Fabelmanit: Paul Dano, Mateo Zoryan Francis-DeFord ja Michelle Williams. Kuva: Storyteller Distribution Co., LLC.
ELOKUVA | Steven Spielbergin lapsuus ja nuoruus on muunnettu fiktiiviseksi elokuvaksi. The Fabelmans kertoo, miten Spielbergistä tuli elokuvataiteilija.
”The Fabelmans esittää Spielbergin superlahjakkuutena, joka ei vain voi mitään tilalliselle hahmotuskyvylleen ja visuaaliselle aistilleen.”
ARVOSTELU
The Fabelmans
- Ohjaus: Steven Spielberg
- Käsikirjoitus: Steven Spielberg ja Tony Kushner
- Pääosissa: Michelle Williams, Paul Dano, Seth Rogen, Gabriel LaBelle, Mateo Zoryan, Judd Hirsch
- Ensi-ilta: 17.2.2023.
Elokuvaohjaaja, -tuottaja ja -käsikirjoittaja Steven Spielberg on tehnyt 1970-luvulta lähtien koko joukon menestyneimpiä amerikkalaisia elokuvia. Hänen vaikutuksensa elokuvaan on ollut niin suuri, että hänen elokuviensa kerrontatapaa, kuvavalintoja ja kompositioita on alettu pitää ainoana oikeana tapana tehdä elokuvia. Se on tapahtunut niin hiljaa ja huomaamatta, että ohjaaja itse on jäänyt piiloon.
The Fabelmans on elokuva, jolla Spielberg astuu esiin ihmisenä, persoonana ja taiteilijana, kuvaus lapsuudesta ja nuoruudesta 1900-luvun jälkipuoliskolla. Samalla se kertoo, miten ja miksi Spielbergistä tuli elokuvaohjaaja. Sen se kertoo mutkan kautta, muuntamalla Spielbergin perheen kuvitteelliseksi Fabelmanin perheeksi.
Elokuva ei ole elämäkerrallinen, eikä dokumentti, vaan fiktiivinen versio Spielbergin perheessä eletystä elämästä. Se johtuu Spielbergin turvallisuudenhalusta. Hän haluaa säilyttää etäisyyden kertomaansa tarinaan.
* *
Käyttämällä kertomuksessaan vertauskuvallista hahmoa, Sammy Fabelmania, Spielberg voi aina sanoa, ettei se hän ollut, vaan Sammy. Elokuvan alussa ”Sammy” on poika, jota unet pelottavat. Siihen terapiaksi poika viedään elokuviin. Insinööri-isä selostaa tohkeissaan elävän kuvan ihmettä, jonka hän osaa analysoida palasiksi 24 kuvaa sekunnissa näyttävien projektoreiden luomaan jatkuvuusvaikutelmaan.
Ja mitä poika pääsekään elokuvateatterissa näkemään: Cecil B. De Millen pahamaineisen kökössä kalkkunassa Suuri maailmansirkus (The Greatest Show On Earth, 1952) nähtyä junanryöstöyritystä seuraava onnettomuus on tehnyt Sammyyn lähtemättömän vaikutuksen, jota poika yrittää toistaa lahjaksi saadulla pienoisjunaradalla ja sillä tapahtuvien ”onnettomuuksien” elokuvaamisella.
Sammy Fabelman (Gabriel LaBelle) tutkii kuvaamaansa kaitafilmiä. Kuva: Storyteller Distribution Co., LLC.
* *
The Fabelmansista sukeutuu tarina perhe-elämän arjesta. Sammyn äiti Mitzi (Michelle Williams) on joutunut hylkäämään haaveensa konserttipianistin urasta. Mitzi on vanhemmista tunteellisempi ja rohkaisee pojassaan suuntautumista taiteiden harjoittamiseen. Perheen isä Burt (Paul Dano) on järkeä korostava tietokoneinsinööri, jolle tärkeintä on vakaa arki ja toimeentulo.
Sammyllä on kolme puheliasta siskoa, jotka elokuvan perusteella eivät muuta voisi pyytäkään kuin esiintyä isoveljensä 8-millisissä kotielokuvissa, Spielberg on muutamissakin haastatteluissa antanut ymmärtää olleensa pikkusiskojensa terrorisoima poika.
Spielbergin ura syntyy kuin vanhasta vitsistä, jonka mukaan elokuvaohjaajat saavat maailman kalleimmat lelut ja pienoismallit, jotka he sitten rikkovat – ja sitä miljoonat ihmiset ryntäävät katsomaan.
* *
Spielberg ei ole koskaan ollut elokuvissaan näin henkilökohtainen. Spielbergin elokuvien vakioihmisiä ovat olleet poissaolevat vanhemmat ja hämmentyneet lapset. Hän ei ole arkaillut kertoessaan tätä tarinaa. Mukana ovat hänen vakioteemansa, ydinperheen hajoaminen ja vähemmistöjen vaino.
Täytyy myös muistaa Spielbergin viat: imelyys, ajoittainen vanhoillisuus sekä taipumus lyödä alaspäin. Indiana Jones -elokuvissa hän naureskelee alakynteen jääville ja hurraa voittajille.
