Työuupumusta aletaan harjoitella Koreassa jo varhain. Kuva: Sun Ryung Kim
ELOKUVA | Dokumenttielokuva voi käsitellä yhteiskunnallista aihettaan ilmavasti, eikä se tee siitä yhtään huonompaa. Sen todistaa John Websterin The Happy Worker.
”Websterin ominta elokuvaa on maailmaa satiirisesti tarkasteleva dokumenttielokuva.”
ARVOSTELU
The Happy Worker
- Ohjaus ja käsikirjoitus: John Webster
- Esiintyjinä: Bernardo Alves, David Graeber, Tiejo Keppler, Christina Maslach, Carlotta Servadio, Vanessa Törnblom
- Ensi-ilta: 6.5.2022.
Dokumenttielokuvaohjaaja John Webster kertoo käyttävänsä The Happy Worker -elokuvassa kehyksenään toisen maailmansodan aikaista sabotaasin opaskirjaa, joka oli laadittu natsi-Saksan miehittämän Euroopan vastarintaliikkeille. Opaskirjasta hän löytää ajatuksellisen sapluunan, jota soveltaa näkemykseensä työelämän pilaantumisesta.
Webster ei ole ajatuksineen kaukana professori Juha Siltalan Työelämän huonontumisen lyhyt historia -teoksen (2004) ideoista. Siltala nosti esiin turbokapitalismin, joka kilpailun ja tuloksellisuuden vaatimuksineen näännyttää työntekijän. Se, että tuloksenteon myötä työhön tuotiin jatkuvan mitattavuuden ja laatustandardien vaatimus, johti Siltalan mukaan siihen, että ammatti-ihmisten autonomiasta, omista reviireistä, niiden säätelystä ja muusta henkisestä liikkumatilasta tehtiin loppu.
Juuri näitä prosesseja Websterin elokuva esittelee.
* *
The Happy Worker nojaa vahvasti kahteen amerikkalaiseen asiantuntijaan. Yhteiskunnallisten aktivistien keskuudessa heistä tunnetumpi lienee antropologi ja anarkisti David Graeber, joka on tutkinut arvohierarkioita ja managerialismia. Hänen kirjoistaan tunnetuimpia ovat Bullshit Jobs ja Debt: The First 5000 Years.
Toinen asiantuntijoista on työuupumuksen tutkimisen pioneeri, sosiaalipsykologi Christina Maslach. Graeberin ja Maslachin funktio elokuvassa on antaa vakuuttavuutta Websterin elokuvassaan esittämille väitteille.
* *
Ympäri maailmaa – mm. Amsterdamissa, Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Helsingissä ja Madridissa – kuvattu elokuva antaa itsestään kevyen ja ilmavan vaikutelman. Se käyttää paljon animaatioita ja dramatisointeja asioidensa havainnollistamiseen.
Paljon on myös kokemusasiantuntijoiden haastatteluja. He kertovat työelämän huonontumisesta omalta kohdaltaan. Tarinoissa kuuluu pettymys työhön ja esihenkilöihin, jotka olivat luvanneet enemmän kuin koskaan oli saavutettavissakaan.
Tietyissä osuuksissa Webster käyttää dramatisoinnissaan lapsia tai pikemminkin sylivauvoja kuvittamassa ihmisten tunnetiloja nykyisessä työelämässä. Yksi haastateltavista kertoo sisäistäneensä töiden vaatimukset heittäytymällä suorittamaan. Hän valitsi selviytymistavakseen perfektionismin ja sai burn outin.
* *
Websterin omista elokuvista The Happy Workeria lähimmäksi tulee Katastrofin aineksia (2008). Elokuvassa Webster yritti selvitä perheensä kanssa kokonaisen vuoden ilman öljyä, mikä tarkoitti myös kaikkia öljystä ja sen jalosteista, kuten muovista, tehtyjä tuotteita.
The Happy Worker synnyttää samantyyppisiä kysymyksiäkin kuin Katastrofin aineksia: paljonko näkemästämme on aitoa ja paljonko kirjoitettua esitystä?
Websterin ominta elokuvaa on maailmaa satiirisesti tarkasteleva dokumenttielokuva, jollaisesta paras, tunnetuin ja hauskin esimerkki tähän mennessä on Sukkien euroelämää (1999), jossa juostiin EU:n päämajassa Brysselissä ja Strasbourgissa ratkomassa silloisen eurokansanedustaja Pertti Paasion kadonneiden parittomien sukkien arvoitusta.
Tähänkö me lapsemme kasvatamme, The Happy Worker näyttäisi kysyvän. Kuva: Hanna-Maria Grönlund
* *
The Happy Worker -elokuvan kuvaus työstä saa ajattelemaan, että olemme ryhtyneet suunnattomaan ihmiskokeeseen, jonka kaikki seuraukset eivät ole nähtävissä. Elokuvan loppu muistuttaa reality-show’ta, vaikkapa jonkin kokkikilpailun imelää huipennusta.
Elokuva viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan millenniaaleja surettaa, etteivät he ikinä saavuta vanhempiensa elintasoa, omistusasuntoa, vakituista työpaikkaa tai muita vakiintuneen aikuiselämän edellytyksiä.
* *
The Happy Workerin varsinainen aihe on merkityskato, jäytävä tunne oman työn merkityksellisyyden katoamisesta ja samalla myös ihmisen itsensä merkityksellisyyden katoamisesta. Monet ihmiset samastavat itsensä työhön; he eivät tunne olevansa mitään ilman työtä ja sen tekemisessä koettua autonomiaa.
Sitä elokuva ei kerro, miten ja miksi ihmiset on saatu uskomaan, että työ on elämän suurin onni ja tarkoitus. Sen pohtiminen voisi antaa katsojillekin enemmän kuin nyt, kun Webster viisastelee ja vitsailee prosessin pilaantumisen piikkiin. Hänen näkökulmansa on yksittäisen, työelämän muutoksissa pyristelevän työntekijän näkökulma.
The Happy Worker on lähempänä elokuvallista mielipidekirjoitusta, joka tökkii sitä ylenpalttista totisuutta, jolla Suomessa työhön suhtaudutaan.
Antti Selkokari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Josh Margolin kunnianosoitus isoäidilleen yhdistää huumoria ja toimintaa – arviossa Thelma
ELOKUVA | Thelma ja Ben ajavat skootterilla Los Angelesiin hakemaan oikeutta menetettyään puhelinhuijarille 10 000 dollaria.
Amerikkalaista historiaa tontin, talon ja sen asukkaiden kuvittamana – arviossa Here
ELOKUVA | Robert Zemeckisin teknologiaan tukeutuva elokuva perustuu Richard McGuiren kirjaan, jossa kerrotaan amerikkalaisten historiaa yhden paikan kautta.
Eteläpohjalaiselta Saku Taittoselta sujuvat porilaismurre ja Neumannin lavaelkeet Dingo-elokuvassa Levoton Tuhkimo
ELOKUVA | Dingosta kertova Levoton Tuhkimo saa pohtimaan toden ja keksityn suhdetta. Yksi Mari Rantasilan elokuvan tärkeistä teemoista on nähdyksi tulemisen ja hyväksynnän tarve.
Conclave-elokuva tuo esiin, miten uuden paavin valintaa juonitellaan Vatikaanin suljettujen ovien takana
ELOKUVA | Jos Conclave on jotakin, niin visuaalista herkkua askeettisuuteen tottuneille pohjoismaalaisille, sikäli paljon siinä korostuvat katolisen kirkon suosima prameus ja väriloisto.
