Uusin Cats on megaluokan kissavideo – arvostelussa Tom Hooperin musikaalielokuva

04.01.2020

Elokuva-arvostelu: Tom Hooperin odotettu ja lytätty elokuvaversio Cats-musikaalista on megaluokan kissavideo, jonka yli ei kannata hypätä. Elokuvan digimiusut liikkuvat kuin unelma ja laulavat kuin Lontoon tähtösten kuuluukin.

Cats on musikaali, joka ei kerro mitään. Se on tunne, erään eläinlajin variaatioiden kavalkadi.

Megaluokan kissavideo siis.

Olen miettinyt, pitäisikö potpuri kissojen taivaaseen valittavasta yksilöstä jotenkin ymmärtää kristillisenä taivaaseenastumisena.

Ei kai.

Tom Hooperin hartaasti odotettu ja jo lytättykin leffaversio tekee Catsista ehkä eniten käsitettävän tähän astisista.

Kissat ovat tai ovat olleet selkeästi revyytähtiä tai ainakin castingiin matkalla.

Taannoisesta Tampereen Teatterin versiostakin pidin, sen ilma-akrobatiasta ja persoonallisista hahmoista, puvuista ja koreografioista. Mutta kokonaisuudesta sain tarinan tasolla vähemmän tolkkua kuin tästä.

Lontoossa tähdeksi mielivä ja mouruava on oman onnensa seppä, oman taiteellisen pääomansa ja sattuman varassa.

Hooperin elokuva on iso casting, jossa jokainen koettaa vakuuttaa jonkun tai ainakin tuottajan.

Näen Macavityn pahiksen hahmon unelmat tyhjäksi lyövänä armottomana markkinavoimana, joka milloin nostaa, milloin laskee, sen mukaan, mikä kansaan vetoaa.

Judi Dench on Old Deuteronomy.

Francesca Haywardin pussissa kujille nakattu löytökissa Victoria vaeltaa oppimassa kokeneemmilta korttelin lakeja.

Jellikit ovat jengi, johin kuuluu monenmoista taitajaa. On pullea Gus, taikuri Mefistoffelees, herkuille perso varieteepomo Rum Tum Tugger, vanha Deuteronumy ja joukko hännystelijöitä, kuten elokuvaa varten uuden biisin saanut Bombalurina, jota Taylor Swift suvereenisti kuunpuolikkaalta tulkitsee.

* *

Judy Dench näyttäytyy Bond-elokuvien jälkeen tiukkana imperiumin pelastajana ja niin tässäkin polttaa Dame Denchin karisma turkiskäätyjen keskeltä. Lauman johtaja on aina vähän koominen, mutta tässä enemmän leijonamaisen itsevarma.

Macavityn ilkeilyyn antaa värit Idris Elban monipuolisuus. Huikea tanssija ja miimikko kiepauttaa kisulien päät sen sadalle mutkalle.

En ihan ymmärrä kritiikkiä Hooperin elokuvan digitoitujen kissakehojen kammottavuudesta.

Katsokaa nyt ne miljoonat kissavideot, mitä Youtube pukkaa. Kissat ovat kammottavia, kuukasvoisia lyhtysilmiä, jotka hyppäävät päähäsi hyllyltä tai selaavat sujuvasti uutisia (tai kissavideoita) tabletilta. Kissa sopisi pääministeriksi tai piispaksi.

* *

Kissoissa on hallitsijaa, häirikköä ja hihhulia. Ei ihme, että niitä ammoin Egyptissä palvottiin. Siksi leffan varieteeteatteri onkin osuvasti Egyptian.

Pidin vilpittömästi näistä yökerhomisuista. Pidin myös ihmiskasvoisten torakoiden esiinmarssista ja Hollywood-tapaan puhkeavista kukka- ja kakkukoreografioista. Torakat ovat kuin ihmiset, yhtä sitkeitä ja ovelia.

Pidin myös rautatieläiskissasta, jonka johtama steppauskolonna eteni raiteilla kuin resiina.

Tom Hooperin Cats on lytätty suurimmassa osassa arvioita. Metacritic-sivuston mukaan elokuvan saamien arvioisten pistekeskiarvo on 20/100 eli tasan yksi viidestä (tilanne 4.1.2020).

Ja Memory. Se toimii, koska Jennifer Hudson Grizabellana osaa. Muistot antavat uskoa tulevaan ja luottoa omiin kykyihin.

Niin paljon pidin elokuvasta, että vien 88-vuotiaan äitini sitä katsomaan. Hänen toinen nimensä kun sattuu olemaan Hellikki ja hiuslook kovasti yhdenmukainen Victorian kanssa.

Victoriasta tulee uusi Jellikki, joka saa lempinimen Hellikki.

Heh. Katsotaan, löytääkö Hellikki-nimeään aina hämmästellyt äiti itsensä.

Anne Välinoro

Cats

Ohjaus: Tom Hooper
Käsikirjoitus: Lee Hall ja Tom Hooper. Perustuu T.S. Eliotin kirjaan Kissojen kielen kompasanakirja (Old Possum’s Book of Practical Cats) ja Andrew Lloyd Webberin musikaaliin Cats.
Näyttelijät: James Corden, Judi Dench, Jason Derulo, Idris Elba, Jennifer Hudson, Ian McKellen, Taylor Swift, Rebel Wilson, Francesca Hayward
Ikäraja: K7
Kesto: 1h 49 min
Ensi-ilta: 3.1.2020

Elokuvaa esitetään Finnkinon elokuvateattereissa ja Tampereella myös Arthouse Cinema Niagarassa.