Kuva: B-Plan Distribution
ELOKUVA | Alice Rochwacherin maagista realismia ja veijaritarinaa yhdistelelvä ensi-iltaelokuva La Chimera on lajityypiltään vaikeasti määriteltävä taidepaukku.
”Italialaisilla tuntuu olevan erityinen taito tehdä välillä hulvattomiksikin riistäytyviä elokuvia.”
ARVOSTELU
La Chimera – Sielujen aarteet
- Ohjaus: Alice Rohrwacher
- Pääosissa: Josh O’Connor, Isabella Rossellini, Alba Rohrwacher, Carol Duarte, Vincenzo Nemolato
- Ensi-ilta: 19.4.2024
Arthur vapautuu vankilasta ja matkustaa sukutaloon jossain päin Italiaa. Isoa taloa sinne ilmestyvine jälkikasvuineen johtaa matriarkka Flora. Arthurilla on koulutus ja erityinen vainu löytää vanhoja historiallisia hautoja, tässä tapauksessa etruskien. Arthur liittoutuu hautoja ryöstelevän porukan kanssa, joka tilittää löytämänsä muinaisaarteet salaperäiselle Spartacolle. Arthurin varsinainen projekti on löytää entinen rakastettu Benjamina. Hänen huomionsa karkaa kuitenkin välillä Floran piikaan Italiaan.
1980-luvulle sijoittuva tarina heittää ikään kuin sekaisin vakavaa taidedraamaa ja omituista kasarin kulttielokuvahaahuilua, aina Spartacuksen retroteknistä mafiosotoimistoa myöten. Välimerelliseen draamatyyliin mukana on hulppeaa mutta rapistunutta sukutaloa itsepäisine vanhemman polven sukuhallitsijoineen, tässä tapauksessa siis Flora, jota Isabella Rossellini mainiosti näyttelee. Arthurin roolin näyttelevä Josh O’Connor on nähty aiemmin televisiosarjoissa The Crown ja Peaky Blinders. Ohjaajan sukulaistyttö Alba Rohrwacher näyttelee Spartacoa. Sivurooleihin on pestattu lauma näyttelijöitä, joiden kasvonpiirteet muistuttavat etruskiveistosten ihmishahmoja.
Niin, ne etruskit. Vaikka elokuvan lehdistömateriaaleissa puhutaan ”renessanssiseikkailusta”, ei La Chimeralla ole mitään tekemistä renessanssin kanssa, vaan mielenkiinnon kohteena on liki parituhatta vuotta ennen renessanssia vallinnut etruskikulttuuri.
Kuten elokuvassakin, on nykyisen Toscanan alueelta löydetty valtavasti hautoja ja muuta etruskien jäämistöä. Kuolemanjälkeinen etruskimaailma siis tunnetaan, mutta arkipäivän etruskikulttuuri on osittain edelleen hämärän vallassa.
Samalla tavalla on hämärää se, miten ja miksi Arthur menetti rakastettunsa ja onko tämä silti jossakin yrittämässä saada yhteys Arthuriin. Näin ainakin elokuva vihjaa. Arthurin haudanryöstäjäjoukosta poikkeava aito kiinnostus etruskijäämistöön tuntuu liittyvän hänen haluunsa kaivaa entinen rakastettunsa esiin vaikka maan alta.
Italialaisilla tuntuu olevan erityinen taito tehdä välillä hulvattomiksikin riistäytyviä elokuvia, joissa on silti jotain vakavaa ja elämän kirjoa avaavaa. La Chimera on hyvä tulokas samaan joukkoon.
Eija Niskanen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Ridley Scottin Gladiator II on kelvollinen, vaan ei yhtä mahtava spektaakkeli kuin edeltäjänsä
ELOKUVA | Vaikka Ridley Scottilla on suurten spektaakkeleiden tekemisen mittakaava hallussaan, kaikki tuntui paljon tuoreemmalta ensimmäisen Gladiator-elokuvan aikoihin.
Entisen nuorison elämä on juhlia, juopottelua ja toisen etsintää – arviossa Samppa Batalin Omenavarkaat
ELOKUVA | Samppa Batalin ohjaama elokuva on ajan todellisuuteen pyrkivä tarina yhdestä päivästä ja yöstä yli kolmekymppisten elämässä.
Belfastin rääväsuut uhoavat miehitysvallaksi kokemiaan brittejä vastaan keskisormi tanassa – arviossa Kneecap
ELOKUVA | Irlannissa puhuttavaa iiriä voimakkaasti puolustava Kneecap on asiapitoisuudestaan huolimatta häröilevän hauskaa katsottavaa.
Draama ihmisistä, jotka ymmärretään väärin – arviossa Michael Francon Memory
ELOKUVA | Meksikolaisohjaajan elokuvassa ihmisten elämään vaikuttavat asiat, joihin he itse eivät ole voineet vaikuttaa.