa – Risto Havunen kirjoitti oppaan uupumuksen torjuntaan johtajille ja esihenkilöille
KIRJAT | Johtamispuhe korostaa myötätuntoa, osallisuutta ja valmentavaa otetta, mutta esihenkilön vastuu ja kuormitus eivät ole kadonneet minnekään.