Elokuva-arvostelu: ”Vielä kerran” toistuu kolmannen Bad Boys -elokuvan sankareiden suussa usein. Elottomaksi luultu blockbuster-sarjan on mahdollista herätä henkiin.

Maailma ei olisi varsinaisesti tarvinnut lisää Bad Boys -elokuvia, mutta siitä huolimatta amerikkalainen elokuvateollisuus pusersi ulos vielä yhden merkkituotteen näitä käyttöelokuvia puolihuolimattomaan ajankulutukseen.

Leffan alussa näyttää siltä, että kaikki on juuri niin paikallaan kuin pitääkin. Miamin lattarisoundeja, auringonpaistetta, urheiluautolla kurvailua, poskensoittoa ja rennosti ottamista, mitäpä muutakaan kolmannen Bad Boys -elokuvan voi kuvitella olevan. Ainakin näiltä osin Bad Boys For Life täyttää tuotelupauksensa.

Bad Boys (1995) ja Bad Boys 2 (2003) olivat elokuvia, joilla Will Smith ja Martin Lawrence viimeistään nousivat tv-sarjojen näyttelijöistä jättipalkkioita kuittaaviksi filmitähdiksi. Nuo elokuvat myös lanseerasivat ohjaajansa Michael Bayn.

* *

Micahel Bayn, jonka lahjoja seitsemännelle taiteelle ovat olleet pitkien elokuvien mainoksista ja musiikkivideoista omaksuttu silppuaminen salamaleikatuksi hyperlyhyiden kuvien vilinäksi, elokuvien lastaaminen tönkkötäyteen mahdollisimman näyttäviä ja meluisia erikoistehosteita, vähintään yhtä näyttävä ja mökäävä markkinointi ja kerta kerralta paisuvien budjettien käyttäminen kerta kerralta paisuviin elokuvasarjoihin.

Ne ovat tehneet Baystä Hollywoodin rikkaimpiin kuuluvan miehen, joka on tuotemerkki jo itsessään. Tätä Bad Boys -tuotepäivitystä Bay ei ole ohjannut, vaan ohjaajantyöt jakaa marokkolais-belgialainen kaksikko Adil El Arbi & Bilall Fallah. Heidän jäljiltään Bad Boys For Life on tyyliltään ihan tarpeeksi sitä samaa poliisi- ja toimintaelokuvien länkytystä, takaa-ajoja, täpäriä tilanteita kuin ennenkin.

Will Smithin ja Martin Lawrencen esittämä poliisikaksikko etsii heidät tappolistalleen laittanutta meksikolaiskartellin palkkamurhaajaa vaikka keskellä kirkasta päivää.

Juonen moottorina toimii loukatun naisen kosto. Will Smithin esittämän etsivä Mike Lowreyn on ottanut tähtäimeensä meksikolaisen huumekartellin kuolleen pomon Isabela-vaimo (Kate Del Castillo). Isabela antaa ymmärtää perehtyneensä mustaan magiaan ja yllyttää Armando-poikansa (Jacob Scipio) rynnimään Miamiin kostamaan perheen puolesta viranomaisille, joita Isabela-äiti pitää syyllisinä puolisonsa kuolemaan. Tappolistalle päätyy tietenkin työpari Lowrey ja Marcus Burnett (Martin Lawrence).

Luoteja satelee, valoja vannotaan ja tavataan uudet nuorisopolven poliisit: Miken exä Rita (Paola Nunez), Rafe (Charles Melton) joka kiusoittelee Mikea pappaikäisyydestä ja kaappikokoinen tietokonenörtti Dorn (Alexander Ludwig), jolla olisi muskelia vetää pataan pahimpiakin roistoja, mutta hän ei vain henno vahingoittaa ketään.

* *

Uuden polven poliisit pilailevat veteraanien kustannuksella minkä ehtivät ja koko sakkia yrittää paimentaa sarjan edellisistä osista tuttu päällikkö Howard (Joe Pantoliano).

Bad Boys -sarja istuu luontevasti samaan linjaan 1980-luvun kyttäkaveruksista kertoneiden Beverly Hills kyttä -elokuvien ja Tappava ase -sarjan kanssa. Tätä nykyä samaa testosteronin ja pakokaasun sekaista ryminää pitää yllä Fast and Furious -sarja.

Tässä jatkumossa Bad Boys For Life pitää pintansa yllättävän hyvin. Smith ja Lawrence solahtavat vanhoihin rooleihinsa kuin eivät olisi muuta odottaneetkaan. He ainakin viihtyvät, ja se näkyy hyväntuulisuutena. Leffa on lajissaan kelpoa roskaviihdettä ja se tietää sen itsekin.

Poliisityössä pitää joskus potkaista ovi sisään ja ottaa tilanne haltuun, vakuuttelee Marcus (Martin Lawrence) työkaveriaan Mikea (Will Smith) elokuvassa Bad Boys For Life.

Bad Boys For Lifessa esitetään rosvoja ja pollareita, eli elokuva on kuin cowboy- ja intiaanijoukon yhteenotto. Pohjimmiltaan tämä on sotaelokuva, jossa sotimiseen kyllästynyt veteraani halajaa kotioloihin, ja hänen nuorempi asetoverinsa yrittää motivoida kaveriaan rämäpäisyyteen, jolla kaverukset pärjäsivät vuosia sitten.

Kertoo jotain populaarielokuvan pyrkimyksestä täydelliseen teflonpintaan, kun se esittää itse jo oman kritiikkiinsäkin. Juonen käsitellessä henkilöiden perhesuhteiden traagisuuttta yksi elokuvan henkilöistä toteaa: “Kyllä on varsinaista telenovelaa tämä.”

Roistot ovat sopivasti etäännytettyjä meksikolaisia, joiden joukossa on aivan kuin intiaaniheimolla konsanaan mustaan magiaan perehtynyt poppamies. Aikojen muutoksesta kertoo, että poppamies onkin nainen, poikansa ja heimonsa puolesta leijonanaaraan voimalla taisteleva raivotar.

Antti Selkokari

 

Bad Boys For Life

Ohjaus: Adil El Arbi ja Bilall Fallah
Pääosissa: Will Smith, Martin Lawrence, Paola Nunez, Vanessa Hudgens, Alexander Ludwig, Charles Melton, Kate Del Castillo, Joe Pantoliano, Jacob Scipio
Kesto: 2 h 4 min
Ikäraja: K16
Ensi-ilta: 17.1.2020

Elokuvaa esitetään Finnkinon elokuvateattereissa.