Bruno (Alessandro Borghi) ja Pietro (Luca Marinelli). Kuva: Wildside
ELOKUVA | Kahdeksan vuorta täyttää kaikki laatuelokuvan tunnusmerkit komeasta kuvauksesta ihmissuhdekeskeiseen sisältöön mutta lopputulos jää epätyydyttäväksi.
”Kahdeksan vuorta on kahden ja puolen tunnin kestossaan ylipitkä ja usein postikorttimaisen sievä katsella.”
ARVOSTELU
Kahdeksan vuorta
- Ohjaus ja käsikirjoitus: Felix van Groeningen & Charlotte Vandermeersch
- Pääosissa: Luca Marinelli, Alessandro Borghi, Elisabetta Mazzullo, Filippo Time
- Ensi-ilta: 19.5.2023.
Naisten välisestä ystävyydestä kertovia draamoja, romaaneja ja elokuvia maailmassa riittää, mutta tarinoita miesten välisestä ystävyydestä on vähemmän. Liiankin usein elokuvien miesten ystävyys on haudattu urheilun, actionin tai sotimisen kaltaisten tekosyiden alle.
Kahdeksan vuorta on belgialaisohjaajien Felix van Groeningenin ja Charlotte Vandermeerschin ohjaama kaunis ja tunteellinenkin tarina kahden miehen elinikäisestä ystävyydestä. Elokuva palkittiin vuonna 2022 Cannesin elokuvajuhlilla, jossa se sai festivaalin kilpasarjan kolmospalkintona pidetyn tuomariston palkinnon eli Prix du Juryn. Kahdeksan vuorta palkittiin tänä vuonna myös Italian parhaan elokuvan David di Donatello -palkinnolla.
Elokuva pohjautuu Paolo Cognettin Italiassa suosittuun ja palkittuun, osin autofiktiiviseen romaaniin, joka on ilmestynyt suomennettuna Bazar Kustannuksen julkaisemana.
Brunon (Cristiano Sassella) ja Pietro (Lupo Barbiero) mustelmakinttuisina poikina alppiniityllä. Kuva: Wildside
* *
Kahdeksan vuorta kertoo kahdesta pojasta Luoteis-Italiassa, Aostan laaksossa, vuoristoisella alueella Italian ja Ranskan rajaseuduilla, missä maitotilallisuus on perinteisesti ollut tärkeä elinkeino. Lapsuudessa alkaneen kahden pojan ystävyyden nähdään kehittyvän aikuisuuteen asti.
Elokuvan näkökulmahenkilö ja kertoja on Pietro Guasti (lapsena Lupo Barbiero, aikuisena Luca Marinelli). Alussa hän on noin 12-vuotiaana tullut kaupungista lomalle Aostan laaksoon.
Pietron Giuseppe-isä (Filippo Timi) suorastaan rakastaa vuorilla oleilua ja kävelemistä. Pietro perheineen tapaa pikkuruisen kylän ainoan lapsen, noin 12-vuotiaan Bruno Guglielminan (lapsena Cristiano Sassella, aikuisena Alessandro Borghi). Bruno elää lähisukulaisten kanssa heidän maatilallaan, koska pojan isä on töissä Sveitsissä tai Itävallassa.
* *
Pietro ja Bruno ystävystyvät ja leikkivät kuten poikalapset kesäisin tekevät; Juoksentelevat niityillä, teillä ja metsissä, nahistelevat, pelehtivät sähköpaimenen kanssa, koluavat joutomaita ja autioita nurkkia.
Yhtenä päivänä Pietro lähtee isänsä kanssa vuoriretkelle. Eräältä huipulta näkyvät Monte Cervino (eli Matterhorn) ja Lyskamm (jota kutsutaan ihmissyöjäksi). Jäätikkö kiehtoo Pietron isää. Hänessä se herättää fysiikan ja kemian opiskelijan.
Brunosta tulee tavallaan kuin Pietron veli ilman verisukulaisuutta. Pietron isää ja Brunoa yhdistää innostus vuoriin.
* *
Kuvaaja Ruben Impens korostaa elokuvan vuoristoisten tapahtumapaikkojen pystysuoria seinänkaltaisia ulottuvuuksia. Voi ajatella, että aikuisuuden ja koulunkäynnin vaatimukset pilaavat poikien ystävyyden, kun Pietron vanhemmat ehdottavat, että molemmat pojat lähtisivät yhdessä käymään lukiota kaupungissa.
Brunon isä ottaa ja vie poikansa mennessään rakennustöihin. Pietro katkeroituu pitkiksi ajoiksi isälleen, jota uhmatakseen hän hylkää akateemiset opinnot. Heidän konfliktinsa tiivistyy hetkeen, jolloin Pietro sanoo isän heittäneen elämänsä hukkaan ja ettei ikinä tahdo tulla hänen kaltaisekseen. Tietenkin tulee päivä, jolloin Pietro näyttää ilmetyltä isältään ja on töissä kaupungissa, saa tarpeekseen ja palaa lapsuusmaisemiin vuorille.
Bruno (Alessandro Borghi) on saanut Pietro-ystävänsä isältä kuin perinnöksi vuoristoilman ja maisemien arvostuksen elokuvassa Kahdeksan vuorta. Kuva: Wildside
* *
Pietrolla ei ole kiinnekohtia elämässään ja hän tuntee olevansa kummallisesti jotain aikamiehen ja pojanjolpin väliltä. Isänsä kuoltua Pietro ihmettelee mitä hänen pitäisi tehdä isänsä kadonneella unelmalla rakentaa kivinen talo vuoristoon juuri tietylle tontille. Isän, joka teki töitä niin tiivisti, että hädin tuskin ehti kesällä käydäkään vuorilla. Kahdeksan vuorta on kahden ja puolen tunnin kestossaan venytetty elokuva suuresta luonnontunteesta, sattuman sanelemista ystävyyksistä, isäsuhteista ja elämänvalinnoista. Se on usein postikorttimaisen sievä katsella. Muutamia mietelauseita siitä saattaa jäädä käteen.
Antti Selkokari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Josh Margolin kunnianosoitus isoäidilleen yhdistää huumoria ja toimintaa – arviossa Thelma
ELOKUVA | Thelma ja Ben ajavat skootterilla Los Angelesiin hakemaan oikeutta menetettyään puhelinhuijarille 10 000 dollaria.
Amerikkalaista historiaa tontin, talon ja sen asukkaiden kuvittamana – arviossa Here
ELOKUVA | Robert Zemeckisin teknologiaan tukeutuva elokuva perustuu Richard McGuiren kirjaan, jossa kerrotaan amerikkalaisten historiaa yhden paikan kautta.
Eteläpohjalaiselta Saku Taittoselta sujuvat porilaismurre ja Neumannin lavaelkeet Dingo-elokuvassa Levoton Tuhkimo
ELOKUVA | Dingosta kertova Levoton Tuhkimo saa pohtimaan toden ja keksityn suhdetta. Yksi Mari Rantasilan elokuvan tärkeistä teemoista on nähdyksi tulemisen ja hyväksynnän tarve.
Conclave-elokuva tuo esiin, miten uuden paavin valintaa juonitellaan Vatikaanin suljettujen ovien takana
ELOKUVA | Jos Conclave on jotakin, niin visuaalista herkkua askeettisuuteen tottuneille pohjoismaalaisille, sikäli paljon siinä korostuvat katolisen kirkon suosima prameus ja väriloisto.
