Sopiiko Iranin kidutettujen päästää irti raivokkaasta kostonhalustaan? Arviossa Se oli pelkkä sattuma

Kuva: Les Films Pelléas

Elokuvaohjaaja Jafar Panahi on iranilaisista elokuvantekijöistä ehkä itsepintaisin. Vuonna 2010 Iranin viranomaiset langettivat hänelle 20 vuoden kiellon tehdä elokuvia ja matkustaa ulkomaille. Nyttemmin tuomiot on peruttu.

Vangitsemisista ja sensuroimisesta huolimatta Panahi on vain jatkanut ohjaajantyötään. Yksi hänen nenäkkäimpiä vastauksiaan Iranin sortohallituksen häneen kohdistamille vaientamistoimille oli kotiarestissa tehty dokumenttimuotoinen videopäiväkirja Tämä ei ole elokuva (2011).

* *

Panahin elokuvia on salakuljetettu kansainvälisille elokuvafestivaaleille juhlittavaksi taiteilijan lannistumattomuuden ja sananvapauden voittoina. Hänen teoksensa ovat malliesimerkkejä rajoitusten kääntämisestä osaksi taiteellista ilmaisua.

Hauskimmassa elokuvassaan Taxi Teheran (2015) Panahi esittää taksikuskia, jonka asiakkaiden puheista avautuu näkymiä nykyiranilaisten elämään ja arkipäivään. Siitä huolimatta, että Panahilla on nimellinen vapaus työskennellä kotimaassaan, hänen täytyy tehdä elokuviaan hyvin pienesti, virallisen tukijärjestelmän ulkopuolella, sillä tukea voivat saada vain elokuvat, joiden käsikirjoitus on hyväksytetty sensuuriviranomaisilla.

* *

Iranin viranomaisten suhtautumistapa vaikuttaisi olevan täydellisen kaksinaismoralistinen. Tiettyyn mittaan he sietävät Panahia ja hänen elokuviaan, koska tuovathan ne Iranille kansainvälistä huomiota ja kunniaa.

Kokemukset vankilatuomioista ovat tiettävästi antaneet hänelle aineistoa tähän uusimpaan elokuvaan. Kuunnellessaan sellitovereidensa tarinoita Panahi alkoi miettiä, mitä tapahtuisi, jos he saisivat tilaisuuden panna kiduttajiaan tilille teoistaan.

* *

Se oli pelkkä sattuma alkaa maantieltä. Mies (Ebrahim Azizi) ja hänen hyvin raskaana oleva vaimonsa (Afssaneh Najmabadi) nähdään öisellä automatkalla jossain Teheranin liepeillä, kun he tulevat tappaneeksi koiran ajamalla sen yli. Auton moottorin piiputtaessa heidän on haettava apua lähimmältä verstaalta. Siellä he tapaavat mekaanikko Vahidin (Vahid Mobasseri), joka on tunnistavinaan pariskunnan miehen ihmiseksi, joka pilasi hänen elämänsä.

Tästä tilanteesta Se oli pelkkä sattuma -elokuvan juoni käynnistyy. Juonta pitää liikkeessä hampaitaan kostonhalusta kiristelevän Vahidin epävarmuus, koska hän ei tiedä, onko korjattavan auton omistaja se Iranin salaisen poliisin kiduttaja, joka häntä itseään ja monia muitakin rääkkäsi. Vahidin on etsittävä kohtalotovereita, muita kidutettuja, jotka voivat vahvistaa hänen luulonsa oikeaksi tai vääräksi. Kiduttajan tärkeimpiä tuntomerkkejä on joka askeleella vingahtava jalkaproteesi.

* *

Vahid kuljettelee sieppaamaansa kiduttajaepäiltyä ympäri Teherania etsimässä totuutta Eqbaliksi kutsumastaan miehestä. Juoni on siis todistajien etsintää. Samalla Vahid saa seurakseen oikean tyyppien kokoelman. Porukan kuumapää, Hamid (Mohamad Ali Elyasmehr), tahtoisi päästä saman tien kostamaan kaikki kärsimyksensä samalla mitalla. Järkevimpiin kuuluu puolestaan häävalokuvaajana työskentelevä ja hallituksen arvostelemisesta vangittuna ollut Shiva (Mariam Afshari).

Kuvaajan työnantaja, häikäisevän valkeassa hääpuvussa esiintyvä morsian Goli (Hadis Pakbaten), on pahoin traumatisoitunut epäillyn kiduttajan käsittelyssä. Golin sulhanen (Majid Panahi) alkaa vasta nyt käsittää tulevan vaimonsa kokemusten tuskallisuutta.

Vakavien asioiden käsittelemisestä huolimatta elokuvassa pilkahtaa myös huumoria kaikkialle levinneen lahjonnan satirisointina.

* *

Elokuvan päähenkilöt ovat fiktiivisiä, mutta heidän kokemuksissaan kuuluvat todellisten ihmisten äänet. Päähenkilöiden moninaisuus heijastaa Iranin todellisuutta. Viranomaiset vangitsevat ihmisiä eri syistä: yhdet ovat maksamattomia palkkojaan vaativia työläisiä, toiset avoimesti poliittisia hallituksen vastustajia, kolmannet ehkä seksuaalivähemmistöistä. Hallitukselle syyt ovat yhdentekeviä ihmisiä vankilaan viskattaessa.

Ihmiset reagoivat kokemuksiinsa eri tavoin. Yhdet politisoituvat, toiset passivoituvat siinä missä jotkut heittäytyvät väkivaltaiseksi. Viranomaisten on helppo hyödyntää ihmisten hajautumista ja estää oppositiovoimien yhdistyminen. Yhtä lailla elokuvan ihmisten on vaikea päästä yksimielisyyteen edes siitä, mitä kerran käsiinsä saamalleen kiduttajalle tekisivät. Pohjimmiltaan elokuva kyseenalaistaa koston mielekkyyden.

* *

Se oli pelkkä sattuma -elokuva on kuvattu, kuten monet Panahin elokuvista, salaa, jotta viranomaisilla ei olisi tilaisuutta puuttua elokuvantekoon. Se näkyy kuvattujen ottojen vähäisessä määrässä, lyhyessä kestossa sekä kuvien rajauksessa. Se kaikki tekee elokuvan rytmistä hengästynyttä ja kerronnasta episodimaista. Auton sisälle sijoittuvissa kohtauksissa näkyy, että kamera on ollut pakko pitää ahtaan auton sisätiloissa. Kuvauspaikatkin on valittu siten, että mahdollisuudet kohdata viranomaisia on minimoitu.

Periaatteessa elokuvan kysymyksenasettelu koskee teokraattisen diktatuurin jälkeistä aikaa, koska silloin on päätettävä, miten elämässä edetään hirmuvallan ja kidutusten jälkeen.

Panahin elokuvalla on kaksi Oscar-ehdokkuutta. Se on sekä Iranin että elokuvaa runsaasti tukeneen Ranskan ehdokas parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-voittajaksi.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua