Agneta Rahikainen on tutkinut Edith Södergania jo kolmekymmentä vuotta – arviossa uusi elämäkerta

Kuvat: Helen Korpak / S&S

Edith Södergran: Elämä -teoksen (S&S, 2023) kirjoittajaa Agneta Rahikaista voi pitää aiheensa todellisena asiantuntijana. Hän on tutkinut aihetta 30 vuoden ajan, väitellyt kirjallisuustieteen tohtoriksi Södergran-myytin rakentamisesta sekä kirjoittanut aiheesta useampiakin kirjoja.

Tämä uusin, leipätekstiltään hieman alle 200-sivuinen teos, on kevyt kirja verrattuna esimerkiksi Rahikaisen vuonna 2014 ilmestyneeseen Edith: runoilijan elämä ja myytti -elämäkertaan (S&S), johon Edith Södergran: Elämä perustuu. Kummatkin kirjat on suomentanut Jaana Nikula.

Koska Södergranista (1892–1923) on kirjoitettu melko paljon, herättääkin teos aluksi kysymyksen siitä, mikä on tämän teoksen paikka muiden kirjojen joukossa. Yksi selkeä vastaus on se, että tämä tasan 100 vuotta Södergranin kuoleman jälkeen julkaistu teos nostaa hienosti esiin, mikä merkitys kirjailijalla on yhä tänäkin päivänä. Hänen upeat runonsa ovat kestäneet loistavasti aikaa.

Suomen kansainvälisesti tunnetuin runoilija

Södergran on Suomen kansainvälisesti tunnetuin runoilija: hänen tuotantoaan on käännetty yli 40 kielelle. Hän kuuluu maamme ensimmäisiin moderneihin runoilijoihin ja hän on suomenruotsalaisen modernismin tärkein edustaja.

Södergranin esikoisrunokokoelma Dikter (suom. Runoja) ilmestyi vuonna 1916. Kaiken kaikkiaan hänen tuotantonsa koostuu viidestä runokokoelmasta, aforismikokoelmasta sekä hänen nuoruuden runoistaan. Södergran kuoli vain 31-vuotiaana tuberkuloosiin, joka diagnosoitiin hänellä uudenvuodenpäivänä 1909.

Edith Södergran: Elämä esittelee päähenkilönsä elämää aina Pietarissa vietetystä lapsuudesta parantolajaksoihin ulkomailla sekä eristyneisiin vuosiin Karjalan Raivolassa. Teoksen pääpaino on Södergranin työssä ja tuotannossa, mutta toki myös hänen yksityiselämäänsä valotetaan.

Rahikainen nostaa jo teoksensa alussa esiin sen ongelman, että Södergranin elämästä on säilynyt varsin vähän alkuperäisaineistoa. Runoilija kun tuhosi itse esimerkiksi saamansa kirjeet ja oli hyvin vaitelias yksityiselämästään jopa lähimmille ystävilleen kirjoittamissaan kirjeissä. Hänen elämäkerralliset tietonsa perustuvatkin pitkälti niihin säilyneisiin 240 kirjeeseen, jotka Södergran on kirjoittanut eri vastaanottajille.

Hermovaivoja?

Södergran kärsi ilmeisesti myös hermovaivoista eli psyykkisistä ongelmista, joiden hoitoon käytettiin muun muassa jo 1880-luvulla suosittua kuhnekylpyä: ”Ohjeiden mukaan potilaan oli istuttava ammeessa, jossa oli viileää vettä, ja hierottava itseään karkealla pyyhkeellä sukuelimien suuntaisesti. Sillä tavoin keho pääsisi ’kuona-aineistaan’. Hoitoa käytettiin kaikkeen mahdolliseen: päänsäryn karkottamiseen, ’veren poistamiseen päästä’, masennukseen, väsymykseen, vatsaongelmiin, ruokahaluttomuuteen ja frigiditeettiin sekä myös seksuaaliseen yliaktiivisuteen.”

Kirjassa ei kerrota sen tarkemmin kuhnekylpyjen tuloksellisuudesta, mutta siinä kuitenkin myös kyseenalaistetaan, kärsikö Södergran todella mielenterveysongelmista. Erilaiset ”hermovaivat” kun olivat esimerkiksi aatehistorioitsija Karin Johannisonin mukaan tuon ajan keskiluokkaisten naisten muotisairauksia, ja Rahikainenkin epäilee, halusiko Södergrankin vain antaa itsestään hienostuneen ja uudenaikaisen kuvan.

