Frej (Tom Rejström) ja Stella (Sannah Nedergård) kuohuvalla 1970-luvulla. Kuva: Solar Films / Cata Portin
ELOKUVA | Helsinki-romaanien sarjan massiivinen teos luotaa kahta eri sukua ja heidän yhteenkietoutumistaan 50 vuoden ajalta. Claes Olssonin elokuvasovitukseen on jouduttu ahtamaan paljon.
”Romaanin voisi kuvitella toimivan paremmin YLEn minisarjana kuin elokuvana.”
ARVOSTELU
Rikinkeltainen taivas
- Ohjaus: Claes Olsson
- Pääosissa: Nicke Lignell, Tom Rejström, Linda Zilliacus, Sannah Nedergård, Pekka Strang.
- Ensi-ilta: 5.11.2021
Nuori Frej tutustuu kesäpaikassaan läheisellä huvilalla lomia viettävään kultapossuperheen ja etenkin sen nuoreen polveen, sisaruksiin Axeliin ja Stellaan. Stellasta tulee pian Frej’n rakastettu ja on/off-suhde jatkuu vuosikymmenien ajan.
Vuosikymmenien varrella siirrytään 1970-luvulta, jolloin Stella kapinoi perheensä konservatiivisia arvoja vastaan ja päätyy Kellariteatteria muistuttavaan radikaaliin taideryhmään, kasariöyhötyksen halki nykypäivään. Frej on lanseerannut itsensä kirjailijana ja yrittää nyt saada paperille muistojaan Stellasta ja menneisyydestä. Hänen kirjoittamisensa keskeyttää lähipusikoissa piileskelevä ihminen, jolla hänelläkin, kuten katsoja arvaa, on ollut roolinsa sukujen menneisyydessä.
Kjell Westön Helsinki-romaanien sarjan massiivinen teos luotaa kahta eri sukua ja heidän yhteenkietoutumistaan 50 vuoden ajalta. Materiaalia on siis ollut paljon kaksituntiseen elokuvaan. Romaanin voisi kuvitella toimivan paremmin YLEn minisarjana kuin elokuvana, vähän samantapaisena kuin jotkut ruotsalaissarjat. Nyt kahteen tuntiin on jouduttu ahtamaan – pandemian takia poisjääneestä Berliini-jaksosta huolimatta – paljon. Silti elokuva tuntuu laahaavan viimeisen puolituntisen aikana, ja siihen olisi toivonut tiukempaa leikkaamista.
Parhaiten toimivat elokuvan alkupuolen kohtaukset, joissa on brittien yläluokkakuvausten henkeä. Elokuvan lavastuskin on ihan taidolla tehty eikä se luo sellaista karikatyyrimäistä menneiden vuosikymmenten kliseekuvastoa, jota kotimaisessa elokuvassa on pahimmillaan nähty.
Frej ja Stella kohtaavat uudelleen vuosikymmenten päästä. Kuva: Solar Films / Cata Portin
Elokuvan plussapuolelle voi nostaa sen, että näyttelijät (kuten Linda Zilliacus) eivät ole ne joka toisessa kotimaisessa elokuvassa naamaansa kuluttavat, sekä sen, että elokuva on tehty ruotsin kielellä. Miinuspuolelle taas menevät naishahmot, jotka tuntuvat jäävän todella ohuiksi. Ymmärrettävästi heidät on kirjoitettu Frej’n silmien läpi nähdyiksi, mutta kovin ulkokohtaisiksi ja karikatyyrisiksi he jäävät.
Ilmeisesti 2019 teatterille tehty versio toimi paremmin.
Eija Niskanen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Miranda kohtelee alaisiaan yhtä tyylittömästi kuin ennenkin – arviossa Paholainen pukeutuu Pradaan 2
ELOKUVA | Näyttelijät osaavat olla uskottavasti kaksikymmentä vuotta vanhempia kuin suosikkikomedian ensimmäisessä osassa, vaikkeivät välttämättä siltä näytäkään.
Jim Jarmusch näyttää taas, miten hienon elokuvan voi tehdä ilman melodraamaa tai tiukkaa juontakaan
ELOKUVA | Aikuistuneiden lasten suhde vanhempiinsa on se näyttämö, jolla Jim Jarmuschin uuden kolmiosaisen Father Mother Sister Brother -elokuvan maailma aukeaa.
John Woon kasariklassikko toimii edelleen täysillä – arviossa A Better Tomorrow
ELOKUVA | Kiinalaisohjaajan 40 vuoden takainen elokuva on väkivaltainen ja häpeilemättömän sentimentaalisen romanttinen kuvaus veriveljeydestä, ystävyydestä, petoksesta ja kuolemasta.
Tony haluaa saada anteeksi ja rahansa takaisin, vaikka aseella uhaten – arviossa Gus Van Santin Dead Man’s Wire
ELOKUVA | Dead Man’s Wire on tositarina kidnappauksesta, joka järkytti enemmän lopputuloksellaan kuin vaiheillaan.