Julia Vysotskaja elokuvassa Dear Comrades! Kuva: P.C. Konchalovsky & Espoo Ciné
ELOKUVA | Espoo Cinéssä nähtävässä Andrei Kontšalovskin elokuvassa ikänsä Neuvostoliittoa ja Stalinia palvonut äiti ja paikallispoliitikko pettyy katkerasti havaitessaan maailmankuvansa perusteiden romahtaneen.
LUE MYÖS: Antti Selkokarin artikkeli Andrei Kontšalovskista täällä.
Espoo Ciné -elokuvafestivaalin ohjelmistoon kuuluva Andrei Kontšalovskin upean mustavalkoinen elokuva Dear Comrades! on poikkeuksellisen selkeä historiallisen tapahtuman dramatisointi.
Elokuva kertoo tapahtumista kesäkuussa 1962, kun Novotšerkasskin teollisuuskaupungissa, Rostovin alueella Lounais-Venäjällä, syttyi ns. leipäkapina, joka kukistettiin verisesti.
Kaupungin veturitehtaan työläiset osoittivat mieltään, koska tuotantokiintiöitä oli kiristetty eli töitä piti tehdä enemmän entisellä palkalla. Käytännössä alennettu palkka ei riittänyt ruoan ostoon, sillä hintoja oli nostettu. Mielenosoituksessaan työläiset ja osa kaupungin asukkaista marssi kaupungintalolle esittämään vaatimuksia paikallisille kommunistipuolueen pomoille.
* *
KGB:n ja armeijan joukot yrittivät tukahduttaa levottomuuksia aloittamatta tulituksen piirittämällään aukiolla. Ihmisiä kuoli kymmenittäin.
Dear Comrades! seuraa yhtä niistä puoluevirkailijoista, joihin lakkoilijoiden raivo kohdistuu. Äiti ja paikallispoliitikko Ludmila Somina (Julia Vysotskaja) haikailee vielä Nikita Hruštšovin valtakaudellakin Stalinia: ”Hänen aikanaan kaikki oli kunnossa ja kävi järkeen.”
Tapahtunut on Ludmilalle sitäkin suurempi järkytys, koska hänen Svetka-tyttärensä on ollut mielenosoittajien joukossa, eikä Ludmila tiedä onko tyttö kuollut vai vankilassa.
Neuvostotyöläiset vaativat enemmän palkkaa ja lisää ruokaa kauppoihin. Kuva: P.C. Konchalovsky & Espoo Ciné
* *
Dear Comrades! näyttää, miten paikalliset puoluejohtajat hätääntyvät Moskovasta tulleiden politbyroon edustajien moitteista.
Erityisen ironisesti elokuva kuvaa johtajien halua väistellä vastuuta. Elokuva seuraa Ludmilan harhailua pitkin kaupunkia tytärtään etsimässä. Samalla hän näkee verilöylyn seurauksia; epätoivoa ruumishuoneella ja sitä, kuinka kaupunkilaiset pakotetaan allekirjoittamaan vaikenemislupaus. Ja lupaus olla täysin tietämättömiä kesäkuun tapahtumista kuolemanrangaistuksen uhalla. ”Mitään ei tapahtunut”, on virallinen totuus.
Verilöylyn jälkiselvittelyissä puoluevirkailijoilla on ongelma, sillä vuotanut veri ei pyyhkiydy aukion ja kadun pinnasta pesemälläkään, koska se on kiehunut helteessä kiinni katuun. Tulee määräys peittää kaikki uudella asfaltilla.
Tarina on täynnä absurditeetteja, kuin suoraan kirjailija Viktor Jerofejevin kirjoista. Vain Venäjällä voi tapahtua mitään tällaista.
* *
Elokuvan kylmäävin kohtaus nähdään ruumishuoneella, missä sairaanhoitaja on allekirjoittamassa vaikenemislupausta. Hoitaja kysyy kenelle hän muka voisi asian paljastaa – siinä samassa KGB:n virkailija kysyy hoitajalta, oliko tämä aukiolla väkijoukossa.
