Elokuva-arvostelu: Jo seitsemäs elokuvaversio samasta seikkailuromaanista ei tuo tarinaan uusia sisällöllisiä kierroksia. On silti teknisesti kiinnostavaa nähdä ihmisten näyttelevän animoitujen hahmojen kanssa.

Olipa kerran isokokoinen koira nimeltä Buck. Se oli varsinainen ongelmalapsi, joka pani vauraan kalifornialaiskotinsa päivittäin hyrskyn myrskyn. Buck ei kasvatuksestaan huolimatta ollut oppinut hillitsemään itseään. Niinpä nähdessään katetun päivällispöydän täynnä herkkuja Buck teki siitä selvää.

Buck oli kuin hemmoteltu lempilapsi, jota opetettiin vain veltosti torumalla. Se oli saanut rauhassa kasvaa omalakiseksi luonnonvoimaksi. Ainoa asia mitä se totteli, olivat sen omat vaistot.

Erämaan kutsu on kertomus kaupunkilaislellikin päätymisestä tilanteisiin, joista se ei selviä kuin löytämällä todellisen luontonsa. Amerikkalaisen kirjallisuuden klassikko, Jack Londonin Erämaan kutsu, on vuosikymmenien ajan ollut amerikkalaisten koululasten pakollista luettavaa.

* *

Erämaan kutsun kulttuurinen arvo on niin vahva, että siitä on ennen tätä tehty jo kuusi elokuvaa ja yksi tv-sarja. Niissä kaikissa Buck-koiraa on esittänyt oikea, todellinen koira. Tällä kertaa ei.

Tehostetekniikka on kehittynyt niin pitkälle, että koiran esiintyminen elokuvassa voidaan toteuttaa liikkeenkaappaustekniikalla, jossa elävän ihmisnäyttelijän, tässä tapauksessa Cirque de Soleil’n entisen esiintyjän Terry Notaryn päälle on puettu hänen liikehdintänsä taltioimista helpottava puku ja esityksen päälle on lisätty digitaalisesti koiran turkki ja jäsenet.

Tätä korpea vartioi Buck. Erämaan kutsu -elokuvassa syvin rauha löytyy sieltä missä on yksin ja vain itsensä varassa.

51-vuotias Notary on yleisölle tuttu eläinten esittäjä Apinoiden planeetan synnystä (2011) ja Ruben Östlundin The Square -elokuvasta (2017), jossa hän provosoi juhlaillallisen yleisöä aggressiivisena performanssitaiteilija Olegina. Erämaan kutsussa Notary kävelee ja haukkuu kuin koira, mutta koira hän ei ole. Hänen esittämänään koira näyttäisi osaavan avata ovia, kaluta kalkkunankoiven puhtaaksi ja paheksua ilmeikkäästi ihmisystävänsä juopottelua.

* *

Aitoa Jack Londonia elokuvassa on kirjailijan erämaatarinoissa korostuva sen lajin darwinismi, jossa vahvimman eloonjääminen on luonnon laki ja sellaisena oikein. Londonin jo vuonna 1903 ilmestynyt alkuperäisromaani oli aikansa suuria bestsellereitä.

Erämaan kutsun yhdessä juonilangassa Buck ystävystyy Harrison Fordin esittämän perheensä menettäneen John Thorntonin kanssa. Mies ja koira löytävät erämaasta jotain rauhoittavaa.

Harrison Fordin esittämä John Thornton joutuu kinasteluun Dan Stevensin esittämän eläimiä lyövän punapukuisen miehen kanssa.

Buck vaeltaa halki Alaskan ja Kanadan aivan kuin London itse Klondiken kultaryntäyksen päivinä, mihinkään asettumatta, aina hengestään taistellen. Pohjoisessa Buck saa yhteyden erämaassa liikuskelevaan suuren kiiluvasilmäisen suden henkeen, josta tulee kuin Buckin toteemi. Siten Buck saa karistettua viimeisetkin sivilisaation kahleet niskastaan ja tulee omaksi itsekseen omiensa parissa. Kaikenlainen filosofisuus on karsittu tarinasta pois ja juoni korostaa säntäilevyyttä.

Lasten animaatioelokuvien parissa rutinoituneen ohjaajan Chris Sandersin ammatillinen ote näkyy elokuvassa disneymäisenä kiltteytenä. Londonin alkuperäisromaani on paikoin melko raakaa luettavaa. Kaikki sellainen on tästä elokuvasta hygienisoitu pois. Enimmäkseen Kanadassa kuvatun elokuvan maisemien taltioinnista Kanadan matkailuviranomaiset taatusti kiittävät.

Antti Selkokari

Erämaan kutsu

Ohjaus: Chris Sanders
Käsikirjoitus: Michael Green Jack Londonin romaanista
Kuvaus: Janusz Kaminski
Pääosissa: Omar Sy, Cara Gee, Dan Stevens, Harrison Ford
Kesto: 1 h 40 min
Ikäraja: K12
Ensi-ilta: 28.2.2020

Elokuvaa esitetään Finnkinon teattereissa.