Mickey 17 ja Mickey 18 (Robert Pattinson). Kuva: Warner Bros. Pictures
ELOKUVA | Uransa aikana useita lajityyppejä kokeillut korealaisohjaaja Bong Joon-Ho tarttuu tällä kertaa tieteiselokuvaan, jota hän on sävytellyt humoristiseen suuntaan.
”On kyllästyttävää katsella sekunda-Trumpia samalla, kun sitä oikeaa vyöryy yliannostus joka suunnalta muutenkin.”
ARVOSTELU
Mickey 17
- Ohjaus: Bong Joon-Ho
- Pääosissa: Robert Pattinson, Naomi Ackie, Steven Yeun, Mark Ruffalo, Toni Collette
- Ensi-ilta: 7.3.2025
Parasite-elokuvalla maineikkaaksi tulleen korealaisohjaaja Bong Joon-Hon ensimmäinen elokuva kuuteen vuoteen on tässä.
Päähenkilö on Robert Pattinsonin esittämä pölhö ylivelkaantunut joutomies Mickey Barnes. Velkoja paetakseen Mickey on hakeutunut retkikuntaan, jonka määränpää on eksoplaneetta Niflheim. Se on planeetta, jolle muuttaa ihmisiä elinkelvottomaksi muuttuneelta Maa-planeetalta. Ihmissiirtokunnan jäseniin kuuluva Mickey Barnes on pestautunut mukaan siirtokuntaan sitoutumalla ”uhrattavaksi” eli häntä saa käyttää kuin koe-eläintä lääkkeiden, avaruussäteilyn ja kaikenlaisten vaarallisten töiden suhteen.
Vaikka Mickey kuolisi, sillä ei ole väliä, koska hänen ruumiinsa tulostettaisiin uudestaan kierrätettyjä ihmisosia käyttävästä jättimäisen 3D-tulostimen näköisestä masiinasta. Muisti ja persoonallisuus ladattaisiin klooniin jälkikäteen.
Klooneilla on juokseva järjestysnumero, siksi Mickey 17. Mickeyllä on tapana käydä päättymätöntä sisäistä monologia, joka toimii yleisön suuntaan kertojanäänenä
Päähenkilö ei koskaan pahastu, eikä suutu, vaan on raivostuttavan kiltti ja sanalla sanoen uhrautuvainen. Elokuvaa katselee pitkään kuin satiirina painajaismaiseksi muuttuneesta työelämästä, jossa työnantajien ja yritysten täydellinen välinpitämättömyys työntekijöidensä hyvinvoinnista on muuttunut normiksi.
* *
Mickey tajuaa tilanteensa liiankin hyvin: Hänellä ei ole tutkintoa, ei eläkettä, ei irtisanomissuojaa, eikä minkäänlaista arvoa. Elokuva kuvaa vakuuttavasti harmaan, liki orwellilaisen dystopian.
Luotaantyöntävintä elokuvassa on välinpitämättömyyden levinneisyys yleiseksi asenteeksi; kukaan muukaan ei kapinoi. Kaikki vain katsovat: ”Ai jaa, taas se Mickey kuoli. Wau.”
Varsin odottamattomasti Mickey rakastuu turvallisuustyöntekijä Nashaan (Naomi Ackie).
Runsaasti scifi-aineksia sisältävä elokuva perustuu amerikkalaiskirjailija Edward Ashtonin suomentamattomaan romaniin Mickey 7.
Robert Pattinson inhimillisenä koe-eläimenä elokuvassa Mickey 17. Kuva: Warner Bros. Pictures
* *
Niflheim-planeetan siirtokunnan nimi lienee peräisin muinaisskandinaavisesta mytologiasta, jossa sana tarkoitti joko sumujen kotia tai helvettiä.
Elokuvan pääjuoni koostuu Mickey 17:n koettelemuksista hänen joutuessaan kasvotusten oman klooninsa Mickey 18:n kanssa. Klooni toimii itsevarmasti siinä missä alkuperäinen jää herkästi mietiskelemään. Pattinsonin esitys kaksoisroolissaan on parasta elokuvassa, koska hän osaa vaihtaa tyylilajia sekunnissa.
Mark Ruffalolla on rooli siirtokunnan johtajana Kenneth Marshallina. Hän on populistisen poliitikon perikuva. Hänen autoritaarisen, puolifasistisen johtajan hahmossaan elokuva pilkkaa Donald Trumpia niin alleviivaten, että hidasälyisimmätkin ymmärtävät.
Ruffalon esiintyminen johtajana on niin kankeaa ja toisteista, että sitä käy tuskalliseksi seurata. Marshallilla on haaveita ”ylivertaisen, geeniperimältään puhtaan ihmisrodun” kansoittamasta planeetasta. Johtaja Marshallin Ylfa-vaimo (ilmaisussaan Ruffalon ylilyöntejä peesaava Toni Collette) näyttäytyy puheissaan yläluokkaisena, mutta toimissaan rahvaanomaisen verenhimoisena kastikefriikkinä.
Colletten ja Ruffalon ylilyövyys tekee parodiasta hampaatonta. On kyllästyttävää katsella sekunda-Trumpia samalla, kun sitä oikeaa vyöryy yliannostus joka suunnalta muutenkin.
Mark Ruffalo ja Toni Collette avaruussiirtokunta Niflheimin johtajapariskuntana, Kennetha ja Ylfa Marshallina. Kuva: Warner Bros. Pictures
* *
Planeetalta löytyy sen alkuperäisväestöä, hirviömäisiltä toukilta näyttäviä jättimatelijoita eli ”kreepereitä”. Marshall järjestää itselleen näyttäväksi suunnitellun toukkien tuhoamisretken, jonka aikana hän aikoo pitää suuren puheen. Se edellyttää tv-kameroiden läsnäoloa, mikä tuo jälleen mieleen Trumpin.
Elokuvan heikkouksia on, ettei se saa sanottua mitään kiinnostavaa kloonauksesta, tieteestä tai kaksoisolentotematiikasta ja sen huumori on väkinäistä parodian puserrusta. Kaiken yllä leijuu hätäisen viimeistelemättömyyden tuntu.
Antti Selkokari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Uusi Alex Garland -elokuva Warfare kuvaa sitä, kun tajuntaan ei mahdu muuta kuin sodankäynnin jytinä
ELOKUVA | Aiheensa Irakin sodasta poimiva Warfare tarjoaa katsojilleen pelkistetyn kuvan nykyaikaisesta kaupunkisodankäynnistä.
Äkäisen miehen ja muistisairaan vaimon matkalla rakastetaan ja riidellään – arviossa Muistojen matka
ELOKUVA | Jelle de Jongen elokuva tarjoaa draamaa ja huumoria pitkästä avioliitosta, muistoista ja tulevaisuuden hyväksymisestä.
Sally Bauer oli nainen, joka rakasti uimista, poikaansa ja haasteita – arviossa Nainen ja meri
ELOKUVA | Frida Kempffin ohjaama elokuva ei kuvaa hellästi naista, jonka haaveiden esteenä olivat lähipiiri ja sota.
Nuori saamelaisnainen yllättyy alkuperästään – arviossa ensi-iltaelokuva Biru Unjárga: Fucking Uuniemi
ELOKUVA | Egil Pedersenin esikoiselokuva on saamelainen nuorisoelokuva, jossa jokainen etsii ja löytää itsensä.