ARVOSTELU | Vastaanottokeskuksessa asuva iranilaisperhe odottaa turvapaikkapäätöstä kymmenvuotiaana pakolaisena Suomeen tulleen Hamy Ramerazin elokuvassa.
Elokuva
kritiikki
Lost Boysissa muoto menee moraalin edelle – eikä mestariteosta muilla tavoin toimimaan saisikaan
ARVOSTELU | Lost Boys – jatko-osa menestysdokumentti Reindeerspottingille – on elokuvallisesti kaikin tavoin edeltäjänsä isoveli… myös siinä, kuinka pahoin se saa katsojan voimaan.
Kauniissa japanilaisanimessa nuori tyttö kohtaa mystiset veljekset ja sukeltaa meren aaltoihin
ARVOSTELU | Children of the Sea on kaunis ylistys merelle. Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla esitettävä animaatioelokuva saa teatteriensi-iltansa lokakuun alussa.
Metsäjätti yrittää soitella suomalaisen sielun syviä säveliä mutta ei pääse ihon alle
ARVOSTELU | Metsäjätti on helppo, kevyt ja hiukan latteaksi jäävä ihan kiva, vaikka aineksia olisi isoon ja koskettavaan kertomukseen.
The New Mutants tarjoutuu kauhugenreen, mutta on pelästyttävän vetistä huttua
ARVOSTELU | Marvel Comicsin sarjakuviin perustuva elokuva kertoo viidestä teini-ikäisestä mutantista, jotka ovat lukittuina syrjäiseen sairaalaan oppiakseen hallitsemaan mutanttivoimiaan.
Musiikin paloa, soittamisen vaikeutta ja lavakauhua – arviossa ensi-iltaelokuva Koesoitto
ARVOSTELU | Paremmin näyttelijänä tunnetun Ina Weissen ohjaus tuo mieleen Damien Chazellen Whiplashin, vaikka rumpalin sijaan tällä kertaa koulitaankin viulistia.





