Tom Cruise uhmaa aikaa ja painovoimaa – Top Gun: Maverick on parhaimmillaan isolta kankaalta

Tom Cruisen on Pete ”Maverick” Mitchell. Kuva: 2022 Paramount Pictures Corporation

Top Gun: Maverick alkaa pienoisella kunnianosoituksella alkuperäiselle, 36 vuoden takaiselle Top Gun -elokuvalle. Samanlaiset kuvat lentotukialuksen kannelta nousevista hävittäjistä toistuvat saman musiikin soidessa.

Ei kuitenkaan pidä luulla astuneensa aikakoneeseen. Pian Top Gun: Maverick tekee selväksi sen, että alun kuvat olivat silloin ennen. Nykyisyys on kapteeni Pete Mitchellin yksinäisyyttä. Hän elää yksin lentokonehallissa Mojaven autiomaan liepeillä, tai työskentelee yksin teknologisesti huippuedistyneen häivehävittäjän koelennolla kymmenkertaista äänen nopeutta tavoitellen.

Näiden Mach10-kuvioiden myötä Pete ”Maverick” Mitchell (Tom Cruise) saa kuulla olevansa sukupuuttoon kuolevaa lajia, koska armeijan suunnitelmissa on muuntaa kaikki koelennot koneellisesti ohjatuiksi, käytännössä droonilennoiksi, sillä elokuvan erään upseerihahmon sanoin poistamalla lentäjät, joiden täytyy nukkua, syödä ja käydä pissalla, saadaan paljon etuja.

Mitchell joutuu tutusti vaikeuksiin ja passitetaan opettajaksi vanhaan kouluunsa. Hänen pitäisi koulia uuden sukupolven lentäjiä suorittamaan mahdoton, vaarallinen tehtävä, joka on huolellisesti nimeltä mainitsemattoman valtion alueella olevan salaisen uraanijalostamon tuhoaminen.

Käytännössä vuoristolaaksoissa ja -solissa toteutettava tehtävä on melkein kuin Luke Skywalkerin ja kumppaneiden lentämistä Kuolemantähden huoltokäytäviä pitkin. On osuttava tarkasti yhteen pisteeseen, jolloin koko pömpeli räjähtää pieniksi pilkkeiksi ja ”uhka Amerikan liittolaisia kohtaan on poistettu”.

* *

Elokuva on varsin yllätyksetön. Se saa liikkeelle juuri ne mielihyvän tunteet, jotka sen pitääkin.

Mitchellin Maverick-hahmo on jotenkin irrallaan todellisuudesta. Hän puhuu lentokoneelle kuin tosissaan uskoisi rauta- ja muoviläjän ymmärtävän ihmispuhetta. Tässä tapauksessa puhe koneelle kuvittaa Hollywood-elokuvan ikiaikaista uskomusta, ettei mikään ole mahdotonta, kunhan tavoitteeseensa vain uskoo tarpeeksi lujasti.

Se miten elokuvan kuvaamalla tavalla ihminen muokkaa realiteetteja, jopa fysiikan lakeja, sopeutumaan omaan tahtoonsa, tekee Top Gun: Maverickista fantasiaa eli mielikuvituksen tuotteen.

Kerrankin lentäjiä maassa: Tom Cruise, Glen Powell, Miles Teller ja Monica Barbaro. Kuva: Scott Radford / 2022 Paramount Pictures Corporation

* *

Täydellisyyden tavoittelijana Cruise vaati saada itse ohjata konetta, jolla elokuvassa lentää. Sitä hän ei saanut tehdä, kuten eivät elokuvan muutkaan näyttelijät; Yhdysvaltain armeija ei anna 70 miljoonan dollarin arvoisia lentokoneita näyttelijöiden leluiksi. Mutta näyttelijät joutuivat istumaan kuvattavina äänennopeutta hipovien koneiden ohjaamoissa ja antamaan poskilihojensa lepatuksen todistaa kyytinsä aitouden.

Tom Cruise on muutenkin sitä lajia vanhan koulun näyttelijä, että hän vaatii ja yleensä saa tehdä päätähuimaavat stunt-temppunsa itse. Yksi niistä tunnetuimpia on taiteilu maailman korkeimman rakennuksen Burj Khalifan ulkoseinillä neljännessä Mission Impossible -elokuvassa (2011).

Cruisen elokuvakäsitys vie elokuvat lähemmäs historiallista alkuperäänsä sirkushuveihin rinnastettavana ja fyysisiä tuntemuksia aiheuttavana viihteenä. Top Gun: Maverick kuuluu juuri tähän viihteen lajiin. Se on tehty katsottavaksi tavaratalon seinän kokoiselta valkokankaalta ja kuultavaksi äänenvoimakkuudella, joka saa katsojan pakarat tärisemään.

* *

Elokuvan viimekätinen opetus on, että meitä kaikkia tarvitaan – melskaavia omahyväisiä ylisuoriutujia siinä missä hiljaisia epäröijiäkin. Kaikilta vaaditaan heidän parastaan oman puolen voittoon. Tämähän se on kaiken sotapropagandan ydin.

Huomio kiinnittyy siihen, miten tarkasti mielihyvän tunteita annostellaan ja rytmitetään, aivan kuin tehovalmennuksessa ruiskutettavia hormoneja. Mielihyvää Top Gun: Maverick synnyttää yhdistelemällä edellisen Top Gunin tilanteita nykyisyyteen. Suurin osa tehdään Hollywood-elokuvan tyypillisyyksiä mukaillen.

Pete ”Maverick” Mitchell lentää työkseen ja asuukin lentokonehallissa. Kuva: Scott Radford / 2022 Paramount Pictures Corporation

* *

Mutta jotain uutta sentään on. Tämä on nykyaikaan sopeutettu Top Gun -elokuva. Yhdysvaltain laivaston sotilaslentäjäkoulun, Top Gunin, priimuksista koottujen nuorten lentäjien joukossa on muitakin kuin valkoisia miehiä. Uuteen aikaan sopeutumista on sekin, miten 1980-luvun machosankarista on tehty muiden, lähinnä nuorten oppilaidensa hyvinvoinnista huolehtiva veteraani.

Jossain määrin Top Gun: Maverickia leimaa varman päälle pelaaminen, sillä mitä muuta kuin nostalgista lohtuhakuisuutta on se, että elokuva kertailee edeltäjänsä juonenkäänteitä ja tyypillisyyksiä – osa musiikistakin on kappalevalintoja myöten samaa.

Tämäkö on elokuva hengenvaarallisten tilanteiden ammattilaisten hengästyttävistä seikkailuista? Höpsis. Se on nostalgiaa 1980-luvulla nuoruuttaan eläneiden sukupolvelle.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua