Nadia Tereszkiewicz ja Charlie Vauselle. Kuva: Les Films de Pierre
ELOKUVA | Robin Campillon Punainen saari -elokuvassa tarkkaillaan aikuisten elämän kummallisuuksia 8-vuotiaan pojan silmin.
”Ikävintä elokuvassa on, miten itsestään selvänä se pitää sitä, että nuoren ihmisen kasvukertomus on pakko syrjäyttää sankarilauluilla siirtomaavallasta vapautumisesta.”
ARVOSTELU
Punainen saari
- Ohjaus: Robin Campillo
- Pääosissa: Charlie Vauselle, Quim Gutierrez, Nadia Tereszkiewicz, Cathy Pham
- Ensi-ilta: 23.2.2024
Robin Campillon elokuva Punainen saari on tekijänsä löyhästi omaelämäkerrallinen muistikuva eräästä lapsuuden lopun kesästä 1970-luvun alun Madagaskarilla.
Vielä toistakymmentä vuotta itsenäistymisensä jälkeen Madagaskar sallii entisen siirtomaaisäntänsä Ranskan pitää saarella sotilastukikohtaa. Komennuksista saarelle on tullut ranskalaissotilaiden herkkupaloja, koska saarella on mukavia maisemia, suotuisaa säätä ja saatavilla paljon työvoimaa niin bordelleihin kuin palveluskunnaksi koteihin.
Tukikohdan upseerit ja saaren ranskalaisviranomaiset puolisoineen muodostavat eräänlaisen siirtokunnan, joka keskittyy vapaa-ajallaan grillaukseen, juopotteluun, piknikeihin, rantaelämään ja flirttailuun.
* *
Tukikohdassa kytee tyytymättömyys, sillä ranskalaisten olisi jätettävä lokoisa siirtomaaherraelämänsä ja muutettava joko takaisin Ranskaan tai johonkin toiseen Ranskan tukikohtaan vailla varmuutta elintasosta. Tukikohdan aika tuntuu pysähtyneen keskelle kuumaa kesää.
Elokuvan päähenkilöä, 8-vuotiasta Thomasia (Charlie Vauselle), askarruttavat aikuisten oudot puuhat. Näemme Thomasin silmin, miltä näyttävät aikuisten tärkeily omasta statuksestaan sekä heidän yrityksensä salailla seksisuhteitaan ja saarella tapahtuvia kuolemia.
Thomasin vanhempien elämä pyörii tukikohdan ympärillä. Isä, aliupseerina työskentelevä Robert Lopez (Quim Gutierrez) on huolissaan etenemisestään armeijan hierarkiassa.
* *
Robert-isää itseään huomattavasti nuorempi Colette-vaimo (Nadia Tereszkiewicz) ei kotiäitinä oikein tiedä millä arkensa täyttäisi. Thomas taas lymyää nurkissa tai pöydän alla nähden asioita, joita ei aina ymmärrä. Hän näkee aikuisten elämästä käsittämättömiltä tuntuvia murusia. Hän ei pysty vaikuttamaan tapahtumiin ympärillään, mutta tarkkailla hän voi.
Thomas lukee päiväkausia Fantômette-nimisen supersankarin seikkailuista, joita hän alkaa kuvitella päässään. Näitä kuvitelmia elokuva näyttää animaatioelokuvien tapaisina unenomaisina välähdyksinä.
Pikku Thomas saa parhaaksi ystäväkseen vietnamilaissyntyisen Suzanne-tytön (Cathy Pham). Ystävät rymyävät pitkin saarta jalan tai polkupyörillä. Retkillään ystävät näkevät saaren väestön elämää monipuolisemmin kuin olisivat odottaneetkaan.
* *
Sekavien muistikuvien ja historiafaktojen yhdistelmänä elokuva jää harmillisen ryhdittömäksi. Saarella kytevä odottava tunnelma puhkeaa levottomuuksiksi, joissa elokuva yrittää kovasti nähdä suurta symboliarvoa, mutta se jää vain eleeksi.
Ikävintä elokuvassa on, miten itsestään selvänä se pitää sitä, että nuoren ihmisen kasvukertomus on pakko syrjäyttää sankarilauluilla siirtomaavallasta vapautumisesta.
Ohjaaja Robin Campillo on tehnyt aiemmin BPM (Beats Per Minute) –elokuvan (2017), jossa ryhmä aids-aktivisteja viskelee tekoverta protestoidessaan syrjäytyneiden, kuolemansairaiden nuorten kohtelua, joten agitointi tärkeäksi koetun asian puolesta on Campillolle hyvinkin tuttua.
Antti Selkokari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Josh Margolin kunnianosoitus isoäidilleen yhdistää huumoria ja toimintaa – arviossa Thelma
ELOKUVA | Thelma ja Ben ajavat skootterilla Los Angelesiin hakemaan oikeutta menetettyään puhelinhuijarille 10 000 dollaria.
Amerikkalaista historiaa tontin, talon ja sen asukkaiden kuvittamana – arviossa Here
ELOKUVA | Robert Zemeckisin teknologiaan tukeutuva elokuva perustuu Richard McGuiren kirjaan, jossa kerrotaan amerikkalaisten historiaa yhden paikan kautta.
Eteläpohjalaiselta Saku Taittoselta sujuvat porilaismurre ja Neumannin lavaelkeet Dingo-elokuvassa Levoton Tuhkimo
ELOKUVA | Dingosta kertova Levoton Tuhkimo saa pohtimaan toden ja keksityn suhdetta. Yksi Mari Rantasilan elokuvan tärkeistä teemoista on nähdyksi tulemisen ja hyväksynnän tarve.
Conclave-elokuva tuo esiin, miten uuden paavin valintaa juonitellaan Vatikaanin suljettujen ovien takana
ELOKUVA | Jos Conclave on jotakin, niin visuaalista herkkua askeettisuuteen tottuneille pohjoismaalaisille, sikäli paljon siinä korostuvat katolisen kirkon suosima prameus ja väriloisto.