Osa Spielbergin elokuvien sentimentaalisuutta on hänen kiistaton taitavuutensa yleisön tunteiden manipuloijana. The Fabelmans on elokuva myös siitä, miten Spielberg oppii manipulaation mestariksi.
* *
The Fabelmans ei rakenna Spielbergistä pyhimyskuvaa, vaan esittää hänet superlahjakkuutena, joka ei vain voi mitään tilalliselle hahmotuskyvylleen ja visuaaliselle aistilleen. Se erottaa hänet muista ihmisistä ja siinä mielessä tekee hänestä ihmiskunnalle vieraan olennon.
Nuoresta, kasvavasta Spielbergistä ei juuri myötätuntoa löydy. Elokuva sanoo oleellisimman asiansa jo alussa, kun Sammy alkaa toistaa ensimmäisen elokuvakokemuksensa tunnejälkeä junaonnettomuuden kuvista kuvaamalla uudestaan ja uudestaan isänsä kaitafilmikameralla lelujunan suistumista raiteiltaan.
Näillä kuvilla Spielberg julistaa itsensä synnynnäiseksi lahjakkuudeksi, joka jo lapsena osasi nähdä tosielämässä sen, mikä on elokuvallista ja mitä voi kuvaamalla tehostaa ja kaunistaa. Varttuessaan hän oppii kuvakulmien ja leikkauksen tehon. Kaikessa tässä elokuva on vähän turhankin söpö, mikä tekee siitä vähän heppoisen.
Mitzi-äiti, taiteilijasielu, turhautuu Burt-insinööripuolisoonsa, jonka mielikuvitukseton viileys tuntuu hänestä lattealta. Toisekseen Mitzi näkee, miten isän kohtelias välinpitämättömyys poikansa elokuvainnostuksesta tuntuu vähättelevämmältä kuin suora halveksunta tuntuisi.
Kiinnostavaa on se, että Spielberg ei yritäkään esittää suhtautuvansa vanhempiinsa ylitsevuotavalla rakkaudella, vaan ennemminkin ymmärryksellä. Hän ymmärtää vanhempiaan paljon paremmin kuin olisi kyennyt kiihkeimmässä teini-iässään.
Otteet ammattimaistuvat ja kuvauskalusto komistuu, kun harrastuksesta tulee vähitellen Sammy Fabelmanin ammatti. Kuva: Storyteller Distribution Co., LLC.
* *
Elokuvassa on luotu 1950- ja 1960-lukujen amerikkalaisten esikaupunkien maailma kokemuslähtöisen kirkkaasti, upeasti ja realistisesti eli vailla nostalgiaa. Merkillepantavaa on myös kaikenlainen yliluonnollisuuden tai fantasian poissaolo.
Osa elokuvan realismia on sen pitäytyminen arkipäivässä, lapsuudessa, perhe-elämässä ja kasvamisessa. Todellisuudesta tulee tässä elokuvassa elämää suurempaa.
Niin paljon hyvää kuin elokuvassa voi nähdä, moitteeton se ei ole. Spielbergissä ja hänen elokuvissaan on usein kaikki ne piirteet, joita pidämme amerikkalaisuuden ikävimpinä puolina: poskettomaksi liioitteluksi repeävä isottelu, joka suomalaisessa katsannossa näyttää rehentelyltä, perusteeton; naiivi usko omien tunteiden pätevyyteen elämäntaidossa (”sinun on kuunneltava sydäntäsi”).
Pintatason realismiaan The Fabelmans tuo esille niin korostetusti, että siitä tulee latteaa. Elokuvan suunta on kuitenkin tulevaisuuteen, se käy vain ottamassa vauhtia menneisyydestä. Menneisyys on Sammylle ponnahduslauta tulevaan, koska voima ja suunta tulevat sieltä mistä halutaan pois.
Antti Selkokari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Josh Margolin kunnianosoitus isoäidilleen yhdistää huumoria ja toimintaa – arviossa Thelma
ELOKUVA | Thelma ja Ben ajavat skootterilla Los Angelesiin hakemaan oikeutta menetettyään puhelinhuijarille 10 000 dollaria.
Amerikkalaista historiaa tontin, talon ja sen asukkaiden kuvittamana – arviossa Here
ELOKUVA | Robert Zemeckisin teknologiaan tukeutuva elokuva perustuu Richard McGuiren kirjaan, jossa kerrotaan amerikkalaisten historiaa yhden paikan kautta.
Eteläpohjalaiselta Saku Taittoselta sujuvat porilaismurre ja Neumannin lavaelkeet Dingo-elokuvassa Levoton Tuhkimo
ELOKUVA | Dingosta kertova Levoton Tuhkimo saa pohtimaan toden ja keksityn suhdetta. Yksi Mari Rantasilan elokuvan tärkeistä teemoista on nähdyksi tulemisen ja hyväksynnän tarve.
Conclave-elokuva tuo esiin, miten uuden paavin valintaa juonitellaan Vatikaanin suljettujen ovien takana
ELOKUVA | Jos Conclave on jotakin, niin visuaalista herkkua askeettisuuteen tottuneille pohjoismaalaisille, sikäli paljon siinä korostuvat katolisen kirkon suosima prameus ja väriloisto.
