Monikerroksinen mysteeri tasapainoilee kauhun ja komedian kiikkerällä nuoralla – arviossa Weapons

Kuva: Warner Bros. Pictures

Ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja Zach Cregger palaa pitkien elokuvien pariin yllättävän ja vahvatunnelmaisen Barbarian-elokuvansa (2022) jälkeen. Odotusten rima on siis asetettu suht korkealle jo pimeän alkuruudun aikana.

Weapons luottaa edeltäjänsä tavoin rauhalliseen tyyliin ja lähtee hissunkissun rakentamaan palasista tarinaa. Minkäänlaista kiirettä ei pidetä, ja välillä kerronta tuntuu jopa rönsyilevän tarpeettomiin suuntiin.

Cregger kokoaa elokuvaa tasaisesti kuin asetellen legopalikoita paikoilleen. Hetken aikaa näkyy jo muoto, mutta sitten palataankin pikaisesti alkuun. Tämä tuntuu toisinaan jopa ärsyttävältä. Pitääkö tämä nyt oikeasti nähdä uudelleen?

Elokuvan avaus on yksi onnistuneimmista pitkään aikaan. Tässä on arvioijalla sen verran oma lehmä ojassa, että satun pitämään suuresti George Harrisonin All Things Must Pass -albumista. Hiljaisen beatlen Beware The Darkness on hyytävä nappivalinta kodeistaan juoksevien lasten soundtrackiksi. Samaan aikaan täydellisen hirvittävä mysteeri, samaan aikaan lohduttoman surun ja kaipuun kauneus. Tarinaan istutetaan pohtiva elementti. Miten tässä tulee käymään? Kuka on tehnyt ja mitä?

Komedialliset elementit hiipivät mukaan kuin vaivihkaa. Henkilöhahmoja tarkastellaan eri kulmista kuin jonkinlaisia sketsihahmoja ja epätarkkoja luonnoksia. Tää on nyt tämmönen ja toi ois tommonen. Hahmoille ja hahmojen välille luodaan ongelmia ja railoja. Koulukiusaaminen, isän ja lapsen suhde, pettäminen, alkoholismi ja niin edelleen. Kadonneet lapset jäävät aikuisten sohlaamisen alle.

Kuva: Warner Bros. Pictures

Herää kysymyksiä kuka lopulta on paha ja millä tavalla hyväkin voi olla paha. Motivaatio näytteleekin elokuvassa yhtä tasoa. Miksi tämä järjettömyys? Kuka ja milläkin keinolla ja minkä kautta tekee ja mitä? Juonesta ei voi paljastaa mitään. Koko juttu menisi säpäleiksi.

Synkkyyden syvimmissä kerroksissa Weaponsin kauhu on suoraviivaista ja armotonta. Ylemmissä kerroksissa pahassakin on hyvää ja hoivaavaa. Tässä piilee Weaponsin toimivuus elokuvana. Elokuvalle on annettu tilaa hengittää ja kasvaa ohjaaja Creggerin vision mukaisesti. Pelkkänä ”säikytellään rahat pois” -kauhutoimintapätkänä koko juttu jäisi pliisuksi ja kertakäyttöiseksi, vaikka toki elokuvan voi katsoa myös niin.

Weaponsin teemoja ja kerroksia jää perkaamaan ja siivuttelemaan juustohöylällä vielä useita päiviä. Vuoden parhaita ja mieleenkiintoisimpia kauhuelokuvia ilman muuta.

Jani Tuovinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua