Kuvat: Helén Karlsson / Otava
KIRJAT | Iranilais-ruotsalaisen kirjailijan Golnaz Hashemzadeh Bonden uudessa romaanissa äitiys ei ole onnellista, itsestään selvää eikä kaunista.
”Kaikki ei ole menetetty, jos vain yksikin ihminen on valmis ojentamaan kätensä ja tukemaan.”
ARVOSTELU
Golnaz Hashemzadeh Bonde: Luontainen käytös
- Suomentanut Jaana Nikula .
- Otava, 2024.
- 159 sivua.
Tässä romaanissa äitiys ei ole onnellista, itsestään selvää eikä kaunista. Teksti aiheuttaa ensimmäiseltä sivulta asti ahdistusta ja pahoja aavistuksia sen vuoksi, että kaikki ovat tässä teoksessa yksin eikä kenelläkään ole lähimmäisestään tukea ja turvaa; ei ihmisillä, ei eläimillä.
Golnaz Hashemzadeh Bonden Luontainen käytös -romaania (suom. Jaana Nikula; Otava, 2024) ei voi kuitenkaan keskenkään jättää – korkeintaan iloita siitä, että se on niin lyhyt, sillä enempää huolta olisi lukijana raskasta kantaa.
Romaanin ydin löytyy jo sen ensimmäiseltä sivulta:
”Äiti on aulis sana, joka kuvaa vain sitä, että joku on kantanut ja synnyttänyt.
Sana, joka pettää lapsen.”
Petetty lapsi on romaanissa Lily. Pienen tytön elämän keskipiste on äiti, joka kuitenkin kykenee antamaan huolenpitoa vain pieninä, ennalta arvaamattomina hetkinä. Näiden hetkien eteen Lily on valmis tekemään kaikkensa, ylittämään itsensä ja taitonsa. Äidin rakkauden sijaan Lily löytää lämpöä ja ystävällisyyttä muualta – mutta mikään hyvä ei tässä romaanissa kestä kovin pitkään.
Aikuisena Lily on taitava lukemaan kanssaihmisten käytöstä, ja hän osaa muuttua kameleontin lailla saadakseen hyväksyntää. Hän menestyy työelämässä, hänellä on puoliso ja ystäviä, mutta usein hän tuntuu katselevan itseään ulkopäin ihmetellen, kuka on.
Perheen perustaminen kauhistuttaa Lilyä, koska hän pelkää olevansa äitinsä kopio tunne-elämältään. Hän pelkää, ettei hänessäkään ole sitä, mitä jostakin syystä yleisesti pidetään kaikille naisille luontaisena: lempeyttä, rakkautta ja huolenpitoa lapsia kohtaan.
Romaanin kieli on niukkaa ja täsmällistä, mikä korostaa kirjan teemaa. Kaikesta ankeudestaan huolimatta kirjan sulkee huojentuneena: mitään ei ole koskaan menetetty, jos yksikin ihminen on valmis ojentamaan kätensä ja tukemaan. Ja ihmisiä löytyy yllättävistäkin paikoista.
Golnaz Hashemzadeh Bonde on iranilais-ruotsalainen kirjailija, jonka teos Olimme kerran (suom. Jaana Nikula; Otava, 2018) niitti kansainvälistäkin mainetta. Uudessakin romaanissa on eväitä samaan.
Leena Reikko
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
”Tällainen elämä sattuu” – Jere Vartiaisen kokoelmassa ovat sosiaalisuuden konseptit sekaisin
KIRJAT | Joillakin Etäisyys, leikki -teoksen sivuilla on vain yksi säe, esimerkiksi se, jonka luin istuessani tamperelaisella terassilla seuranani vain lasi valkoviiniä ja tonnikalaleipä: ”mitä jos ei tarvitsisi aina olla ihan yksin?”
Veera Antsalon runoissa mekaniikkapojat palavat ja ruumiit käyvät yökerhossa – arviossa Nimettömästä
KIRJAT | Veera Antsalon runot voivat vaikuttaa pintapuolin helposti lähestyttäviltä, mutta tarkemmin luettuna ne nyrjäyttävät todellisuutta jatkuvasti uusiin muotteihin.
Piispoja ja vanhapiikoja – tutkijat hämmentävät varhaismodernin ajan henkilöhistoriaa
KIRJAT | Turkulaiset ja tamperelaiset historiantutkijat porautuvat varhaismodernin ajan henkilöhistoriaan ja kehittävät sen tutkimusmenetelmiä.
Eemeli Hakoköngäs kirjoitti kelpo tietokirjan Suomen työmarkkinahistorian eräästä avainvuosikymmenestä
KIRJAT | 1990-luvulle osui valtava määrä taloutta, työmarkkinoita ja koko yhteiskuntaa muuttaneita tapahtumia, joiden vaikutukset ulottuvat tähän päivään asti.