Hoitaja, nuori tyttö vielä, myöntää olleensa, mihin virkailija vastaa kysymyksellä: ”Siis kiihottamassa joukkoja?” Hoitaja ei vastaa. Virkailija rypistää lomakkeen, tokaisee, että sittenhän tämä on ihan toinen asia ja antaa merkin pidättää hoitaja siitä paikasta.
Dear Comrades! avaa synkeän näkymän Neuvostoliitto-Venäjän lähihistoriaan ja poliittiseen kulttuuriin.
Moskovasta saapuneet politbyroon herrat komentavat sotilaita toimiin levottomuuksien hillitsemiseksi vaikka ampumalla. Kuva: P.C. Konchalovsky & Espoo Ciné
* *
Päähenkilö Ludmilan vanhan isän, viinan ja tupakan kanssa päiviään viettävän papparaisen (Sergei Erlish), hahmossa elokuva vilauttaa Venäjän historian päättymättömien mullistusten perspektiiviä. Vanhus, tuo kesyttämätön Donin kasakka, ei jaksa välittää nykyhetken kotkotuksista ja kaivaa perintöarkusta tsaarinaikaisen kasakkaunivormunsa ja venäläiseen nationalismiin yhdistettävän Kazanin jumalanäitiä esittävän ikonin, jolla hänen vanhempiensa avioliitto on siunattu ja jota hän itse toivoo arkkuunsa kuoltuaan.
Pappa ei paljon Hiljaa virtaa Don -romaanin kirjoittajan, Leninin ja Stalinin palkinnoilla koristellun Mihail Šolohovin klassikkoteoksista perusta.
Neuvostoelokuvan sosialistisen, positiivisen sankarin tavoin Ludmila päättää elokuvan lupaukseen: ”Meistä tulee parempia.”
Elokuvan esteettinen voima kasvaa sen pikajunan lailla eteenpäin vetävästä järeästä leikkaustyylistä. Se takoo tarinaa pyörteeseen, joka antaa katsojan oivalluksille kannustimia leimahtaa.
Ateistisen neuvostovaltion uskollinen palvelija Ludmila Somina (Julia Vysotskaja) ryntää rukoilemaan kaikkien varmuuksien sortuessa elokuvassa Dear Comrades! Kuva: P.C. Konchalovsky & Espoo Ciné
* *
Kontšalovskin elokuvan ilmeinen referenssi tulee neuvostoelokuvan historiasta. Sergei Eisensteinin elokuvassa Lakko (1925) sotilaat teurastavat valtaisia kansanjoukkoja.
Mykän kauden elokuvassa lakkoilijat olivat sankareita, mutta vuoden 1962 Neuvostoliitossa, ”työläisten paratiisissa”, lakkoilijat ovat kaikkea muuta.
Novotšerkasskin verilöyly mainitaan lyhyesti Aleksandr Solženitsynin teoksessa Gulag: vankileirien saaristo.
Dear Comrades! käyttää musiikkia usein ironisesti. Elokuvan rauhallinen, kiirehtimätön rytmi on kuin visuaalinen vastakohta musiikista, laukauksista, voimattomista kysymyksistä ja epätoivon ilmauksista täyttyvällä ääniraidalle. Visuaalinen hiljaisuus kuvastaa äkillisen iskun saaneen ihmisen mykistyneisyyden tunnetta.
Espoo Ciné: Dear Comrades! Espoon Omena 4:ssa ti 24.8.2021 klo 16.45, Espoon Tapiolan kulttuurikeskuksen Louhisalissa ti 25.8. klo 21 sekä Helsingin Orionissa la 28.8. klo 18.30. Kaksituntinen elokuva on venäjänkielinen ja tekstitetty englanniksi.
