Tosipohjainen She Said -elokuva kertoo, miten syntyi lehtijuttu, joka antoi vauhtia #metoo-liikkeelle

Carey Mulligan (vas.) ja Jodi Kantor. Kuva: Universal Studios

Tämän elokuvan tarina on tosi ja pääpiirteissään kaikille tuttu. Päähenkilöt ovat kaksi sanomalehti The New York Timesin toimittajaa, Jodi Kantor (Zoe Kazan) ja Megan Twohey (Carey Mulligan), joiden tekemä juttu paljasti elokuvatuottaja Harvey Weinsteinin vuosikymmeniä jatkuneen naisten seksuaalisen ahdistelun. 

Heidän lehtijuttunsa ydin oli siinä, miten Weinstein maksoi tai uhkaili ahdistelemansa naiset hiljaisiksi. Kantor ja Twohey haastattelivat Weinsteinille työskennelleitä avustajia, sihteereitä ja tunnettuja näyttelijöitä selvittääkseen millainen alaisten, neuvonantajien ja juristien verkosto Hollywood-mogulia suojeli. Pohjimmiltaan She Said on journalistisen työprosessin kuvaus, joka perustuu päähenkilöidensä yhdessä kirjoittamaan samannimiseen kirjaan.

* *

Selväjärkisintä elokuvassa on se, miten kirkkaasti se onnistuu kertomaan tarinan tutkivaa journalismia tekevistä toimittajista, joiden elämä täyttyy paitsi työstä, myös yrityksistä olla äitejä tyttärilleen.

Elokuva alkaa lyhyillä kohtauksilla naisista, joista tulee elokuvan edetessä toimittajien Weinstein-jutun lähteitä. Se, että elokuvassa vilahtaa kohtauksia kaukaisen tuntuisista 1990-luvun ajoista, kertoo sen, ettei kyse ole vain hetki sitten tapahtuneesta, vaan kyse on käytännöstä, jolla on pitkät juuret.

Elokuvan toimittajapari ei touhua keskenään vailla valvontaa. Heidän lähiesihenkilönään on toimituspäällikkö Rebecca Corbett (Patricia Clarkson), joka opastaa alaisiaan pitämään katseen kokonaisuudessa vain yhteen mieheen keskittymisen sijasta.

* *

Itse hyväksikäyttötapaukset elokuva näyttää vain kuulokuvina: aitoa salanauhoitetta on kuvitettu kuvilla hotellien käytävistä, tai elokuvaan kirjoitetun ihmisen puhetta kuuluu toimittajien työnteon taustalla, puheen purkautuessa lehtijuttuun tekstinä. Weinsteinin hahmon elokuva näyttää vain etäältä.

Näyttelijänä parhaiten tunnettu Maria Schrader on pitkien elokuvien ohjaajana varsin kokematon. Tätä elokuvaa hän on lähtenyt ohjaamaan vahvasti aihe edellä. Ohjaajan kokemattomuus näkyy kerronnan haksahteluna tarpeettomaan yksityiskohtaisuuteen päähenkilöiden liikkumistapojen kuvailussa. Elokuvassa on määrättömästi kuvia toimittajista istumassa autoihin, nousemassa niistä pois ja kävelemässä pitkin toimituksen käytäviä.

Elokuvaa huonontaa myös sen kuivakkuus. Siitä huokuu läpi tekijäryhmän halukkuus tehdä julistavaa iskulause-elokuvaa, ei niinkään taideteosta.

* *

Pitkät pätkät She Said -elokuvaa katsellessa tuntuu siltä kuin katselisi puolivillaisesti dramatisoitua dokumenttia tai kuvitettua Wikipedia-artikkelia.

Kaikesta huolimatta arvostan She Said -elokuvaa siitä, ettei se esitä toimittajuutta maailmaaparantavana ristiretkeläisyytenä, vaan oikeana, vakavana työnä, jota tehdään ihmisten kanssa, heitä kuunnellen, eikä omia mielipiteitä muille tyrkyttäen.

Tutkiva journalismi näyttäytyy elokuvassa toimittajuuden kestävyyslajina, jossa pärjätäkseen on oltava pettymysten sietokykyä. Näyttelijät Kazan ja Mulligan esiintyvät taidokkaasti rooleissaan.

Aivan parhaiden tositapauksista ponnistavien journalistielokuvien Presidentin miehien (1976) ja Spotlightin (2015) tasolle She Said ei nouse, vaikka kovasti yrittääkin.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua