Kuva: 20th Century Studios
ELOKUVA | Tämä on elokuva, joka on tehty koukuttamaan uudet sukupolvet Alien-elokuvien scifikauhuun. Uusilla kasvoilla roolitettu Alien: Romulus on yhdeksäs osa sarjassa, joka alkoi vuonna 1979.
”Ollaan vastatusten limaa hampaistaan tihkuvan pitkulakalloisen pedon kanssa, jolta ei voi oikein paeta ja ampumistakin on varottava.”
ARVOSTELU
Alien: Romulus
- Ohjaus: Fede Álvarez
- Pääosissa: Cailee Spaeny, David Jonsson, Isabela Merced, Spike Fearn, Aileen Wu, Rosie Ede
- Ensi-ilta: 14.8.2024
Alien: Romulus -elokuvan alussa nähdään nuoria työläisiä ankean pimeällä kaivosplaneetalla. He vaikuttavat tuomitun päättymättömään orjuuteen Weyland-Yutani-yhtiön muutellessa omia sääntöjään työläistensä tappioksi.
Cailee Spaenyn esittämä Rain haaveilee elämästä planeetalla, jolla voisi nähdä auringon, eikä ehkä tarvitsisi raataa niin paljon. Unelma paratiisista käyttää häntä, kuten elokuvan muitakin nuoria raatajia.
Nuoriso hiffaa siirtokuntaplaneettansa päällä avaruudessa tyhjillään seilaavan avaruusaseman, jolla on kryosäiliöitä käyttämättöminä. Niitä tarvittaisiin matkaan kaukaiselle paratiisiplaneetalle. Nuoriso hankkiutuu asemalle sitä tutkimaan ja löytää synteettisen ihmisen (synteetin) jäänteet.
* *
Synteetti onkin itse asiassa tiedeupseeri Ash (Ian Holm) Ridley Scottin ohjaamasta ensimmäisestä Alien-elokuvasta, Alien – kahdeksas matkustaja (1979).
Synteetin jäänteet herätetään henkiin. Ash onkin, kuten Alien-elokuvasarjansa katsoneet tietävät, Weyland-Yutani-yhtiön tunteeton agentti, jolle ihmisten henki on yhdentekevä, kunhan yhtiön etu voittaa. Useammin kuin arvaakaan avaruusasemaa penkova porukka päätyy Alien-elokuvien arkkitilanteisiin, joissa ollaan vastatusten limaa hampaistaan tihkuvan pitkulakalloisen pedon kanssa, jolta ei voi oikein paeta ja ampumistakin on varottava.
* *
Muutama sana elokuvan uruguaylaissyntyisestä ohjaajasta Fede Álvarezista. Hänen pääsylippunsa isompien elokuvien tekoon on itse tehdyt lyhytelokuvat, sellaiset kuin Youtubessakin nähtävissä oleva Ataque de pánico! (2009), jossa jättimäiset robotit marssivat tasaamaan Montevideon kaupunkia täysimittaisin sotatoimin.
Sen jälkeen Álvarez on tehnyt uusintaversion zombielokuva Evil Deadista (2013) sekä halpiskauhuelokuvan Don’t Breathe (2016).
* *
Álvarezin saama huomio Hollywoodissa on ollut myönteistä, sillä hän pitää huokeaksi tulevien alkuperäiskäsikirjoitusten työstämisestä, eikä juuri piittaa tietokonetehosteista, vaan diggailee vanhan koulun aitoja fyysisiä tehosteita ja liikuttelee mörkönukkejakin itse, vaikka omin käsin. Álvarezin haastatteluissa huokuu aidon Alien-fanin innostus työhönsä.
Álvarez on kutsunut Alien: Romulus -elokuvaansa Ridley Scottin ensimmäisen Alien-elokuvan (1979) ja sen jatko-osan, James Cameronin Aliensin (1986), yhdistäväksi väliosaksi.
* *
Käytännössä uusi elokuva pöllii parhaita paloja kaikista Alien-elokuvasarjan osista. Mitä ennen kutsuttiin pöllimiseksi, kuulee nykyään kutsuttavan kaunistelevalla nimellä hommage, suomeksi kunnianosoitus.
Teemoiltaan elokuva käyskentelee kohtalaisen kiinnostavilla alueilla. Se muistuttaa synteetin ja ihmisen vastakkainasettelulla katsojiaan realismin ja tunteellisuuden yhteensopimattomuudesta. Ihmisten ylimielisyys, hoppu rynnätä toimintaan ja haluttomuus ajatella seurauksia johtaa tuhoon, mikä on liiankin helppo vertauskuva tekoälyn turmiollisuudesta.
* *
Tarina viittailee moniin myyttisiin aiheisiin, joista vaikuttavimpia on idea kuolemattomuuden tuovan eliksiirin hallinnasta. Elokuvassa on paljon hyvää, kuten tietty piristyminen aiempien Alien-jatko-osien veltoista pakollisista kuvioista.
Ihan kaikkea ohjaaja Alvarez ei kuitenkaan kykene hyppysissään pitelemään. Temaattisesti ja dramaturgisesti elokuva hukkaa jäntevyytensä saman tien, kun se eksyy venyttämään hirviön esiinmarssia kolmannessa näytöksessään.
Kauhuelokuvan perinteisiä, alati toimivia aineksia tässä kyllä riittää: on hiiviskelyä hämärässä, on rajuja fyysisiä muutoksia ihmisruumiissa, mikä alistaa ihmiset vääristymille käyttäytymisessä, ja tuntemattoman pelkoakin löytyy, on limaa ja ääniä pimeässä.
Antti Selkokari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Josh Margolin kunnianosoitus isoäidilleen yhdistää huumoria ja toimintaa – arviossa Thelma
ELOKUVA | Thelma ja Ben ajavat skootterilla Los Angelesiin hakemaan oikeutta menetettyään puhelinhuijarille 10 000 dollaria.
Amerikkalaista historiaa tontin, talon ja sen asukkaiden kuvittamana – arviossa Here
ELOKUVA | Robert Zemeckisin teknologiaan tukeutuva elokuva perustuu Richard McGuiren kirjaan, jossa kerrotaan amerikkalaisten historiaa yhden paikan kautta.
Eteläpohjalaiselta Saku Taittoselta sujuvat porilaismurre ja Neumannin lavaelkeet Dingo-elokuvassa Levoton Tuhkimo
ELOKUVA | Dingosta kertova Levoton Tuhkimo saa pohtimaan toden ja keksityn suhdetta. Yksi Mari Rantasilan elokuvan tärkeistä teemoista on nähdyksi tulemisen ja hyväksynnän tarve.
Conclave-elokuva tuo esiin, miten uuden paavin valintaa juonitellaan Vatikaanin suljettujen ovien takana
ELOKUVA | Jos Conclave on jotakin, niin visuaalista herkkua askeettisuuteen tottuneille pohjoismaalaisille, sikäli paljon siinä korostuvat katolisen kirkon suosima prameus ja väriloisto.