Kuvat: Helén Karlsson / Otava
KIRJAT | Iranilais-ruotsalaisen kirjailijan Golnaz Hashemzadeh Bonden uudessa romaanissa äitiys ei ole onnellista, itsestään selvää eikä kaunista.
”Kaikki ei ole menetetty, jos vain yksikin ihminen on valmis ojentamaan kätensä ja tukemaan.”
ARVOSTELU
Golnaz Hashemzadeh Bonde: Luontainen käytös
- Suomentanut Jaana Nikula .
- Otava, 2024.
- 159 sivua.
Tässä romaanissa äitiys ei ole onnellista, itsestään selvää eikä kaunista. Teksti aiheuttaa ensimmäiseltä sivulta asti ahdistusta ja pahoja aavistuksia sen vuoksi, että kaikki ovat tässä teoksessa yksin eikä kenelläkään ole lähimmäisestään tukea ja turvaa; ei ihmisillä, ei eläimillä.
Golnaz Hashemzadeh Bonden Luontainen käytös -romaania (suom. Jaana Nikula; Otava, 2024) ei voi kuitenkaan keskenkään jättää – korkeintaan iloita siitä, että se on niin lyhyt, sillä enempää huolta olisi lukijana raskasta kantaa.
Romaanin ydin löytyy jo sen ensimmäiseltä sivulta:
”Äiti on aulis sana, joka kuvaa vain sitä, että joku on kantanut ja synnyttänyt.
Sana, joka pettää lapsen.”
Petetty lapsi on romaanissa Lily. Pienen tytön elämän keskipiste on äiti, joka kuitenkin kykenee antamaan huolenpitoa vain pieninä, ennalta arvaamattomina hetkinä. Näiden hetkien eteen Lily on valmis tekemään kaikkensa, ylittämään itsensä ja taitonsa. Äidin rakkauden sijaan Lily löytää lämpöä ja ystävällisyyttä muualta – mutta mikään hyvä ei tässä romaanissa kestä kovin pitkään.
Aikuisena Lily on taitava lukemaan kanssaihmisten käytöstä, ja hän osaa muuttua kameleontin lailla saadakseen hyväksyntää. Hän menestyy työelämässä, hänellä on puoliso ja ystäviä, mutta usein hän tuntuu katselevan itseään ulkopäin ihmetellen, kuka on.
Perheen perustaminen kauhistuttaa Lilyä, koska hän pelkää olevansa äitinsä kopio tunne-elämältään. Hän pelkää, ettei hänessäkään ole sitä, mitä jostakin syystä yleisesti pidetään kaikille naisille luontaisena: lempeyttä, rakkautta ja huolenpitoa lapsia kohtaan.
Romaanin kieli on niukkaa ja täsmällistä, mikä korostaa kirjan teemaa. Kaikesta ankeudestaan huolimatta kirjan sulkee huojentuneena: mitään ei ole koskaan menetetty, jos yksikin ihminen on valmis ojentamaan kätensä ja tukemaan. Ja ihmisiä löytyy yllättävistäkin paikoista.
Golnaz Hashemzadeh Bonde on iranilais-ruotsalainen kirjailija, jonka teos Olimme kerran (suom. Jaana Nikula; Otava, 2018) niitti kansainvälistäkin mainetta. Uudessakin romaanissa on eväitä samaan.
Leena Reikko
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Ali Smithin Viides vuodenaika sukkuloi syrjäytymisen, hylkimisen ja nykyajan masentavuuden välillä
KIRJAT | Korona-aika loi uuden vuodenajan Ali Smithin uusimpaan teokseen, jolla ei ole varsinaista yhteyttä Smithin vuodenaikasarjaan.
M niin kuin Maria ja B niin kuin Berliini – arviossa Maria Stepanovan teos Kadoksiin
KIRJAT | Tarinan keskiössä on päähenkilön tukahduttava syyllisyyden tunne entisen kotimaansa tekemistä julmuuksista.
Suviranta-trilogian päätösosa – arviossa Silja-Elisa Laitosen Taakka
KIRJAT | Silja-Elisa Laitosen Taakka jatkaa varakkaan Suvirannan suvun Raakel-tyttären elämän kuvaamista, nyt sotien jälkeisessä Helsingissä 1950-luvulla.
Uusi suomennos Austenin viimeisestä teoksesta – arviossa Jane Austenin Arkaileva sydän
KIRJAT | Jane Austenin viimeiseksi jääneen teoksen uudessa, Kersti Juvan suomennoksessa sydän ei ole enää viisasteleva, vaan arkaileva.