Kuvat: Emma Trim / Tammi
KIRJAT | Äitiyttä monista näkökulmista luotaava nuoren menestyskirjailijan esikoisteos kuvaa myös mustaa uskonelämää pienessä kalifornialaisessa kirkossa.
”Abortti on tälläkin hetkellä hyvin painava kysymys Yhdysvalloissa, kun aborttioikeuksia on kavennettu tai suorastaan poistettu monessa osavaltiossa.”
ARVOSTELU
Brit Bennett: Äidit
- Suomentanut Maria Lyytinen.
- Tammi, 2023.
- 297 sivua.
Brit Bennett teki läpimurtonsa heti tällä esikoisromaanillaan. Suomessa julkaistiin kuitenkin ensin vuonna 2020 ilmestynyt The Vanishing Half eli Mikä meidät erottaa. Keltaisessa kirjastossa on tapana julkaista kirjailijoilta useampi teos, joten esikoisteoksen suomennos oli odotettavissa. Maria Lyytisen suomennos The Mothersista on saanut nimekseen suoraviivaisesti Äidit (Tammi, 2023).
Äidit on kertomus kolmesta nuoresta ihmisestä, joiden elämä järjestyy uudella tavalla yhden kesän aikana. Romaanin pääosassa ovat Nadia, Luke ja Aubrey. 17-vuotias Nadia Turner on fiksu villikko, joka on menettänyt äitinsä traagisesti: Nadian äiti teki vastikään itsemurhan yllättäen, ilman sen kummempia selityksiä. Luke Sheppard on pastorin poika, jonka lupaavan urheilu-uran katkaisi vakava loukkaantuminen. Aubrey Evans on hiljainen ja harras tyttö, jonka äiti on kyllä elossa, mutta yhteys tähän on täysin poikki.
Viimeisenä kesänä Oceansidessä Kaliforniassa ennen kuin Nadia lähtee Michiganiin yliopistoon opiskelemaan, Nadia ja Luke lyöttäytyvät yhteen. Nadia tulee raskaaksi ja tekee abortin, koska ei voi nähdä pitävänsä lasta – sehän tuhoaisi kaikki suunnitelmat opiskelemisesta. Tämä päätös muuttaa kaikkien kolmen elämän, myös Aubreyn, sillä kun Nadia lähtee pois, Luke ja Aubrey lähentyvät. Ennen sitä Nadia ehtii ystävystyä Aubreyn kanssa työskennellessään Upper Roomin kirkossa, jonka pastori Luken isä on. Kolmikon kesken on kuitenkin liikaa salaisuuksia.
Kirjan nimi on oikein sopiva. Äitiydestähän tässä on pitkälti kyse, mutta myös äidin puuttumisesta. Nadian äidin selittämätön itsemurha, Aubreyn äidin poissaolo, Nadian keskeytetty raskaus, Aubreyn halu tulla äidiksi… Nadia pohtii jatkuvasti äitiään ja tämän päätöksiä ja omaa osaansa niissä. Myös Luken äiti Latrice, seurakunnan tehonainen, on hänkin osa kuviota, ja välillä kertojanäänen ottavat seurakunnan äidit, joukko vanhoja naisia, joilla on jonkinlainen draaman kuoron osa tarinassa. Se tuntuu hieman irralliselta, vaikka etenkin kirjan loppua kohden osoittautuu merkityksellisemmäksi.
* *
Abortti on tälläkin hetkellä hyvin painava kysymys Yhdysvalloissa, kun aborttioikeuksia on kavennettu tai suorastaan poistettu monessa osavaltiossa. Äitien tapahtumat sijoittuvat Kaliforniaan, missä näitä ongelmia ei ole, mutta aborttikysymyksen vakavuus näkyy silti tässäkin tarinassa. Salaisuuksien, häpeän ja uskonnollisuuden kietoutuminen yhteen tekee asioista kipeitä ja vaikeita. Bennett nostaa esiin myös lapsen isän surun abortin vuoksi. Abortissa on kyse naisten oikeuksista omaan kehoonsa, mutta lapsella on isäkin, jolla on oikeus omiin tunteisiinsa, vaikka päätös lopulta naisen onkin.
Brit Bennett on taidokas kirjailija. Se nähtiin jo Mikä meidät erottaa -kirjan kohdalla – ja se on mielestäni näistä kahdesta silti vahvempi – mutta jo tämä kirja on 26-vuotiaan esikoiskirjailijan työksi hienoa jälkeä. Bennettiä on kutsuttu uudeksi Toni Morrisoniksi, mikä tuntuu hieman hätiköidyltä, mutta ovathan nämä hyviä kirjoja ja aivan ansaitusti Keltaisessa kirjastossa.
Maria Lyytinen on tehnyt hienoa työtä kääntäessään Bennettin tekstin suomeksi. Äidit on sujuva, helppolukuinen kirja, joka kuitenkin porautuu syvälle päähenkilöidensä sielunliikkeiden ytimeen.
Mikko Saari
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
”Ihanan maksimaalinen” – Harri Henttisestä kasvoi Vesilahden kirkkoherra ja nyt jo puolen Suomen tuntema KirkkoHarri
KIRJAT | Miia Siistonen näyttää, miten julkkiselämäkerta kirjoitetaan oikein: vetävästi, humoristisesti, kohdetta silottelematta mutta häntä kunnioittaen ja avaten ajattelun rajoja.
Niilo Teerijoki muistelee kansakoulunopettajan uraansa Aunuksen Karjalassa – arviossa Uskon ja toivon aikoja
KIRJAT | Kotiseutuneuvoksen puolen vuosisadan takaisissa käsikirjoituksissa kuvataan kolmea kouluvuotta Itä-Karjalan kylissä loppusyksystä 1941 kesään 1944.
Sotiminen Israelissa vaikuttaa siltä kuin sen pitäisi kuulua päivittäiseen uutisannokseen – arviossa Hannu Juusolan Israelin historia
KIRJAT | Maailmanyhteisö on neuvoton, kun ne, joilla on aseita ja voimaa takanaan, tekevät mitä lystäävät. Siksi Hannu Juusolan tuntevat kaikki ajankohtaislähetyksiä seuraavat tv-katsojat.
Taku Hoon elämä oli isän käsissä, ja se meni pala palalta rikki – arviossa Kenelle kertoisin
KIRJAT | Pieni ja vaatimaton runokirja avaa lapsen kokemusmaailmaa perheessä, jossa kasvamisen keskiössä on mielenterveyspotilas, oma isä.