Toisaalta voitaisiin ajatella, että jo yksin Södergranin tuberkuloosin sairastaminen rankkoinekin ja vuosia kestäneine parantolajaksoineen ovat hyvinkin voineet olla altistavia tekijöitä niin masennukselle kuin ahdistuksellekin. Lisäksi runoillaan vakiintuneita konventioita ja normeja rikkonut Södergran joutui myös aika ajoin rajun kritiikin ja jopa pilkan kohteeksi.

Hagar Olsson ja ei-heteroseksuaalisuuden mahdollisuus

Södergranin yksityiselämässä varsin keskeisessä roolissa oli kirjallisuuskriitikko ja kirjailija Hagar Olsson. Kirja kuvaa Södergranin ja Olssonin suhdetta pelkkänä ystävyytenä. Mutta muunkinlaiset tulkinnat olisivat mahdollisia – ja niitä on ajansaatossa esitettykin.

Kirjoittihan Södergran Olssonista varsin eroottispitoisia runoja ja lähetti hänelle kiihkeäsävyisiä rakkauskirjeitä. Södergran antoi myös Olssonille sisaruussormuksen, josta tuli hänelle eräänlainen kihlasormus, jota hän piti koko elämänsä ajan. Se myös haudattiin hänen mukanaan. Rahikainen kirjoittaa Södergranin tunteista Olssonia kohtaan: ”Hänen tunteensa vaihtelevat alun rakastumisen, omistushaluisen mustasukkaisuuden ja loukkaantuneen epätoivon välillä.”

Esimerkiksi Eva Kuhlefelt onkin kirjoittanut Kati Mustolan ja Johanna Pakkasen toimittamassa Satenkaari-Suomi-teoksessa (Like, 2007) olleen julkisen salaisuuden, että Olsson oli homoseksuaali, ja samaisessa teoksessa Johanna Pakkanen esittää mahdollisuutta Södergranin elämän tulkitsemisesta modernista lesbo- tai bi-näkökulmasta.

Rahikaisen teoksessa ei Södergranin mahdollista ei-heteroseksuaalisuutta pohdita kuitenkaan lainkaan. Tätä voi toisaalta pitää korrektina, onhan kyseessä ihminen, joka ei voi enää kommentoida erilaisten väitteiden paikkansapitävyyttä tai -pitämättömyyttä. Toisaalta vaarana voi olla heteronormatiivisuuden pönkittäminen – eli sen ajatuksen, että kaikki ovat automaattisesti ja oletusarvoisesti heteroita, ja muut vaihtoehdot yksinkertaisesti suljetaan pois. 

Paljon tietoa tiiviissä paketissa

Edith Södergran: Elämä etenee elämäkerroille tyypilliseen tapaan kronologisesti esitellen päähenkilönsä elämän päätapahtumia. Kirja sisältää melko paljon kuvia, jotka ovat mainio lisä itse tekstiin. Kuten odottaa saattaakin, Rahikainen kirjoittaa aiheestaan asiantuntevasti, ja teksti etenee jouhevasti.

Loogisesti etenevä teos sopivan lyhyine alalukuineen on varsin lukijaystävällinen. Pienenä yksityiskohtana on kuitenkin mainittava, että teoksen lyhyehkö kirjallisuus- ja lähdeluettelo on jaettu kahteen osaan tavalla, jonka tarkoitus ei ainakaan minulle auennut.

Kaiken kaikkiaan Edith Södergran: Elämä on mielenkiintoinen teos, jota voi suositella erityisesti kaikille niille, jotka haluavat tutustua Södergranin elämään helposti sulateltavassa ja nopeasti luettavassa muodossa. Kirjan lyhyyttä voi pitää kuitenkin ongelmanakin. Se ei anna joihinkin muihin Södergranista kertoviin teoksiin verrattuna täysin mahdollisuutta nostaa esiin, miten mielenkiintoisesta ja monitahoisesta henkilöstä Södergranissa onkaan kyse.

Mutta ainakin itselleni se toimi inspiraationa palata jälleen kerran Södergranin herkkien ja koskettavien runojen pariin.

Milla Annala

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua